”Mistä leikataan?” kyselee kokoomuksen Maria Rantanen (SK4.2.). Jotenkin on sellainen olo, että poliittiset kirurgit ovat teroittamassa puukkojaan, ja potilaat pakoilevat.

On selvää, että Porin on ponnisteltava jatkuvasti pitääkseen taloutensa tasapainossa.

Leikattava on, mutta mistä? Valitaanko yksi iso leikkaus, vai monta pienempää?

Budjettivaltuustossa valittiin yksi iso leikkaus, joka tuntuu meidän jokaisen kukkarossa. Veroäyrimme nostettiin vastaavan kokoisten kaupunkien keskitasolle ja siitä saatiin tuloutuksena vajaan kymmenen miljoonan tuotto.

Kokoomus ehdotti toista isoa leikkausta. Irtisanomiset ja lomautukset sisällään pitävien yt-neuvottelujen tavoitteeksi tuli asettaa 10 miljoonan euron säästötavoite.

Maria Rantanen pahoittelee, että tämän tyyppisiin yt-neuvotteluihin ei ole suostuttu. Valtuusto valitsi hitaamman tavan näille sinänsä tarpeellisille henkilöstösäästöille. Rekrytointikielto ryydittää luonnollisen poistuman kautta syntyvää työtekijämäärämme vähenemistä. Tämäkään tapa ei ole ongelmaton, mutta tilanteessa, jossa tilinpäätösalijäämämme on nyt kutistunut olemattomiin, ei kovan luokan yt-neuvottelujen aloittaminen todellakaan tuntuisi parhaalta tavalta.

Entä ne pienemmät leikkaukset? Ne koskettavat yleensä rajattua ihmisryhmää. Poliittiselle kirurgille ne ovat paljon helpompia. Mahdollisesti menetetyt äänimäärät jäävät vähäisiksi.

Valtion saaristolisää saavan Reposaaren pikkukoulu, Lavian Kotiranta I yksikön vammaishuollon lähipalveluyksikkö, Ahlaisten Lammin tuulipuisto ja vaikka keskikaupungin yrittäjiemme harmi pysäköintimaksujen korotuksesta; nämä ovat esimerkkejä tapauksista, joissa poliittiset leikkaajat ovat vaihtelevalla menestyksellä vastahakoisia asiakkaitaan ahdistelleet.

Minua saa syyttää näpertelijäksi, mutta mielestäni paikallisten asukkaittemme elinolosuhteiden kohtuullinen huomioiminen on yksi tärkeimpiä valtuutettujen velvollisuuksia.

Leikkausten vaihtoehtona voi saavuttaa paljon myös toimintojen tuottavuutta parantamalla. Porissa on ajettu vanhuspalvelujen palvelurakenteen painotuksen siirtämistä laitospainotteisuudesta kotiin annettaviin palveluihin. Tämä voi tuoda merkittäviä kustannussäästöjä, mutta ehdoton edellytys on, että kotonaan asuville taataan kattava kotihoidon palvelutaso. Me kristillisdemokraatit teimme aloitteen kodinhoitajien maksuttomasta pysäköintioikeudesta asiakaskäynneillä.  Toivottavasti hyvän vastaanoton saanut aloitteemme toteutuu mahdollisimman pian. Tällöin työntekijällemme varmasti jää enemmän aikaa siihen tärkeimpään, eli asiakkaan kohtaamiseen ja palveluun.

Metsään teki ainakin tanskalaisten vieraittemme mieli, kun kävimme aikanaan Meri-Porin ympäristötiedelukion kansainvälisen leirikoulun aluksi läpi kaupunkimme ympäristön tilaa.

Pidimme avajaistilaisuutta kaupungintalon valtuustosalissa, joten suunnattomia havumetsiä ei niistä ikkunoista näy. Kuitenkin Tanskan leirikoululaisten kysymys hätkähdytti: ”Missä teillä on täällä metsää?”

Toinnuttuani hämmästyksestä selitin, että taitaisi olla helpompi vastata kysymykseen, missä sitä ei olisi. Suomi on hyvin metsävaltainen maa, täynnä upeita alueita, joita kehtaa vieraillekin näyttää.

Meidän sietää olla ylpeitä metsistämme kansallisomaisuutenamme ja taloudellisestikin korvaamattomana luonnonvarana.

Tuomo Hurme (SK 14.1) kaipaa kuitenkin enemmän, ja kukapa ei ihailisi vaikka Kurun Seitsemisen kansallispuiston Multiharjun lenkillä valoisan harjun päällisen valtavia ikihonkia ja kelopuita. Lenkin loppupuolella taas sukelletaan ikikuusikkoon, jonka hämärissä aluskasvillisuuskin on jo paljolti hävinnyt. Kyllä meidän Luojamme on osannut huolehtia siitä, ettei aito ikimetsä todellakaan ole pelkkää rääseikköä.

Multiharjun hongikko on kuitenkin syntynyt olosuhteissa, joita on vaikea nykyaikana jäljitellä. Luonnonvarainen ikihongikko vaatii säilyäkseen toistuvia metsäpaloja. Tällöin vain suuret männyt säilyvät hengissä palon edetessä alempana. Palo kuluttaa liiat typpiyhdisteet ja vähentää maan happamuutta, jolloin kuuset eivät saa ylivaltaa alueella. Muussa tapauksessa lopputulos olisi sinänsä upea, mutta valoton ja niukan biodiversiteetin peikkokuusikko.

Seitsemisen opastuskeskuksessa on poikkileikkaus ikihongan rungosta, jossa on näkyvissä todella monen eri aikaan riehuneen metsäpalon jäljet. On arvioitu, että Suomessa harjualueet paloivat noin 70 vuoden välein, jotkut useammin, jotkut harvemmin.

Kannatan Suomen palolaitosta, joka sai sentään hiljattaisen Pyhärannan metsäpalonkin sammumaan, ennen kuin syntyi aivan korvaamattomia vahinkoja. Entisaikaan tuli sai kuitenkin vapaasti riehua ja synnyttää sellaisia paloaukeita, joiden rinnalla nyky-Suomen avohakkuut ovat aika pieniä.

Olin puolueemme edustajana Ympäristöministeriön ja Maa- ja Metsätalousministeriön aikanaan yllä pitämässä Luonnonvarainneuvostossa, jossa käsittelimme muun muassa uhanalaisten metsäaukeita suosivien päiväperhoslajien suojelutarvetta. Saimme haastatella maamme parhaita asiantuntijoita, jolloin esitin vähän sydän pamppaillen kysymyksen: ”Kun paloaukeita ei enää ole, onko avohakkuuaukea kenties seuraavaksi paras vaihtoehto?” Lyhyt vastaus kuului ”Kyllä se niin on”.

Säkylänharjulla on Pohjoismaiden ainoa luonnonvarainen harjusinisiipiesiintymä. Pakeneva vanki aiheutti siellä metsäpalon, ja armeija on jatkanut alueen ruhjomista. WWF ja Ympäristöministeriö käynnistivät vaadittavan suojeluohjelman, joka on onnistunut hyvin. Alueella suoritettiin pienialainen kulotus, ja lisäksi harjun kylkeen tehtiin useita peräkkäisiä avohakkuita, joiden taimettumista estetään mekaanisesti. Näin ikiaikaisia oloja saatiin jäljiteltyä, ja viimeinen jäljelle jäänyt harjusinisiipiesiintymä voi nyt hyvin.

Kansallispuistomme ja luonnonpuistomme ovat jatkuvan seurannan alla, jotta niiden luontoarvot saadaan säilytettyä. Myös uudet suojelutarpeet tulee huomioida. Talousmetsiämme tulee hoitaa ja hyödyntää monipuolisen järkevästi.

Onko sitten kovimman linjan luonnonsuojelija vai metsäteollisuuden ahnein pomo oikeassa. Minusta ei kumpikaan, mutta en silti kytkisi heitä häpeäpaaluun. On tärkeää, että äärimielipiteet kuullaan, niitä puntaroidaan parhaan tiedon ja tutkimuksen valossa, ja sitten tehdään päätökset rauhallisesti demokraattista päätöksentekoa noudattaen. Silloin karsitaan kiihkon villirönsyt ja annetaan tilaa sille kalleimmalle asialle, mikä on  –  yksinkertainen maalaisjärki.

Todella isot kiitokset toimittaja Hammarbergille, kun litteroit tuon uskomatonta kohua herättäneen budjettivaltuuston  puheenvuoroni (SK 23.12 sivu A9). Otan nyt tässä sen kuuluisan ”täyden poliittisen vastuun” jokaisesta sanastani. En kerta kaikkiaan löydä julkaistusta litteroinnista yhtään henkilökohtaista tölväisyä, tai edes minkään puolueen halventavaa arvostelua. Toivon, että kimppuuni käynyt kaksikko miettii vielä tykönään, että mistähän ne tässä esiin nostetut koulukiusaajat tai henkilökohtaiset tölväilijät löytyvät. Meille kaikille poliitikoille peili on joskus hyvä apuväline.

Kyllä se niin on, että politiikassa on toisinaan pakko pyrkiä julkisesti esiin, ja joskus taas olosuhteiden pakosta olla julkisesti esillä. Tässäpä sitä on oltu!

Minulla ei ole tässä vaiheessa vieläkään hernettä kummassakaan sieraimessani, mutta ehkä olisi syytä jo vaihtaa aihetta? Lukijat saattavat pian kyllästyä!

Joulurauhaa!

Näin on, ja se on erinomainen asia. Siitä ilmenee, että en todellakaan loukannut ketään henkilökohtaisesti koko budjettikokouksemme aikana.

Knuuttila totesi (SK 20.12), että äänestystulos ei anna oikeutta vähemmistöön jääneiden mielipiteen halveksumiseen, tai vaatimukseen, että omasta mielipiteestä on luovuttava. Hän on oikeassa. Aivan samalla tavoin se ei myöskään anna kenellekään oikeutta enemmistön mielipiteen painostavaan halveksumiseen.

Mielipiteitä on monia. Asiat saavat riidellä ja toisten puolueiden esittämiä näkökantoja saa kriittisesti arvostella. Näin se demokratia vaan toimii. Ensin vaihdetaan – joskus värikkäästikin – mielipiteitä. Sitten äänestetään, ja tulos jää voimaan.

Hyvä hallintotapa edellyttää, ettei virkamies esitä samalle kaupunginvaltuustolle saman kauden aikana kovin montaa kertaa sellaista asiaa uudestaan, josta on jo määrätyn suuntainen päätös olemassa. Budjettikokoukseen mennessä alkuperäinen, voimakkaasti Reposaaren koulua uhkaava esitys oli jo virkamiesten toimesta vedettykin pois.

Kokoomus halusi asian kuitenkin esille, ja siihen sillä oli toki täysi oikeus, vaikka en ihan ymmärtänytkään, miksi  näin menettelivät. Äänestyksessä tuleva murskatappio oli kai tiedossa, mutta asia haluttiin ottaa esille ja käydä siitä keskustelua.

Samoin he halusivat tulla esille vastustaessaan kirjastotoimen hankalaan tilanteeseen annettua lisämäärärahaa ja Lavian Kotiranta I vammaispalveluyksikön jatkon turvaavaa määrärahaa. He ehdottivat myös irtisanomiset ja lomautukset mahdollistavaa laajaa yt-menettelyä määrätyille kaupungin työntekijäryhmille tavoitteena 10 miljoonan euron säästö.

Kuulun siihen valtuuston enemmistöön, joka katsoi, että näin radikaaleja toimia ei nyt tarvita, kun keväällä uhannut ja paniikkia aiheuttanut tämän vuoden 50 miljoonan euron alijäämä on nyt kutistunut jo tässä vaiheessa alle kymmenesosaan alkuperäisestä.

On välttämätöntä, että Porissakin pidetään tiukkaa ja vastuullista talouskuria. Siitä erityisesti kokoomus on jokseenkin jokaisessa neljännesvuosisataisen valtuustourani budjettikokouksen yhteydessä selkeästi huomauttanut. Hyvä niin.

Inhimillisyys ja yksittäistenkin ihmisten perusasioiden puolustaminen lienee kuitenkin myös kokoomuksen kuntaohjelmissa kärkipäässä. Minusta he saisivat nostaa sen vielä pari pykälää korkeammalle.

Kaikella ystävyydellä ja Joulurauhaa toivottaen

Kunnallisen päätöksenteon yhteydessä tulee valtuutetun voida ottaa voimakkaastikin kantaa siihen, minkä kokee asukkaitamme kohtaan oikeaksi ja minkä vääräksi. Tästä ei voi tinkiä, tai muuten kaupunkimme korkeimmasta päättävästä elimestä tulee pelkkä kumileimasin.

Siitä olen kuitenkin Marko Järvisen kanssa tarkalleen samaa mieltä, kun hän toteaa kirjoituksessaan (SK 16.12), että ei voi hyväksyä kaupunginvaltuustossamme henkilöihin kohdistuvia, halventavia puheenvuoroja.

Maanantain budjettikokouksen yleiskeskustelun puheenvuorossani totesin juuri saman asian sanoen, että toisiin valtuutettuihin kohdistuvat henkilökohtaiset tölväisyt ja ”laitataklaukset” hidastavat usein vain omaakin menoa.

Jos kaivaa valtuustokokouksemme striimauksen esille ja käy kaikki puheenvuoroni läpi, huomaa varmasti, että en moiseen syyllistynyt, vaikka Järvinen niin väittääkin.

Joskus vain käy niin, että kun yrittää olla oikein perusteellinen ja havainnollinen, joutuukin totaalisen väärinymmärretyksi.

Tästä oli kyse:

Katsoin, että kun Reposaaren koulun asema on jo kaksi kertaa tämän vuoden valtuuston päätöksillä  päätetty säilyttää,  viimeinen yritys koulun alasajoon budjettikokouksessa oli ehdottomasti hyvän hallintotavan vastainen. 

Tälläiselle ”käärmettä pyssyyn” menettelylle kokoomus esitti perusteluksi voimakkaasti sitä, mikä on todellinen lapsen etu.

Pohdin mielestäni ihan kohtuullisen kohteliaasti sitä, että näkeekö kokoomus niin, ettei lapsi itse, eivät lapsen vanhemmat, eikä valtuuston kaksi kertaa jo testattu nyt hyvin selkeäksi osoittautunut enemmistö ymmärrä mikä lapsen todellinen etu on.

Pitäisikö meidän pikkukoulujen puolustajien ajatella, että me olemme kokemukseltamme ja tietotaidoiltamme niin alikehittyneitä, että kokoomuksen ja virkamiesten on jatkuvasti yritettävä saada meidät omalle kannalleen.

Jos näin olisi, voisi kaupunginvaltuuston ja toimivan kuntademokratian saman tien vaihtaa pelkkään virkamieshallintoon.

Näin ollen en todellakaan pitänyt virkamiehiä tai kokoomusta alikehittyneinä, mutta en myös suostunut sitä leimaa ottamaan meille pikkukoulujen puolustajille.

Yritin enemmän tai vähemmän monisanaisen havainnollisesti puolustaa kuntademokratiaa, mutta parempi kai olisi ollut vain epäkohteliaasti täräyttää: ”Pirätteks te tosias meit iha pöhköin.”

Olen aina ihaillut Porin kokoomuksessa sen politiikan johdonmukaisuutta ja ennustettavuutta.

Kun demarien ryhmäkokous päättää vaikka kouluverkkoasioista, on usein lähes arpapeliä, mille kannalle ryhmäpäätös niukalla enemmistöllä päätyy.

Kokoomuksen toiminta on ollut vuosikymmeniä hyvin vakaata. Seuraavassakin talousarviokokouksessa he takuulla moittivat löysää taloudenpitoa ja veroprosenttimme nousua.

Kokoomus on ollut ärhäkkä tiukan talouden vahtikoira. Aikaisempina vuosikymmeninä se pureskeli tasaisesti demarien kanssa samaa luuta. Vain budjettipuheenvuoroissa hallin haukku kuului aina selkeästi. Yhteistyö aseveliakselilla oli niin sujuvaa, ettei siihen kovin paljon tarvinnut muiden puolueiden näkökantoja huomioida.

Viime vaalien jälkeen tämä dynastia mureni. Vaalitappion jälkeisissä luottamuspaikkaneuvotteluissa kokoomuksen halu säilyttää valta-asemansa oli niin suuri, että kaverit kaikkosivat. Selkärankaa oli, mutta päässä taisi olla ylimitoitetut tavoitteet.

Nyt on sinänsä arvostusta ansaitseva taloutemme vahtikoira käynyt yksinäisyydessään niin ärhäkäksi, että postinkantajakin on pian vaarassa.

Veroprosenttikeskustelussa tuotiin esille se tosiasia, että Pori on asukkaiden alhaisen tulotason ja vaatimattomien yhteisöverotilitysten vuoksi köyhä. Verrokkikaupunkeihin nähden alhaisempi asukkaittemme tulotaso ja selvästi keskimääräistä alhaisempi kunnan tuloveroprosentti johtavat vääjäämättä kasvaviin vaikeuksiin palvelutasomme ja taloutemme alijäämän suhteen.

Taloutemme vahtikoira haukkuu ihan syystä tehtyä 0.75%-yksikön veronkorotusta, eihän siitä yhdessäkään puolueessa kukaan pidä. Kuitenkin, vaikka selkärankamme sisällä olisi rautakanki, tosiasiat on tunnustettava ja tehtävä myös niiden vaatimat päätökset.

Vähän tuntui samalta, kuin jos vahtikoira purisi postinkantajaa, kun viime valtuuston kokouksessa kokoomus halusi kieltää vertailun verrokkikaupunkeihin, joilla on jo tällä hetkellä keskimäärin sama 21% veroäyri, mihin Porin veroaste nyt asettuu.

”Meidän pitää olla parempia” on aina hyvä tavoite, mutta tosiasiat sivuuttavana härkäpäisenä pakkona se helposti johtaa harkitsemattomiin virheisiin.

Jos selkäranka on kuin seiväs, eikä pää tosiasioidenkaan edessä koskaan kumarra, lopputuloksena on muumio. Muumiomaiselta tuntui se päätös, kun kokoomus hävittyään ehdotuksensa veroprosentin ennallaan pitämisestä äänesti tyhjää, kun päätettiin vaihtoehdoista alemman ja korkeamman veronkorotuksen välillä. Minun mielestäni heidän olisi loogisesti pitänyt äänestää pienempää korotusta.

Nyt tuntuu vähän sellaiselta, kuin lasten hiekkalaatikkoleikeissä voi käydä. ”Korjaan leluni pois, koska ette leiki niin kuin minä haluan”. Se, että voi sanoa, ettei missään vaiheessa koskenut sormellakaan veronkorotuspäätökseen osoittaa selkärankaa, mutta toimiva ja vastuullinen demokratia edellyttää enemmän.

Korona kiusaa, kaupunkimme köyhtyy, kokoomus kaipaa kovempia keinoja. Porilainen syksy on ollut aika ankara.

Vielä on kuitenkin toivoa!

Kevään mittaan ensimmäiset hyväksynnän saavat koronarokotteet saapunevat Suomeenkin. Myös taudin hoito on selvästi kehittynyt.

Porin kuntatalouden tämän vuoden alijäämän katastrofiennusteet ovat pudonneet 40 miljoonan euron tasolta selvästi alle 20 miljoonaan euroon. Toki sekin on aivan liikaa, mutta antaa kuitenkin pelivaraa kurssin päättäväisen rauhalliseen kääntämiseen.

Yksi kaupunkimme kohtalon kysymyksiä on ollut, ja on aloitettujen yt-neuvotteluiden onnistuminen. Niukka poliittinen enemmistö halusi jättää vielä irtisanomiset pois keinovalikoimasta. Tämä herätti sinänsä ymmärrettävänkin huolen siitä, menevätkö pehmoneuvottelut nyt pelkäksi kahvin juonniksi? Eivät kaikkien onneksi ole menneet. Tilanteen vakavuus on ymmärretty puolin ja toisin ja kustannussäästöjä on haettu tiheällä kammalla.

Porin asukkaiden tulotaso on vertailukaupunkeja alhaisempi ja niin myös kunnallisveroprosentti. Verotuloja tulee siis väistämättä muita vähemmän. Tämä johtaa huonoon palvelutasoon ja rankkaan alijäämäkierteeseen. Ikävä kyllä, jotain on pakko tällekin tilanteelle tehdä.

Nyt kaupunginhallituksen ehdottama 0,75 prosenttiyksikön veronkorotus (kaupunginjohtaja ehdotti 0,50 prosenttiyksikön korotusta) saanee ensi vuonna syntyvän alijäämän ennusteen jäämään 5 miljoonan euron tuntumaan. Tämä ei toteutuessaan ole vielä hyvä, mutta kuitenkin käänne parempaan suuntaan.

Näyttää siltä, että vältymme kaupunginjohtajan I talousarvioesitykseen sisältyneiltä rankoilta kouluopetuksen leikkauksilta, ja perusturva saa mahdollisuuden lakien ja säädösten mukaisen toimintansa ylläpitämiseen. Paljon tästä kaupunginjohtaja oli jo II talousarvioesitykseensä huomioinutkin, ja toivottavasti hän myös poistaa sen kumoamisyrityksensä Reposaaren koulun jo kaksi kertaa tässä valtuustossa päätetystä säilyttämisestä.

Hyväksytään tosiasiat ja katsotaan yhdessä eteenpäin, vielä on toivoa!

Satakunnan vanhustenhuollossa käytetään keskimääräistä enemmän tehostettua palveluasumista. Tämä on seurausta puutteellisesta kuntoutuksesta ja valmiudesta kotona annettaviin palveluihin.

Tämän hetken toimintamalli on, että tehostetun palveluasumisen paikkoja pyritään vähentämään voimakkaasti. Tässä vedotaan siihen, että vanhusten on hyvä olla kotona. Näin on kuitenkin vain silloin, kun hoidon ja hoivan tarve voidaan täyttää kotiin annettavilla kattavilla palveluilla.

Kristillisdemokraattien Satakunnan piiri käsitteli asiaa syyskokouksessaan 10.10. Jouduimme toteamaan, että maakuntamme kuntatalouksien kurimuksessa ollaan nyt monelta tehostetun palveluasumisen tarpeessa olevalta ihmiseltä ottamassa pois hoitopaikka. Näin, vaikka kunnan resurssit eivät alkuunkaan riitä vastaaviin kotona ympäri vuorokauden tarvittaviin palveluihin.

Ehdoton ennakkoedellytys palveluasumispaikkojen vähentämiselle on kotihoidon saattaminen asiakkaan tarpeisiin nähden kattavaksi. Silloin palveluasumisen tarve vähenee terveellä tavalla.

Valtakunnallinen sote-uudistus on ollut pitkään valmisteilla, ja se olisi jo toteutettu, ellei se sisältäisi siinä määrin myös ongelmallisia asioita.

Itse näen pahimpana vaarana sen, että lopulta palvelut keskittyvät isompiin keskuksiin ja pienten kuntien ja haja-asutusalueiden palvelutaso laskee.

Nykymallillakin on melko mahdoton jatkaa, ellei valtio nosta reippaasti kuntien sote-rahoitusta. Tätä taas tuskin tapahtuu nykyisessä taloudellisessa tilanteessamme.

Varsin luotettavana tahona pidetty NHG laati konsulttiselvityksenä raportin Porin perusturvan ja Satakunnan sairaanhoitopiirin talouden ja toiminnan nykytilasta ja kehitysmahdollisuuksista. Kaikissa skenaarioissa vanheneva väestömme ja kasvavat hoitomuotojen kustannuspaineet ennustivat perusturvallemme yli 10 miljoonan euron kululisäystä vuosittain. Tämän kompensoiminen verotuksen avulla vaatisi lähes prosenttiyksikön veronkorotuksia vuosittain, ellei taloutemme kasvu sitä kata. Perusturvan useimmat palvelut ovat lakisääteisiä, eikä niitä onneksi edes saa ajaa alas.

Useimmissa Suomen ja Satakunnankin kunnissa vallitsee nyt aikamoinen talouskurjuus. Uskoisin, että erityisesti tästä syystä sote-uudistusta on Satakunnan osalla odotettu ja valmisteltu varsin suuren yksimielisyyden vallitessa. 60% kunnan menoista vievä sote halutaan maakunnan harteille.

Vaikkakuntien veroprosentteihin tullee sote-uudistuksen myötä aluksi pakollinen yli 12% -yksikön vähennys, loppurahoilla saadaan silti tekninen puoli ja sivistys hoidettua. Tämä ei kuitenkaan koske niitä kuntia, joilla jo alun perin on poikkeuksellisen alhainen veroprosentti. Jos pääkaupunkiseudun veroprosentti pakotetaan alle kuuteen prosenttiin, ymmärrän kyllä heidän huolensa tilanteesta. Esimerkiksi Porissa tällaista pelkoa ei kuitenkaan ole.

Joka tapauksessa Satakunta on ollut harvinaisen yksimielinen ja innokas sote-uudistuksen valmistelija. Satasoten ohjausryhmän puheenjohtajana toimiva Jaana Laitinen-Pesola tietää tämän varmasti itsekin.

Hämmästelen kovasti sitä, että Jaanan mielestä nyt on toimittu asiattomasti (SK28.9.), vaikka kokoomuksella on sekä kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajistossa vankka edustus. Miksi ei  kukaan kokoomuslainen pannut tikkua ristiin Jaanan ajatusten saattamiseksi minkäänlaiseen valtuustokäsittelyyn. Kaupunginhallitus antoi 14.9.sote-lainsäädäntöä koskevasta lakiesityspaketista lausunnon, joka oli  perusturvalautakunnan esityksen mukainen. Tämä tapahtui yksimielisesti, eikä yhdenkään puolueen edustaja esittänyt asian viemistä kaupunginvaltuustolle.

Kun syyskuun kaupunginvaltuuston kokous päätettiin asioiden vähäisyyden ja koronan aiheuttamien lisäkustannusten takia jättää väliin, siitäkin kaikkien poliittisten ryhmien puheenjohtajat olivat yksimielisiä.

Näistä syistä vastasin, kun Muurisen minulta (kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtajana) kysyi syitä edellä mainittuihin seikkoihin, että soteuudistuksen eteneminen on Porissa ja Satakunnassakin on katsottu yleisesti ottaen hyväksi asiaksi. Samalla kuitenkin totesin, että lopullinen uudistuksen toteutuminen voi kokonaisuutena heikentää satakuntalaisten haja-asutusalueiden lähipalveluja, mikä ei tietenkään toteutuessaan olisi hyvä asia.

Syyspimeällä maantiellä ei kannata kaahailla pelkät lähivalot päällä. Mutkat ja tielle tulevat esteet yllättävät.

Porin politiikassa on kaahailtu koko vuosi kovalla kiireellä ja lähivalot päällä. Budjettipaniikki on ollut niin ankara, ettei ole ollut aikaa edes pysähtyä ajattelemaan ja katsomaan nokkaansa pitemmälle.

Jo kertaalleen päätetty kouluverkkouudistus piti väkisellä ja pikalevyllä lämmittää uusiksi. Sitä ajettiin kuin käärmettä pyssyyn vielä ennen juhannusta. Hämmentynyt kaupunginvaltuusto saattoi vain todeta vanhan keitoksen jo palaneen pohjaan.

Kesän alussa lähes kaikki puolueet olivat yksimielisiä siitä, että sinänsä välttämätöntä kaupunkimme henkilöstömäärän supistamista toteutetaan rekrytointikiellon avulla luonnollista poistumaa hyödyntäen. Keino on hidas, mutta irtisanomisiin ei nähty akuuttia aihetta.

Loppukesäksi virkamiehet sitten jo valmistelivat ja varsin voimallisesti myös lobbasivat ajatusta lomautus- ja irtisanomiskortin sisältävästä täysimittaisesta kovan linjan yt-menettelystä.

Miksi keitos paloi taas pohjaan?

Siksi, että kesälomilta palannut kaupunginhallitus poliittisine ryhmineen koki saavansa komennuksen pikapäätökseen, joka määrättiin tänä vuonna käytetyn salamasodan tyyliin periaatteella ”nyt se on tehtävä”.

Kyllähän korttipakankin saa sekaisin rajusti ravistelemalla, ja näin kävi myös eri puolueille.

On aivan turha väittää sitä, että nyt oli kyseessä oikeiston ja vasemmiston välinen kädenvääntö. Ei edes sitäkään että Pori-sopimusryhmä jyräsi. Kaupunginhallituksessa toinen vasemmistoliiton edustaja äänesti kovan linjan yt-neuvotteluiden puolesta. Myös Pori-sopimuksessa mukana oleva vihreiden edustaja oli kovan linjan kannalla. Molemmat perussuomalaiset taas kannattivat lievempiä, rajattuja yt-neuvotteluita.

Voi vain todeta, että puoluepoliittisesti pakka on täysin sekaisin. Tämmöiseksi se poliittinenkin reittiajo muuttuu, kun käytettävissä on vain lähivalot.

Pakonomainen kovan linjan päätös tavoiteltavista 7M€ henkilöstöleikkauksista piti saada, vaikka tulevan budjetin tasapainotuksen konsernikohtaisia mahdollisuuksia ei ollut setvitty vielä läheskään loppuun. Samoin ei oltu tietoisia mahdollisista valtion budjettiriihen lisätukitoimista. Etenkään ei uskallettu panna kaukovaloja päälle ja tosissaan miettiä ja selvitellä, mitä 2 vuoden kuluttua mahdollisesti toteutuva sote-uudistus merkitsisi pitkällä tähtäimellä Porin taloudelle. Nyt noin 60 % budjetista vievä ja jatkuvasti kasvava perusturvan rahoitus siirtyy tällöin maakunnalle.

Päätöstä kovan linjan yt-neuvottelujen aloittamisesta ei tullut. Valittiin lempeämpi yt-vaihtoehto, mutta päätös syntyi äärimmäisen niukalla enemmistöllä. Nyt on kaupungin työntekijöillä, ammattiyhdistyksillä ja työnantajapuolen virkamiehillä kahdestoista hetki hyödyntää osapuolia ymmärtävän tuloshakuisen yhteistyön mahdollisuudet.