Tapahtuipa Porissa mitä tahansa, perustelu toimille on, että ne lisäävät Porin elinvoimaa. Viimeisin elinvoimateko oli päätös yli 25 miljoonaa euroa maksavan palloiluhallin rakentamisesta. Iso upea halli nostaa Porin arvoa Suomen kaupunkikartalla ja Satakunnan pääkaupunkina. Pori houkuttelee tänne väkeä ja nuorison liikuntaharrastukset parantavat kansanterveyttä.

Miksi sitten kokoomuksen Mikael Ropo (SK 20.11.) oli niin karheana päätöksestä, ja me kristillisdemokraatitkin vastustimme asiaa?

Siksi, että kaupungin elinvoimassa on monta tekijää, joiden kokonaisuus vasta kertoo todellisen elinvoimamme. Jos olemme päättämässä alijäämäisestä budjetista, jossa samalla varaudutaan investointitasomme nostoon kymmenillä miljoonilla ja velanottoa tulee 40 miljoonaa euroa lisää, on selvää, että taloudellinen elinvoima hupenee tässä melkoisesti.

Investointi on silloin taloudellisessa mielessä järkevä, jos se tuottaa pitkässä juoksussa voittoa. Palloiluhalli muuttaa seuraavat 10 vuotta tilinpäätöksiämme alijäämän suuntaan noin 2 miljoonaa euroa vuosittain. Näin ollen joutuu kysymään: mistä muusta nämä rahat tulevaisuudessa otetaan?

 Elinvoimakysymyksissä suuruuden ideologia on ollut kaupungissamme vallalla. Meillä Porissa pyritään näyttäviin ja samalla hintaviin ratkaisuihin muun muassa rakentamalla yhä suurempia yhtenäiskouluja monitoimikeskuksineen. Kuitenkaan en usko, että vaikkapa ala-asteen oppilas on yhtään onnellisempi siellä jättikoulun massassa, kuin omassa turvallisessa lähikoulussaan. Paikallisten urheilukenttien hoitoa on supistettu, vaikka juuri ne tarjoavat mahdollisuuden arkiliikuntaan ja paikallisiin tapahtumiin.

Rankka keskittäminen kaupunkikeskuksemme ympärille, ja isot uljaat rakennukset antavat kyllä näyttävän kuvan ulospäin, mutta eivät kerro elinvoimastammekaan koko totuutta.

Mielestäni kaupunkimme elinvoima on siinä, että asuinpaikastaan ja tulotasostaan riippumatta saa kohtuulliset ja sujuvat peruspalvelut. Elinvoima ei lähde vain ylhäältäpäin johdettuna teoreettisena prosessina. Paras tulos saadaan, kun yhteiskunnallisissa ratkaisuissa huomioidaan aina myös yksilön, tavallisen porilaisen, perustarpeet.

Yksittäiselle porilaiselle elinvoiman edellytys on turvallisuus, se, että on eri elämäntilanteissaan läheistensä ja myös kaupunkiyhteisönsä turvaverkossa. Tähän ei päästä pelkällä talousajattelulla sen paremmin kuin komeilla rakennuksillakaan. Tuskin esimerkiksi keski-ikäinen hyvinvoiva kantakaupungin asukas tuntee itse onnea, jos lastenlapsilla ei mene hyvin, tai jos sairas sukulainen tai vanhus ei saa tarvitsemaansa hoitoa.

Kun koko perusturva siirtyy Porissakin Satakunnan hyvinvointialueen hoidettavaksi, todellista elinvoimaista ja tervettä Satakuntaa ei voi luoda keskittämällä palvelut kaupunkien suuryksiköihin. Alueelle pitää luoda palveluverkko, jossa jokaisen kunnan asukkaalla on mahdollisuus myös paikallisiin peruspalveluihin. Tämä tapahtuu vain, jos se todennäköisesti isoimmista kaupungeista tuleva valtuutettujen enemmistö tuntee yli puolue- ja kuntarajojen vastuunsa koko Satakunnan alueesta.

Porin viime valtuustokauden hallinto sai monelta tämän hetken uudelta poliittiselta nokkamieheltä kovia pyyhkeitä toiminnastaan. Nyt piti alkaa uudella miehityksellä uusi upea aika.

Ikävä kyllä kaupunginvaltuuston päätösten kunnioitus ei näytä yhtään parantuneen.

Viimeksi Reposaaren koulua pyrittiin ajamaan alas tuomalla asia uudestaan ja uudestaan valtuuston käsittelyyn.

Nyt harkitaan Lavian pienen paikallisen vammaispalveluyksikön alasajoa myymällä sen kiinteistö pois alta. Kohtuulliset kaupat kai Kotirannan kiinteistöistä I ja II ehkä saataisiin, mutta ainahan rakennusten myynti on kiinnostavaa, jos hinta on hyvä.

Kuitenkin kaupunginvaltuustomme päätti viime syksyn budjettikokouksessaan turvata paikallisen yksikön toiminnan myöntämällä kuluvalle vuodelle ja myös koko suunnittelukaudelle 2021-2023 vuosittainen 200000€ lisämäärärahan. Päätös syntyi valtuuston puolueiden valtaenemmistöllä, vain yksi puolue oli toista mieltä.

Kyse oli ja on inhimillisyydestä, jonka painoarvo ylitti tiukat säästövaatimukset.

Olimme allekirjoittanut Porin valtuustosopimusryhmän ja diplomi-insinööri Aila Haikkonen keskustan valtuustoryhmän valtuuttamana paikan päällä tutustumassa tilanteeseen. Saatoimme todeta, että kiinteistö oli aivan hyvässä kunnossa, joten akuuttia korjaustarvetta ei ollut, kuten paikalla ollut kaupungin kiinteistöstä vastaava virkamieskin totesi. Asukkaat, hoitajat ja omaiset olivat kaikki todella huolissaan ja hädissään ajatuksesta, että vuosikymmeniä toiminut kodinomainen pitkäaikaisille asukkaille tarkoitettu yksikkö lakkautettaisiin, ja hajautettaisiin vieraisiin oloihin. Perusturvan säästöihin pyrkinyt viranhaltija totesi katselmuksessa, että toki he voivat toiminnan jatkumisesta huolehtia, jos sitä tuetaan riittävästi.

Kaupunginvaltuusto siis päätti antaa tarvittavan tuen koko kolmen vuoden suunnittelukaudelle, mutta nythän taloudellinen vastuu siirtyy Satakunnan hyvinvointialueelle jo runsaan vuoden kuluttua. Onko lyhentynyt vastuuaikamme meille vieläkin liian pitkä?

Haluaako Pori antaa uutta mallia Satakunnan hyvinvointialueelle nyt, kun joka tuutista luvataan lähipalvelujen säilymistä ja paranemista? Jos maakuntamme pääkaupunki näin hankkiutuu eroon omista velvoitteistaan, niin mitähän tulevaisuus tuoneekaan tullessaan Satakuntamme kaukaisimmille syrjäseuduille.

Nyt kyse on siitä, että haluaako uusi kaupunginhallituksemme kävellä alle vuoden ikäisen yksiselitteisen valtuustopäätöksen yli näyttämällä vihreää valoa YH-asuntojen myyntimiehille.

Asia tulee seuraavaksi perusturvalautakuntaan lausunnolle, vaikka kaupunginhallitukselle olisi ollut loogisinta antaa heti myyntiaikeille oma kielteinen lausuntonsa.

Toivottavasti edes perusturvalautakunta ymmärtää kunnioittaa kaupunkimme korkeimman päättävän elimen tahtoa, ja myös kaupunginhallituksemme sen aikanaan tekee.

Kun koronaepidemia alkoi Suomessa, noin joka kolmas yli 80-vuotias sairastunut menehtyi tautiin ja 70-80 vuotiaistakin noin joka kymmenes.

Oli aivan selvää, että ikäihmisten karanteenit oli asetettava tuhoisaa tautia torjumaan, ja muitakin voimakkaita rajoituksia tuli kaikkialle. Suomen nopea ja tehokas reagointi on aiheuttanut sen, että vieläkään Suomessa ei ole koronan aiheuttamia kuolemantapauksia kuin noin tuhat, kun vaikka naapurimaassamme Ruotsissa niitä on jo liki 15000.

Lapsien ja nuorten luultiin aluksi olevan aika vastustuskykyisiä tartunnoille, ja onhan tauti näissä ikäryhmissä on vieläkin yleisimmin lievä. Se, mikä nyt minua huolestuttaa, on lasten erittäin suuri sairastuneiden määrä. Alle kymmenvuotiaita sairastuneita on jo yli kaksinkertainen määrä kaikkiin yli 70 – vuotiaisiin verrattuna, ja jokseenkin sama määrä, kuin mitä tartunnan saaneita on yhteensä kaikilla yli kuusikymmenvuotiailla. Kahden edeltävän viikon aikana lasten osuus sairastuneista on vain kasvanut, Alle kymmenvuotiaita lapsiamme on 14 vuorokaudessa sairastunut yli 1400, kun kaikkia yli 50 – vuotiaita suomalaisia alle 900.

Rokotekattavuuden lisääntyessä rajoituksista luovutaan ja tartuntaketjujen seuranta lakkaa. Tällöin erityisesti rokottamattomat lapset levittävät tartuntaa aikuisiin, joista kaksi kertaa rokotetut eivät välttämättä enää lievää tartuntaansa tunnista, mutta levittävät sitä edelleen erityisesti rokottamattomaan väestöön. Tätä painottivat myös koronan tilannekatsauksessaan STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki ja THL:n ylilääkäri Otto Helve (SK 3.9.)

Ikävin asia on se, että rokottamattomalle aikuiselle tauti on aivan yhtä ärhäkkä, tai ehkä delta-muunnos ärhäkkäämpikin, kuin pandemian alussa. Kun kansakunta lopulta huokaisee normaalitilaan päästyään, on jäljelle jäänyt yksi suojaamaton ryhmä, joka on aivan omillaan.

En pidä koronarokotteen ottamista kansallisvelvollisuutena, mutta omaa itseä kohtaan tulevana  velvollisuutena sitä kannattaa ajatella.

Antti Pekola latasi taas omat teesinsä Satakunnan Kansan tekstaripalstalla 22.7. Hän toteaa, että ”Yhteiskuntakehityksessä on tärkeää pitää huolta eliitistä. Kun kärki menee eteenpäin häntä kyllä laahaa perässä.”

Mikä se Suomen eliitti sitten on, josta on tärkeä pitää huolta?

Tottakai huippututkijoille ja innovaatioyritysten johtajille pitää antaa reilut toimintaedellytykset, heidän ansiostaan kilpailukykymme ja Suomen kansantuote kasvaa. Käytännössä tämä Pekolan vaatima huolenpito toteutuu, kun pidämme huolta korkeatasoisesta koulutuksesta ja reilun yritysmyönteisistä kuntapalveluista.

Jotenkin vaan se perässä laahaava häntä jäi minua askarruttamaan.

Terve kaupunki ei ole häntäänsä laahaava koira, vaan on terhakkaasti valmis nostamaan oman häntänsä pystyyn ja olemaan ylpeä siitä kokonaisuudesta, jonka me kaikki muodostamme. Tutkimukset osoittavat, että kunnan melko ratkaiseva vetovoimatekijä on se, että asukas voi kaikissa tilanteissa turvallisesti luottaa kunnan antamiin peruspalveluihin.

Vaalit on käyty ja poliittinen eliittimme miettii, mitä polkuja Pori tulevalla vaalikaudella kulkee. Kokoomuksen ankeaksi kokema oppositioaika lienee ohi, ja uudelleen rasvatun aseveliakselin (kok. + sos.dem.) pyörät alkavat ehkä taas pyöriä omaan tahtiinsa. Enemmistöä näillä ei tosin nyt ole, mutta syntyneen teknisen vaaliliittokomposition vihervasemmistolla (kok. + sos.dem. + vasemmistoliitto + vihreät) olisi jo selkeä yliote.

Nähtäväksi jää myös, mitä uudet valtuutetut esimerkiksi välillä tiukkaakin ryhmäkuria vaativassa demariporukassa saavat aikaan. Toivottavasti sisäinen poliittinen elitismi ei siellä nouse todellisen demokratian esteeksi.

Ajoin nuorukaisena autolla Moskvitsh Elite 1500M. Eliittiä tässä itäautossa oli voimakas moottori ja hyvä vauhti. Jouset ja sitä kautta vakaus olivat kuitenkin kuin lastenrattaissa, joten melko turvaton se ajopeli oli.

Toivottavasti ylinopeus ja poliittisen, sekä virkamieseliitin harkitsemattomat pikapäätökset eivät hallitse uuden valtuuston poliittista syksyä, vaan olemme kaikki vastuullisesti myös sen ihan tavallisen porilaisen asialla.

Toimittaja Ville Hammarberg harmittelee (SK 6.6.) Ahlaisten Lammin tuulivoimakaavan kumoutumista todeten: ”Satawindin hankkeen kaatuminen merkitsi voittoa monille ahlaislaisille, mutta tappiota vielä suuremmassa määrin muille kaupunkilaisille…”

Näinhän se tällä vaalikaudella on mennyt, että useasti on ihmismäärältään pienehkö vähemmistö joutunut uhan alaiseksi, kun enemmistö ajaa sitä ”kaupungin etua”. Tälle edulle on aina löytynyt houkuttelevan oloinen virkamiesten laskema hintalappu.

Lavian kodinomaisen vammaispalveluyksikön hintalappu oli 200000€ /vuosi, ja virkamiehillä tuntui olevan kova halu laitoksen lakkauttamiseen, vaikka voimakkaita paikallisia vetoomuksia tuli pitkäaikaista tuttua hoivaa saaneilta, heidän omaisiltaan ja hoitajiltaan. Budjettikokouksessa yksikkö sai rahoituksensa kokoomuksen vastaehdotuksesta huolimatta. Vähemmistö – enemmistö: 1 – 0.

Ahlaisten ja Reposaaren alakoulujen kohtalo on ollut myös rankassa syynissä. Reposaaresta piti kaupunginvaltuustonkin äänestää 3 kertaa, kun eivät valtuutetut näyttäneet ymmärtävän ”oppilaan etua”. Näin vaikka esimerkiksi Reposaaren paikallisiin kunnallisiin palveluihin myönnetty vuosittainen valtion saaristolisä kattaa ylimäärin paikalliskoulun aiheuttamat lisäkulut. Valtuusto katsoi kuitenkin kohtuulliseksi kyseisten lähikoulujen säilyttämisen. Vähemmistö – enemmistö: 2 – 0.

Aina ei varsinkaan rahaa kuluttaville vähemmistöille käy yhtä hyvin. Viime vuoden turhaksi osoittautuneessa alijäämäpaniikissa ajettiin vanhusten tehostetun palveluasumisen paikkoja alas, vaikka kotihoidon valmiudet siihen eivät olleet lainkaan kunnossa. Tilanne on edelleenkin huolestuttava.

Lammin tuulipuistokysymys kääntyi vähemmistön tappioksi mutta meni erotuomaritarkistukseen ja maali eli tuulipuistokaava hylättiin. Vähemmistö enemmistö: voittomaalikisa 2 – 1.

Tilanteet aaltoilevat, mutta yhdessä asiassa toimittaja Hammarberg on Lammin osalla täysin oikeassa: ” yhtiö seuraa tarkoin kuntavaalien tulosta ja jakaa valittuja valtuutettuja vuohiin ja lampaisiin. Tutkainta vastaan on turha taistella, jos tuulivoiman vastustajia valitaan valtuustoon selkeä enemmistö. ” Siis äänestäjät ratkaisevat.

Voisi ajatella, että niin sanottu kaupungin asukkaiden enemmistön etu on aina myös oma etu, mutta asioilla on puolensa. Ihmisen arvo on sama, olipa hän rikas tai köyhä, nuori tai vanha, terve tai sairas, ja asuipa hän keskikaupungilla tai haja-asutusalueella. Lisäksi, jos luottaa vain kategoriseen enemmistön etu-ajatteluun, voi kuitenkin joskus huomata olevansa itse, tai ystävä, tai omainen siinä vähemmistössä, joka jätetään kylmästi  huomiotta, jotta muilla menisi vielä paremmin.

Vuohia ja lampaita on taas tarjolla 13.6. päättyvässä kuntavaalissa. Vaihtoehtoja on niin puolueissa, kuin heidän ehdokkaissaankin. Muidenkin, kuin ”yhtiön miesten” kannattaa miettiä minkälaisen tulevaisuuden haluamme oman kaupunkimme asukkaille seuraavien neljän vuoden ajaksi.

Simo Korpela FM, Eduskuntavaaliehdokas 2023

Perhesuhteet: Avioliitossa, 5 lasta ja 6 lastenlasta

Harrastukset: Luontovalokuvaus ja kaikkea muutakin luontoon liittyvää: retkeilyn, metsästyksen, kalastuksen ja kullanhuuhdonnan kautta 10-vuotiaana aloittamaani perhosharrastukseen, joka jatkuu yhä…

Luottamustehtäviä: Porin kaupunginvaltuusto, Porin Veden johtokunta, Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuusto, Maakuntavaltuusto, Hiippakuntavaltuusto Länsi-Porin srk-neuvosto ja Porin srk.-yhtymän kirkkoneuvosto- ja valtuusto. KD Porin osaston ja KD Satakunnan piirin pj, KD puoluehallitus

Ajatuksiani eduskuntavaalien 2023 lähestyessä

Suomeen tarvitaan suunnanmuutos, jossa suvaitsevaisuudella ei kiristetä, eikä EU:lle nöyristellä silloin, kun tärkeät kansalliset etumme ovat uhattuina.

Perinteiset kansalliset arvomme ”koti – uskonto – isänmaa” ovat olleet melkoisessa myllerryksessä. Vain viimeisen osalla voin antaa nykyhallituksellemme hyvän arvosanan. Puolustukseemme on satsattu ja ulkopuolisen turvan etsiminen Nato-hakemuksella on näissä oloissa järkevää. Ukrainaa on muistettu ja saisi muistaa enemmänkin.

Kansallisten perusarvojemme tarkoituksellinen murentaminen on tapahtunut suvaitsevaisuuden kirjavan sateenvarjon alla.

Koteja on aina ollut monenlaisia, mutta miksi Suomen selvästi yleisintä miehen ja naisen aitoa avioliittoa ei saisi puolustaa? Muille vaihtoehdoille on kyllä puolustajansa; liputukset, kulkueet ja media. Heitä ei vedetä, eikä tietysti kuulukaan vetää oikeuteen. Toisin käy, jos perinteistä avioliittokäsitystämme joku puolustaa Raamatun sanaan vedoten. YK:n peruskirjan kaikille takaama uskonnonvapaus unohtuu, ja kaikkein oudointa tässä yhteydessä on suvaitsevaisuuden vaatimus, joka siis toimii vain yhteen suuntaan. Moni varoo jo kaikkia sanojaan, ettei vaan rikkoisi ”pyhää suvaitsevaisuutta” kohtaan.

Uskontoja on monia, ja suvaitsevaisuus vaatii kohtelemaan kaikkia tasapuolisesti. Mikäs siinä, mutta edelleen valtaosa suomalaisista kuuluu kansankirkkoomme tai muihin kristillisiin yhteisöihin. Miksi kouluissa voi vaalia kulttuuriperintöämme, mutta kaikkia aiheita, jotka liittyvät kristilliseen kasvatukseen pitää varoa aina seurakunnan työntekijöiden pitämiä päivänavauksia myöten?

Hyvinvointialueistamme lähes jokaisella on kymmeniä miljoonia euroja alijäämäinen budjetti. Tähän ei syksyllä löytynyt vaadittavaa noin miljardin euron rahaa, koska valtion velkamme kasvoi muutenkin ennätyssuureksi. Kuitenkin samaan aikaan puhuttiin vakavasti EU:n haluamasta metsien ennallistamisesta, ja siihen liittyvästä myös noin miljardin euron projektista. Voi vain kysyä, kumpi on tärkeämpi, ihminen ja hänen terveytensä, vai vihreät arvot? Näin varsinkin, kun metsäprojektin tavoite on ojat tukkimalla saattaa metsää kasvavat suoalueet veteliksi kosteikoiksi.

Suomi on ollut EU:ssa kovin mukautuvainen maa, mutta nyt alkaa mennä liian pitkälle! Valtiollista ja taloudellista itsenäisyyttämme ei saa koskaan antaa pois!

Sekä kunnille, että hyvinvointialueille on annettu vastuu hyvinvoinnin edistämisestä, ja myös rahaa siihen. Kun tehtävä on kahdella toimijalla, yhteistyö on saatava kitkattomaksi, niin että tehtäviä ei pallotella toiselta toiselle. Erityistä huolta pitää kantaa vanhusten, lapsiperheiden ja eri ikäisten mielenterveyskuntoutujien palveluista, koska hyvinvointialueen resurssit ovat kokonaisuutena pienet, ja kunnat ovat kovin uudessa tilanteessa. Valtion kokonaisrahoitus on saatava kattamaan hyvinvointialueen kaikki väistämättömät tarpeet.

Juuri nyt Suomi tuskailee ajoittaisen energiapulansa ja huippukorkean sähkön hinnan kanssa. Uudet kovasti mainostetut uusiutuvan energian ratkaisut eivät tuotakaan keskitalven tyyninä hämärinä pakkaspäivinä juuri mitään. Tuulimyllyt eivät pyöri, ja valoa on aurinkopaneeleihin liian niukalti.

Tulevaisuuden talvien energiaongelmiin on useita toimiviakin ratkaisuja, mutta nyt pitäisi ymmärtää, että käytetään niitä, mitä on. Satakunnassa Fortumin varsin nykyaikaisen ison hiilivoimalan käyttöönotto oli hyvin tarpeellinen väliaikaisratkaisu. Olkiluodon suurvoimalan ongelmien voi vain toivoa nopeasti ratkeavan. Joka tapauksessa nyt ei saa ajaa turvetuotantoamme pikavauhtia alas eikä tappaa pieniä maatalous- ja muita yrityksiä viivyttämällä apua. Tuottajahintoihin pitää saada tarvittava korjaus ja kaikkeen hätäapuun pitää löytyä resursseja.

Valtiona Suomi on tiukassa tilanteessa, mutta ei suinkaan vielä hädässä. Monet ihmiset sen sijaan ovat; kaikki pienituloiset, apua jonottavat sairaat ja vanhukset, sekä monet maatalouden ja muutkin yrittäjät.

Nyt on aika vaihtaa vihervasemmistolainen ideologia käytännön toimiin suomalaisten hyväksi!

Alla vielä erilaisia lähiaikojen poliittisia kannanottojani (lähinnä yleisonosastokirj.) Niistä näkyy, minkälaisten asioiden puolesta olen toiminut. Vilkaisehan myös kuvia -osiosta leikkimielinen kuvalla varustettu runonpatkä politiikan arkipäivästä.