Tämä Aleksis Kiven näytelmän Nummisuutarit Eskolle todettu juttu: ”Niin maailma muuttuu Eskoseni” on
tullut osoitettua aina ajankohtaiseksi asiaksi.
Sampsa Kataja (SK 18.11.) toteaa, että SDP:n yksinvalta on nyt ohi.
Hiukan vaikea on kumminkin ymmärtää, että noin kolmanneksella valtuustosta voisi olla yksinvalta.
Enemmistöpäätöksiä kun ei sillä porukalla voi tehdä, eikä ole koskaan tehty. Tarvitaan luotettava kaveri, ja se
on menneinä vuosikymmeninä ollut kokoomus.
SDP-KOK dynastia toimi toissa vaaleihin saakka näiden ”akselivaltojen” yhteistyöllä loistavasti. Kyse oli
kaksinvallasta, johon muilla ei ollut kovin paljon sanomista. Jos kuitenkin tässä kaksikon keskinäisessä
vallanjaossa kokoomus jäi pahasti tappiolle, silloin voidaan puhua SDP:n yksinvallasta. Apupuolueena
olemisen kokemus ei kenenkään vallanjanoa tyydytä.
Kokoomuksen kannalta melko huonosti menneiden toissa vaalien jälkeen vallanjaon akseli murtui. Monen
mielestä kokoomus asetti luottamuspaikkojen jaossa niin kovat vaatimukset, että jäi lopulta ihan yksin. Tästä
seurasi osittainen asemasotavaihe, jossa kokoomus mm. jättäytyi laaditun valtuustosopimuksen ulkopuolelle.
Viime vaalien jälkeen parivaljakko sopi taas samaan tekniseen vaaliliittoon mutta nyt ei Wahlman
demaripomona ole katsellut oikein hyvällä kaupunginhallituksen sisäistä paikkajakoa, jossa yksi paikka siirtyy
jälkimmäiselle kaksivuotiskaudelle kokoomuksen hallintaan. (SK 17.11.).
Yksinvalta virtaviivaistaa ja nopeuttaa päätöksentekoa, mutta on äärimmäisen epädemokraattinen tapa toimia.
Aloittava kaupunginjohtajamme Lauri Inna totesi valitsemisensa jälkeen nöyrästi, ettei voi tehdä yksinään
mitään. Sujuva yhteistyö ja tiimihenki muun virkamiesjohdon kanssa on välttämättömyys.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, SDP:n Arja Laulainen on korkeiden virkamiesten esimies. Wahlmanin
sanoin :” Kaikki riippuu siitä, millaista linjaa hän vetää ja johtajat tekevät sen mukaan.”
En usko, että Arja Laulainen edes pyrkii siihen, että hän yksinvaltaisesti johtaisi kaupunkia ja määrittelisi sen
kehityksen suuntaviivat.
Emme ole Wahlmanin toivomassa pormestarimallissa, jossa poliittisesti valittu valtuutettu – pormestari – voi
todella ottaa ohjat käsiinsä ja määrittää ainoan oikean suunnan.
Porissa kaupunginjohtaja johtaa virkamieskunnan toimintaa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja taas pyrkii
ennen kaikkea noudattamaan kaupunginhallituksen ja valtuustomme linjauksia ja välittämään niitä
virkamiehistölle.
Vaikka maailma muuttuu, toivon että kunnallisen demokratiamme perusteet säilyvät. Viime aikojen Porin
poliittisen ilmapiirin muutokset ovat mielestäni tässä suhteessa terveitä.

Vastuutaan on joskus vaikea pakoilla.

Jaettu vastuu tekee kuitenkin pakenemisen paljon helpommaksi. Kumpikin taho voi vierittää velvoitteet toiselle osapuolelle perustellen, että sinnehän se vastuu lopulta kuuluu. Tällaista tapahtuu kuntaelämässä, kun asukkaan tarpeisiin ei suoraan vastata, vaan ohjataan hänen asiansa kiertoon luukulta toiselle.

Satakunnan hyvinvointialueelle siirretään ensi vuoden alussa vastuu kaikista alueemme sosiaali- ja terveyspalveluista. Suunnitelmissa on ”yhden luukun periaate”, jossa asiakasta ei pompotella paikasta toiseen, vaan hoidetaan hänen asiansa palveluketjussa loppuun saakka.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisvastuu on hyvinvointialueella, mutta mitä tarkoittaa lain kohta, jossa todetaan, että kunnilla on velvoite toimia alueellaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi.

Tämä Hyte-velvoite muodostaa rajapinnan hyvinvointialueemme ja kuntien välille. Tavoitteellisella yhteistyöllä toteutettuna kokonaisuus voi toimia mainiosti.

Mutta entäpä, jos hyvinvointialue katsoo, että iso osa vaikkapa hoidettavien vanhusten ja vammaisten kulttuuri-, liikunta- ja muusta virkistystoiminnasta kuuluu kunnille, kun kunnat taas näkevät kokonaisvastuun näistä ihmisistä langenneen Satakunnan hyvinvointialueelle.

Useasti kuulee mietittävän sitäkin, miksi kunnan kannattaa yleensä satsata hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, kun siitä saatavat taloudelliset hyödyt valuvat koko sote-alueemme laariin.

Jos raha saa ratkaista, on iso vaara, että asiakkaan tarpeet putoavat vastuun pakoilijoiden rintamalinjojen väliin.

Yyterissä pitämämme Sote-yleisötilaisuuden voimakas yhteinen toive oli, että niin jokainen kunta, kuin maakuntamme yhteinen hyvinvointialuekin tunnistaisi omat täysimääräiset vastuunsa. Silloin kun ei painoteta nimenomaan toisen osapuolen vastuita, yhteistyö rajapinnassa voi toimia.

Apua tarvitseva lapsiperhe, syrjäytynyt nuori, henkisesti tai fyysisesti sairastunut aikuinen, hoivan tarpeessa oleva vanhus ja hänen väsyvä omaishoitajansa, köyhyysloukkuun pudonnut ihminen – Satakunnassa he kaikki, ja muutkin avun tarvitsijat, ovat omalla hyvinvointialueellamme ja omassa kunnassaan.

Eikö meidän kaikkien tulisi vain yksinkertaisesti pitää omistamme huolta?

Simo Korpela

KD Satakunnan piirin pj

Markku Parkkali

KD Satakunnan piirisihteeri

Tiina Tuomela

KD puolueen II vpj

Toimittaja saa toki tehdä omia arvioitaan jokaisen puolueen vetämästä politiikasta, mutta hieman kohtuuttomalta
tuntui kristillisdemokraattien arvioitu yleinen suuntautuminen vasemmistoleiriin (Sakari Muurinen, SK 31.5).
Emme ole sosiaalidemokraatteja, emmekä kokoomuslaisiakaan, vaikka olimmekin juuri aluevaaleissa teknisessä
vaaliliitossa kokoomuksen kanssa. Teemme yhteistyötä kaikkien puolueiden kanssa tapaus- ja asiakohtaisesti, emme
puolueblokkirajoja noudattaen.
Kun kirjoitan tätä, en tiedä, ketkä ovat hakemassa Porin kaupunginjohtajan virkaa enkä ole näin ollen voinut tehdä
mitään – varsinkaan puoluesidonnaista – päätöstä siitä ketä tulen itse lopputilanteessa kannattamaan. Näin on varmasti
muidenkin kristillisdemokraattien valtuustoryhmän jäsenien osalla. Isojen puolueiden harrastamaan ryhmäkuritouhuun
emme ole koskaan lähteneet, emmekä lähde nytkään.
Haluamme Poriin parhaan mahdollisen kaupunginjohtajan ja meidän kantamme tulee ratkaisemaan aivan muut tekijät,
kuin mikään puoluesidonnainen politiikka.

Hyvinvointialueemme lautakuntien elinkaarimalliin perustuvat toimialueet vastaavat kaikista
alueemme sosiaali- ja terveyspalveluista. Suuret, 16-jäseniset lautakunnat haluttiin siksi että
koko maakunnan alueelta saataisiin mukaan osaavia jäseniä takaamaan toimiva alueellinen
tasa-arvo.
Aluevaltuusto joutui palauttamaan uuteen valmisteluun ne hallintosääntöuudistuksen kohdat,
joissa määriteltiin lautakuntien tehtävät. Nämä ”tehtävät” oli nimittäin määritelty niin
epämääräisen suppeiksi, että lautakunnan kontolle olisi lähinnä jäänyt seurata sivusta, miten
toimialuejohtaja ja aluehallitus asioista päättävät.
Uudistettu hallintosääntö antaa nyt lautakunnille lisää toimivaltaa, mutta vieläkään lautakunnat
eivät esimerkiksi voi itsenäisesti päättää saamiensa budjettivarojen käytöstä. Alun hässäköissä
tämä voi olla tarpeellistakin, mutta lopullisena ratkaisu on huono.
Demokraattisesti valittu ja maantieteellisesti laaja-alainen lautakunta voi varmasti päättää
parhaiten tasa-arvoisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä Satakunnassa. Tätä
oikeutta ei saa viedä. Esittelevien virkahenkilöiden tulee ottaa vahvasti huomioon lautakunnalta
tulevat huomiot ja esitykset.
Hyvinvointialueemme johtaja valittiin virkaansa 6-vuotiskaudeksi, ja jos samanlainen järjestely
toteutettaisiin muidenkin johtavien virkahenkilöiden osalla, lisäisi tämä turvallisuutta valittujen
henkilöiden sopeutuvuudesta tulevaisuuden tehtäviinsä. Tämä koskee myös yhteistyökykyä
lautakuntien kanssa.
Kristillisdemokraattien Satakunnan piirin kevätkokouksessa Porissa 21.5. keskustelimme ja
olimme yhtä mieltä näistä hyvinvointialueemme tulevaisuuteen vahvasti liittyvistä asioista ja
haluamme ne tässä tuoda esille.

Simo Korpela
Kaupungin- ja aluevaltuutettu
Ikääntyneiden palvelujen aluelautakunnan jäsen
Kristillisdemokraattien Satakunnan piirin pj
Markku Parkkali
KD Satakunnan piirisihteeri

Olen asunut 1980-luvulta saakka omakotitalossamme Viasvedellä, mutta tunnustan, että vasta nyt äitienpäivänä
vedimme Suomen lipun omaan salkoon. Aikomus oli toimia paljon aikaisemmin, ja etsiskelin jo
kotimetsästämme sopivaa suoraa ja pitkää männynrunkoa lipputangoksi.
EU-kansanäänestys, ja sen tulos liittyä Euroopan Unionin jäsenmaaksi sai minut kuitenkin suivaantumaan siinä
määrin, että lopulta se lipputankokin jäi hankkimatta. Ajattelin, että mitä sitä enää liputtamaan, kun itsenäisen
valtiomme suvereeni päätösvalta näin rapautui, ja lopulta ehkä syntyisi Euroopan Yhdysvallat- tyyppinen
liittovaltio, jossa lippuna olisi EU:n tähtiympyrä.
Ihan pahimmalla tavalla ei toki meille ole EU:ssa käynyt. Kuitenkin Matti Wikbergin ja Tapio Raunion
tutkimuksen mukaan vuosina 1995-2015 aikana tehdystä lainsäädännöstämme 17,8% sisälsi sidoksen EU:hun.
Näin ollen noin joka kuudes laeistamme ja asetuksistamme on säädetty EU:n ohjeiden ja direktiivien
mukaiseksi. Liittovaltioajatuksillakin näyttäisi olevan edelleen Euroopassa aika vankka kannattajakuntansa, kun
hankkeen sievempi nimi ”integraatiokehitys” mainitaan niin usein tulevaisuuden suunnitelmissa. Onneksi
Suomi ei liiallista integraatiota ole ollut suostuvainen hyväksymään.
EU-kansanäänestyksemme aikoihin totesin kantanani, että paljon mieluummin liittyisimme Natoon, joka on
vain puolustusliitto. Nato ei puutu valtion omaan lainsäädäntöön. Jälkiviisaana voisi todeta, että silloinhan se jo
olisi pitänyt tehdäkin, mutta ei kai kukaan osannut arvata millaiseksi Idän Karhu äityy.
Enää ei monellakaan eurooppalaisella ole epäilyksiä siitä, miten arvaamaton, röyhkeä, vallanhaluinen ja julma
itänaapuri meillä on.
Yleiseurooppalainen solidaarisuus ja auttamishalu Ukrainaa kohtaan on nyt saanut ainakin minut suhtautumaan
myönteisesti myös EU:n kansojen vapautta ja oikeutta myötäilevään linjaan.
Lipputangon hankinta tuli ajankohtaiseksi viimeistään silloin, kun oman kansamme halu säilyä vapaana ja
itsenäisenä valtiona realisoitui voimakkaana pyrkimyksenä liittyä puolustusliitto Natoon.
Äitienpäivänä me vedimme ensimmäisen kerran pihallamme lipun salkoon, ja jotenkin tuntui siltä, että nyt
saimme kokea jotakin, mikä meiltä oli puuttunut.
Elämä on aina epävarmaa, eikä Nato tai mikään puolustusjärjestely voi taata iäti rikkumatonta rauhan aikaa.
Erityisesti Nato-hakemustamme seuraavina ”harmaan ajan” kuukausina voi olla, että itänaapurimme meitä
tavalla jos toisellakin kiusaa ja häiritsee.
Joka tapauksessa saamme suomalaisina olla ylpeitä ja samalla nöyrän kiitollisia siitä, että jo sata vuotta
itsenäisyytemme on säilynyt. Samalla saamme yksityisinä ja myös kansana pyrkiä Natoakin parempaan
suojaan, Hänen suojaansa, jolla on kaikki valta.
Siniristiliput liehumaan!

Sakari Muurinen (SK 9.2) kuvasi varsin totuudenmukaisesti niitä kiemuroita, mitä aluevaalien jälkeisissä
luottamispaikkaneuvotteluissa on poliittisten ryhmien välillä käyty. Peli on hänen mielestään ollut likaista.
En kiistä Muurisen tuntemusta likaisesta pelistä, mutta haluan vain todeta, että pitkälti tällaiseksi se peli
Porissakin on jokaisen kunnanvaalin jälkeen muodostunut.
Edellisellä kaudella (2016-2021) Porissa kävi niin, että kun tekniset vaaliliitot oli solmittu, kokoomus oli jätetty
molempien ulkopuolelle. Tilannetta vähän hyviteltiin luomalla kaupunginvaltuustoon kolmannen
varapuheenjohtajan paikka, jolla kokoomus sai puheoikeudella yhden ylimääräisen lisäpaikan
kaupunginhallituksen pöydän ääreen. Tämä ei tietenkään poistanut pettymystä, ja jonkinlainen kokoomukselle
syntynyt oppositioasema kummitteli koko vaalikauden ajan.
Viime keväänä me kristillisdemokraatit lisäsimme valtuustopaikkojemme määrää yhdellä, mutta jälleen Porissa
syntyi kaksi isoa teknisten vaaliliittojen koalitiota, joiden ulkopuolelle puolueemme nyt jäi. Lopputulos oli, että
lisäsimme valtuustopaikkojamme 50%:lla, mutta saimme luottamuspaikkoja vähemmän, kuin edelliskaudella.
Kyse ei ole niinkään poliittisista mieltymyksistä, vaan raaka vaalimatematiikka ratkaisee, ketkä kannattaa
omaan koalitioon mukaan ottaa. Joskus yksikin porukkaan tuleva valtuutettu voi lisätä luottamuspaikkoja
merkittävästi, joskus taas pari kolmekaan lisävaltuutettua ei muuta koalitioiden välistä loppuasetelmaa
paljonkaan. Teknisessä vaaliliitossa mukaan pyrkivien antaman lisähyödyn on oltava suurempi, kuin koalition
sisäisessä jaossa menetettävät paikat. Likaista tai ei, näin se kuntapolitiikassa useimmiten menee.
Miksi nyt aluevaalien luottamuspaikkaneuvotteluissa vihreiden ja vasemmistoliiton välille solmittu tekninen
vaaliliitto aiheutti melkoisen kärhämän?
Yksinkertaisesti siitä syystä, ettei sitä osattu odottaa. Puolueet olivat olleet sellaisessa yhteisessä
ymmärryksessä, että vaalien jälkeisiä teknisiä vaaliliittoja ei solmita.
Maakuntavaltuuston järjestäytyminen ja maakunnallisten luottamusmiespaikkojen jako on aina perustunut
pelkästään Satakunnan kuntavaalitulokseen. Laki kieltää tässä yhteydessä solmittavat tekniset vaaliliitot.
Nyt aluevaaleissa, kun kyseessä on valtuutettujen suora kansanvaali, ovat vaalien jälkeiset tekniset vaaliliitot
taas mahdollisia. Liittymällä yhteen vihreät ja vasemmistoliitto saavuttivat koalitiolleen yhden lisäpaikan
jokaiseen seitsemään perustettavaan lautakuntaan ja myös aluehallitukseen.
Syötti oli niin mahtava, että ymmärrän kyllä houkutuksen, varsinkin, kun yksinään vihreät eivät olisi saaneet
juuri mitään. Teknisen vaaliliiton kortti kaivettiin siis lopulta esiin.
Tämä räjäytti pankin niin, että kaikkien puolueiden ”yhteinen ymmärrys” vaihtui riitaan ja yleiseen
ymmärtämättömyyteen.
Luonnollisesti loput ryhmät tekivät vastaiskuna oman ison teknisen vaaliliittonsa, ja enemmistönä muitakin
järjestelyjä, kompensoidakseen syntyneen yllättävän muutoksen. Muurisen mainitsemalle ”likaiselle pelille” oli
kaikkien osapuolten kohdalla luotu oivallinen kasvualusta.
Kenen on syy? Ei kenenkään erityisesti, ja samalla kaikkien. Ei otettu riittävästi huomioon sitä, että vaalien
jälkeisissä paikkaneuvotteluissa oli käytettävissä aivan eri repertuaari, kuin maakunnallisten tehtävien jaossa.
Niin, ja se sovittu ”yhteinen ymmärrys” olisi välittömästi pitänyt kirjata kaikkien osapuolten hyväksyttäväksi.
Aluevaalit yllättivät omilla seurannaisvaikutuksillaan, ja puolin ja toisin porukoilla on toinen silmä mustana.
Nyt kuitenkin olisi jo syytä panna jäitä hattuun, ja katsoa vaikka yksisilmäisinäkin hyvinvointialueemme
parhaaksi samaan suuntaan. Satakunta ja satakuntalaiset ovat sen ansainneet!

1970-luvun lopulla Enäjärven koulun rakennus oli oppilasmäärään nähden liian pieni. Ala-aste
ja hyyryläisenä mukaan tullut Meri-Porin lukio valtasivat kaikki mahdolliset tilat. Ala-asteen
opettajainhuone oli biologian varastossa, ja itse muistan pitäneeni lukion fysiikan tuntia
asutolarakennuksen olohuoneessa.
Kovan kamppailun jälkeen lukio sai Pihlavasta omat tilansa, ja Enäjärven ala-asteellekin koitti
paremmat ajat.
Nyt oli Enäjärven ala-asteelle muodostumassa taas vastaavan kaltainen ongelma. Oppilaita oli
tulossa ykkösluokalle liikaa. Olisi pitänyt perustaa uusi opettajan toimi jotta luokka olisi voitu
jakaa kahteen eri opetusryhmään.
Ratkaisuksi keksittiin koulupiirirajojen muuttaminen niin, ettei Enäjärvelle tarvitse perustaa
uutta opettajan tointa, ja samalla turvataan Kyläsaaren koulun säilymistä nykyisen kaltaisena.
Maanantain kaupunginvaltuustossa sivistystoimen johtaja Esa Kohtamäki selosti tilannetta, ja
niitä sovittelutoimia, jotka oli tehty syntyneiden ongelmien helpottamiseksi. Suoritetut
toimenpiteet olivat tilapäisapuna asiallisia, mutta kaikkia lapsia nämäkään eivät koske.
Raamatun hyvä periaate: ”rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi” lienee kaikkien poliittisten
ryhmien ihanne, mutta käytännön politiikassa se lähimmäinen helposti luetaan
monikkomuodossa. Jos on paljon lähimmäisiä, siis myös äänestäjiä, heitä pitää kuulla, mutta
jos haitat koskevat vain muutamia, silloin on niin sanottu yleinen etu tärkeämpi.
Sivistyslautakunnan hyväksyvä päätös oli yksimielinen, eli he pitivät kokonaisratkaisua
hyvänä.
Kohtamäki korosti valtuustossa, että sovittuna tavoitteena on säilyttää alueen kaikki koulut.
Tämä pitänee nyt paikkansa, mutta kun Enäjärven koulupiiriä ja oppilasmäärää nyt supistetaan,
kuinka käy myöhäisemmässä tulevaisuudessa? Sivistystoimen johtajan ennusteissa koulun
oppilasmäärä pienenee niin, että tulevaisuudessa koulu toimisi kolmisarjaisena niin, että kaksi
luokka-astetta on aina yhdessä.
Kun Enäjärven koulu on ollut useasti lakkautusuhan alla, tämä koulupiirirajojen
kuristustoimenpide lisää selvästi tulevaisuuden riskejä.
Vai tuleeko oppilasmäärän pienetessä vastaan uusi laajentava rajanmuutos niin, että koulun
toiminta ei vaarannu? Tähän ei ole näkyvissä mitään positiivista vastausta, mutta jos näin
kävisi, eikö sittenkin olisi tässä vaiheessa ollut syytä perustaa yksi uusi vaikka
määräaikainenkin opettajanvirka, ja jättää enäjärveläiset rauhaan?