Olen asunut 1980-luvulta saakka omakotitalossamme Viasvedellä, mutta tunnustan, että vasta nyt äitienpäivänä
vedimme Suomen lipun omaan salkoon. Aikomus oli toimia paljon aikaisemmin, ja etsiskelin jo
kotimetsästämme sopivaa suoraa ja pitkää männynrunkoa lipputangoksi.
EU-kansanäänestys, ja sen tulos liittyä Euroopan Unionin jäsenmaaksi sai minut kuitenkin suivaantumaan siinä
määrin, että lopulta se lipputankokin jäi hankkimatta. Ajattelin, että mitä sitä enää liputtamaan, kun itsenäisen
valtiomme suvereeni päätösvalta näin rapautui, ja lopulta ehkä syntyisi Euroopan Yhdysvallat- tyyppinen
liittovaltio, jossa lippuna olisi EU:n tähtiympyrä.
Ihan pahimmalla tavalla ei toki meille ole EU:ssa käynyt. Kuitenkin Matti Wikbergin ja Tapio Raunion
tutkimuksen mukaan vuosina 1995-2015 aikana tehdystä lainsäädännöstämme 17,8% sisälsi sidoksen EU:hun.
Näin ollen noin joka kuudes laeistamme ja asetuksistamme on säädetty EU:n ohjeiden ja direktiivien
mukaiseksi. Liittovaltioajatuksillakin näyttäisi olevan edelleen Euroopassa aika vankka kannattajakuntansa, kun
hankkeen sievempi nimi ”integraatiokehitys” mainitaan niin usein tulevaisuuden suunnitelmissa. Onneksi
Suomi ei liiallista integraatiota ole ollut suostuvainen hyväksymään.
EU-kansanäänestyksemme aikoihin totesin kantanani, että paljon mieluummin liittyisimme Natoon, joka on
vain puolustusliitto. Nato ei puutu valtion omaan lainsäädäntöön. Jälkiviisaana voisi todeta, että silloinhan se jo
olisi pitänyt tehdäkin, mutta ei kai kukaan osannut arvata millaiseksi Idän Karhu äityy.
Enää ei monellakaan eurooppalaisella ole epäilyksiä siitä, miten arvaamaton, röyhkeä, vallanhaluinen ja julma
itänaapuri meillä on.
Yleiseurooppalainen solidaarisuus ja auttamishalu Ukrainaa kohtaan on nyt saanut ainakin minut suhtautumaan
myönteisesti myös EU:n kansojen vapautta ja oikeutta myötäilevään linjaan.
Lipputangon hankinta tuli ajankohtaiseksi viimeistään silloin, kun oman kansamme halu säilyä vapaana ja
itsenäisenä valtiona realisoitui voimakkaana pyrkimyksenä liittyä puolustusliitto Natoon.
Äitienpäivänä me vedimme ensimmäisen kerran pihallamme lipun salkoon, ja jotenkin tuntui siltä, että nyt
saimme kokea jotakin, mikä meiltä oli puuttunut.
Elämä on aina epävarmaa, eikä Nato tai mikään puolustusjärjestely voi taata iäti rikkumatonta rauhan aikaa.
Erityisesti Nato-hakemustamme seuraavina ”harmaan ajan” kuukausina voi olla, että itänaapurimme meitä
tavalla jos toisellakin kiusaa ja häiritsee.
Joka tapauksessa saamme suomalaisina olla ylpeitä ja samalla nöyrän kiitollisia siitä, että jo sata vuotta
itsenäisyytemme on säilynyt. Samalla saamme yksityisinä ja myös kansana pyrkiä Natoakin parempaan
suojaan, Hänen suojaansa, jolla on kaikki valta.
Siniristiliput liehumaan!