Tapahtuipa Porissa mitä tahansa, perustelu toimille on, että ne lisäävät Porin elinvoimaa. Viimeisin elinvoimateko oli päätös yli 25 miljoonaa euroa maksavan palloiluhallin rakentamisesta. Iso upea halli nostaa Porin arvoa Suomen kaupunkikartalla ja Satakunnan pääkaupunkina. Pori houkuttelee tänne väkeä ja nuorison liikuntaharrastukset parantavat kansanterveyttä.

Miksi sitten kokoomuksen Mikael Ropo (SK 20.11.) oli niin karheana päätöksestä, ja me kristillisdemokraatitkin vastustimme asiaa?

Siksi, että kaupungin elinvoimassa on monta tekijää, joiden kokonaisuus vasta kertoo todellisen elinvoimamme. Jos olemme päättämässä alijäämäisestä budjetista, jossa samalla varaudutaan investointitasomme nostoon kymmenillä miljoonilla ja velanottoa tulee 40 miljoonaa euroa lisää, on selvää, että taloudellinen elinvoima hupenee tässä melkoisesti.

Investointi on silloin taloudellisessa mielessä järkevä, jos se tuottaa pitkässä juoksussa voittoa. Palloiluhalli muuttaa seuraavat 10 vuotta tilinpäätöksiämme alijäämän suuntaan noin 2 miljoonaa euroa vuosittain. Näin ollen joutuu kysymään: mistä muusta nämä rahat tulevaisuudessa otetaan?

 Elinvoimakysymyksissä suuruuden ideologia on ollut kaupungissamme vallalla. Meillä Porissa pyritään näyttäviin ja samalla hintaviin ratkaisuihin muun muassa rakentamalla yhä suurempia yhtenäiskouluja monitoimikeskuksineen. Kuitenkaan en usko, että vaikkapa ala-asteen oppilas on yhtään onnellisempi siellä jättikoulun massassa, kuin omassa turvallisessa lähikoulussaan. Paikallisten urheilukenttien hoitoa on supistettu, vaikka juuri ne tarjoavat mahdollisuuden arkiliikuntaan ja paikallisiin tapahtumiin.

Rankka keskittäminen kaupunkikeskuksemme ympärille, ja isot uljaat rakennukset antavat kyllä näyttävän kuvan ulospäin, mutta eivät kerro elinvoimastammekaan koko totuutta.

Mielestäni kaupunkimme elinvoima on siinä, että asuinpaikastaan ja tulotasostaan riippumatta saa kohtuulliset ja sujuvat peruspalvelut. Elinvoima ei lähde vain ylhäältäpäin johdettuna teoreettisena prosessina. Paras tulos saadaan, kun yhteiskunnallisissa ratkaisuissa huomioidaan aina myös yksilön, tavallisen porilaisen, perustarpeet.

Yksittäiselle porilaiselle elinvoiman edellytys on turvallisuus, se, että on eri elämäntilanteissaan läheistensä ja myös kaupunkiyhteisönsä turvaverkossa. Tähän ei päästä pelkällä talousajattelulla sen paremmin kuin komeilla rakennuksillakaan. Tuskin esimerkiksi keski-ikäinen hyvinvoiva kantakaupungin asukas tuntee itse onnea, jos lastenlapsilla ei mene hyvin, tai jos sairas sukulainen tai vanhus ei saa tarvitsemaansa hoitoa.

Kun koko perusturva siirtyy Porissakin Satakunnan hyvinvointialueen hoidettavaksi, todellista elinvoimaista ja tervettä Satakuntaa ei voi luoda keskittämällä palvelut kaupunkien suuryksiköihin. Alueelle pitää luoda palveluverkko, jossa jokaisen kunnan asukkaalla on mahdollisuus myös paikallisiin peruspalveluihin. Tämä tapahtuu vain, jos se todennäköisesti isoimmista kaupungeista tuleva valtuutettujen enemmistö tuntee yli puolue- ja kuntarajojen vastuunsa koko Satakunnan alueesta.

Porin viime valtuustokauden hallinto sai monelta tämän hetken uudelta poliittiselta nokkamieheltä kovia pyyhkeitä toiminnastaan. Nyt piti alkaa uudella miehityksellä uusi upea aika.

Ikävä kyllä kaupunginvaltuuston päätösten kunnioitus ei näytä yhtään parantuneen.

Viimeksi Reposaaren koulua pyrittiin ajamaan alas tuomalla asia uudestaan ja uudestaan valtuuston käsittelyyn.

Nyt harkitaan Lavian pienen paikallisen vammaispalveluyksikön alasajoa myymällä sen kiinteistö pois alta. Kohtuulliset kaupat kai Kotirannan kiinteistöistä I ja II ehkä saataisiin, mutta ainahan rakennusten myynti on kiinnostavaa, jos hinta on hyvä.

Kuitenkin kaupunginvaltuustomme päätti viime syksyn budjettikokouksessaan turvata paikallisen yksikön toiminnan myöntämällä kuluvalle vuodelle ja myös koko suunnittelukaudelle 2021-2023 vuosittainen 200000€ lisämäärärahan. Päätös syntyi valtuuston puolueiden valtaenemmistöllä, vain yksi puolue oli toista mieltä.

Kyse oli ja on inhimillisyydestä, jonka painoarvo ylitti tiukat säästövaatimukset.

Olimme allekirjoittanut Porin valtuustosopimusryhmän ja diplomi-insinööri Aila Haikkonen keskustan valtuustoryhmän valtuuttamana paikan päällä tutustumassa tilanteeseen. Saatoimme todeta, että kiinteistö oli aivan hyvässä kunnossa, joten akuuttia korjaustarvetta ei ollut, kuten paikalla ollut kaupungin kiinteistöstä vastaava virkamieskin totesi. Asukkaat, hoitajat ja omaiset olivat kaikki todella huolissaan ja hädissään ajatuksesta, että vuosikymmeniä toiminut kodinomainen pitkäaikaisille asukkaille tarkoitettu yksikkö lakkautettaisiin, ja hajautettaisiin vieraisiin oloihin. Perusturvan säästöihin pyrkinyt viranhaltija totesi katselmuksessa, että toki he voivat toiminnan jatkumisesta huolehtia, jos sitä tuetaan riittävästi.

Kaupunginvaltuusto siis päätti antaa tarvittavan tuen koko kolmen vuoden suunnittelukaudelle, mutta nythän taloudellinen vastuu siirtyy Satakunnan hyvinvointialueelle jo runsaan vuoden kuluttua. Onko lyhentynyt vastuuaikamme meille vieläkin liian pitkä?

Haluaako Pori antaa uutta mallia Satakunnan hyvinvointialueelle nyt, kun joka tuutista luvataan lähipalvelujen säilymistä ja paranemista? Jos maakuntamme pääkaupunki näin hankkiutuu eroon omista velvoitteistaan, niin mitähän tulevaisuus tuoneekaan tullessaan Satakuntamme kaukaisimmille syrjäseuduille.

Nyt kyse on siitä, että haluaako uusi kaupunginhallituksemme kävellä alle vuoden ikäisen yksiselitteisen valtuustopäätöksen yli näyttämällä vihreää valoa YH-asuntojen myyntimiehille.

Asia tulee seuraavaksi perusturvalautakuntaan lausunnolle, vaikka kaupunginhallitukselle olisi ollut loogisinta antaa heti myyntiaikeille oma kielteinen lausuntonsa.

Toivottavasti edes perusturvalautakunta ymmärtää kunnioittaa kaupunkimme korkeimman päättävän elimen tahtoa, ja myös kaupunginhallituksemme sen aikanaan tekee.

Kun koronaepidemia alkoi Suomessa, noin joka kolmas yli 80-vuotias sairastunut menehtyi tautiin ja 70-80 vuotiaistakin noin joka kymmenes.

Oli aivan selvää, että ikäihmisten karanteenit oli asetettava tuhoisaa tautia torjumaan, ja muitakin voimakkaita rajoituksia tuli kaikkialle. Suomen nopea ja tehokas reagointi on aiheuttanut sen, että vieläkään Suomessa ei ole koronan aiheuttamia kuolemantapauksia kuin noin tuhat, kun vaikka naapurimaassamme Ruotsissa niitä on jo liki 15000.

Lapsien ja nuorten luultiin aluksi olevan aika vastustuskykyisiä tartunnoille, ja onhan tauti näissä ikäryhmissä on vieläkin yleisimmin lievä. Se, mikä nyt minua huolestuttaa, on lasten erittäin suuri sairastuneiden määrä. Alle kymmenvuotiaita sairastuneita on jo yli kaksinkertainen määrä kaikkiin yli 70 – vuotiaisiin verrattuna, ja jokseenkin sama määrä, kuin mitä tartunnan saaneita on yhteensä kaikilla yli kuusikymmenvuotiailla. Kahden edeltävän viikon aikana lasten osuus sairastuneista on vain kasvanut, Alle kymmenvuotiaita lapsiamme on 14 vuorokaudessa sairastunut yli 1400, kun kaikkia yli 50 – vuotiaita suomalaisia alle 900.

Rokotekattavuuden lisääntyessä rajoituksista luovutaan ja tartuntaketjujen seuranta lakkaa. Tällöin erityisesti rokottamattomat lapset levittävät tartuntaa aikuisiin, joista kaksi kertaa rokotetut eivät välttämättä enää lievää tartuntaansa tunnista, mutta levittävät sitä edelleen erityisesti rokottamattomaan väestöön. Tätä painottivat myös koronan tilannekatsauksessaan STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki ja THL:n ylilääkäri Otto Helve (SK 3.9.)

Ikävin asia on se, että rokottamattomalle aikuiselle tauti on aivan yhtä ärhäkkä, tai ehkä delta-muunnos ärhäkkäämpikin, kuin pandemian alussa. Kun kansakunta lopulta huokaisee normaalitilaan päästyään, on jäljelle jäänyt yksi suojaamaton ryhmä, joka on aivan omillaan.

En pidä koronarokotteen ottamista kansallisvelvollisuutena, mutta omaa itseä kohtaan tulevana  velvollisuutena sitä kannattaa ajatella.

Antti Pekola latasi taas omat teesinsä Satakunnan Kansan tekstaripalstalla 22.7. Hän toteaa, että ”Yhteiskuntakehityksessä on tärkeää pitää huolta eliitistä. Kun kärki menee eteenpäin häntä kyllä laahaa perässä.”

Mikä se Suomen eliitti sitten on, josta on tärkeä pitää huolta?

Tottakai huippututkijoille ja innovaatioyritysten johtajille pitää antaa reilut toimintaedellytykset, heidän ansiostaan kilpailukykymme ja Suomen kansantuote kasvaa. Käytännössä tämä Pekolan vaatima huolenpito toteutuu, kun pidämme huolta korkeatasoisesta koulutuksesta ja reilun yritysmyönteisistä kuntapalveluista.

Jotenkin vaan se perässä laahaava häntä jäi minua askarruttamaan.

Terve kaupunki ei ole häntäänsä laahaava koira, vaan on terhakkaasti valmis nostamaan oman häntänsä pystyyn ja olemaan ylpeä siitä kokonaisuudesta, jonka me kaikki muodostamme. Tutkimukset osoittavat, että kunnan melko ratkaiseva vetovoimatekijä on se, että asukas voi kaikissa tilanteissa turvallisesti luottaa kunnan antamiin peruspalveluihin.

Vaalit on käyty ja poliittinen eliittimme miettii, mitä polkuja Pori tulevalla vaalikaudella kulkee. Kokoomuksen ankeaksi kokema oppositioaika lienee ohi, ja uudelleen rasvatun aseveliakselin (kok. + sos.dem.) pyörät alkavat ehkä taas pyöriä omaan tahtiinsa. Enemmistöä näillä ei tosin nyt ole, mutta syntyneen teknisen vaaliliittokomposition vihervasemmistolla (kok. + sos.dem. + vasemmistoliitto + vihreät) olisi jo selkeä yliote.

Nähtäväksi jää myös, mitä uudet valtuutetut esimerkiksi välillä tiukkaakin ryhmäkuria vaativassa demariporukassa saavat aikaan. Toivottavasti sisäinen poliittinen elitismi ei siellä nouse todellisen demokratian esteeksi.

Ajoin nuorukaisena autolla Moskvitsh Elite 1500M. Eliittiä tässä itäautossa oli voimakas moottori ja hyvä vauhti. Jouset ja sitä kautta vakaus olivat kuitenkin kuin lastenrattaissa, joten melko turvaton se ajopeli oli.

Toivottavasti ylinopeus ja poliittisen, sekä virkamieseliitin harkitsemattomat pikapäätökset eivät hallitse uuden valtuuston poliittista syksyä, vaan olemme kaikki vastuullisesti myös sen ihan tavallisen porilaisen asialla.

Toimittaja Ville Hammarberg harmittelee (SK 6.6.) Ahlaisten Lammin tuulivoimakaavan kumoutumista todeten: ”Satawindin hankkeen kaatuminen merkitsi voittoa monille ahlaislaisille, mutta tappiota vielä suuremmassa määrin muille kaupunkilaisille…”

Näinhän se tällä vaalikaudella on mennyt, että useasti on ihmismäärältään pienehkö vähemmistö joutunut uhan alaiseksi, kun enemmistö ajaa sitä ”kaupungin etua”. Tälle edulle on aina löytynyt houkuttelevan oloinen virkamiesten laskema hintalappu.

Lavian kodinomaisen vammaispalveluyksikön hintalappu oli 200000€ /vuosi, ja virkamiehillä tuntui olevan kova halu laitoksen lakkauttamiseen, vaikka voimakkaita paikallisia vetoomuksia tuli pitkäaikaista tuttua hoivaa saaneilta, heidän omaisiltaan ja hoitajiltaan. Budjettikokouksessa yksikkö sai rahoituksensa kokoomuksen vastaehdotuksesta huolimatta. Vähemmistö – enemmistö: 1 – 0.

Ahlaisten ja Reposaaren alakoulujen kohtalo on ollut myös rankassa syynissä. Reposaaresta piti kaupunginvaltuustonkin äänestää 3 kertaa, kun eivät valtuutetut näyttäneet ymmärtävän ”oppilaan etua”. Näin vaikka esimerkiksi Reposaaren paikallisiin kunnallisiin palveluihin myönnetty vuosittainen valtion saaristolisä kattaa ylimäärin paikalliskoulun aiheuttamat lisäkulut. Valtuusto katsoi kuitenkin kohtuulliseksi kyseisten lähikoulujen säilyttämisen. Vähemmistö – enemmistö: 2 – 0.

Aina ei varsinkaan rahaa kuluttaville vähemmistöille käy yhtä hyvin. Viime vuoden turhaksi osoittautuneessa alijäämäpaniikissa ajettiin vanhusten tehostetun palveluasumisen paikkoja alas, vaikka kotihoidon valmiudet siihen eivät olleet lainkaan kunnossa. Tilanne on edelleenkin huolestuttava.

Lammin tuulipuistokysymys kääntyi vähemmistön tappioksi mutta meni erotuomaritarkistukseen ja maali eli tuulipuistokaava hylättiin. Vähemmistö enemmistö: voittomaalikisa 2 – 1.

Tilanteet aaltoilevat, mutta yhdessä asiassa toimittaja Hammarberg on Lammin osalla täysin oikeassa: ” yhtiö seuraa tarkoin kuntavaalien tulosta ja jakaa valittuja valtuutettuja vuohiin ja lampaisiin. Tutkainta vastaan on turha taistella, jos tuulivoiman vastustajia valitaan valtuustoon selkeä enemmistö. ” Siis äänestäjät ratkaisevat.

Voisi ajatella, että niin sanottu kaupungin asukkaiden enemmistön etu on aina myös oma etu, mutta asioilla on puolensa. Ihmisen arvo on sama, olipa hän rikas tai köyhä, nuori tai vanha, terve tai sairas, ja asuipa hän keskikaupungilla tai haja-asutusalueella. Lisäksi, jos luottaa vain kategoriseen enemmistön etu-ajatteluun, voi kuitenkin joskus huomata olevansa itse, tai ystävä, tai omainen siinä vähemmistössä, joka jätetään kylmästi  huomiotta, jotta muilla menisi vielä paremmin.

Vuohia ja lampaita on taas tarjolla 13.6. päättyvässä kuntavaalissa. Vaihtoehtoja on niin puolueissa, kuin heidän ehdokkaissaankin. Muidenkin, kuin ”yhtiön miesten” kannattaa miettiä minkälaisen tulevaisuuden haluamme oman kaupunkimme asukkaille seuraavien neljän vuoden ajaksi.

Simo Korpela FM, Porin kuntavaaliehdokas ja
Satakunnan aluevaaliehdokas

Perhesuhteet: Avioliitossa, 5 lasta ja 6 lastenlasta

Harrastukset: Luontovalokuvaus ja kaikkea muutakin luontoon liittyvää: retkeilyn, metsästyksen, kalastuksen ja kullanhuuhdonnan kautta 10-vuotiaana aloittamaani perhosharrastukseen, joka jatkuu yhä…

Luottamustehtäviä: Porin kaupunginvaltuusto, Porin Veden johtokunta, Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuusto, Maakuntavaltuusto, Hiippakuntavaltuusto Länsi-Porin srk-neuvosto ja Porin srk.-yhtymän  valtuusto. KD Porin osaston ja KD Satakunnan piirin pj, KD puoluehallitus

Tämän hetken ajatuksiani Porin kaupunkipolitiikasta

Pori Energia on ollut hyvä tulonlähde ja arvokas omistuskohde kaupungille. Se olisi ollut hyvä säilyttää kokonaan Porin omistuksessa. Nyt, kun 49% Pori Energiasta myytiin, puolitimme myös osinkotulomme. Tulevalla valtuustolla on nyt poikkeuksellisen suuri taloudellinen vastuu. Myynnistä saatu rahatukko pitää  rahastoida tuottavasti, eikä tuhlata turhuuksiin.  (Alla on yleisönosastokirjoitukseni asiasta.)

Nyt pitää satsata satsata porilaisten hyvinvointiin ja koulutukseen sekä hoitaa tieverkko kuntoon.

Satakunnan hyvinvointialue

Hyvinvointialueemme hallinnossa on tehtävä selkeä suunnanmuutos. Nyt valittavan uuden johtajan myötä pitää saada aikaan yhdessä tekemisen meininki, jossa kuullaan työntekijöitä, asiakkaita ja kuntapäättäjiä.

Erityisesti pikkukuntien kanssa on neuvoteltava siinä hengessä, että välttämättömät palvelut saadaan turvattua jokaisen kunnan alueella.

Aluevaltuusto ja lautakunnat kumileimasimien roolista pois ja mukaan jo päätösten valmisteluun!

Alla erilaisia lähiaikojen poliittisia kannanottojani 
(lähinnä yleisönosastokirjoituksia)

Niistä näkyy, minkälaisten asioiden puolesta olen Porin kaupunginvaltuustossa ja Satakunnan hyvinvointialueen valtuustossa toiminut.

Vilkaisehan myös kuvia -osiosta leikkimielinen kuvalla varustettu runonpatkä politiikan arkipäivästä.

Tulevalla vaalikaudella viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien välistä vuoropuhelua on lisättävä. Isoja asioita valmistelevissa kokouksissa päättäjille on annettava monipuolista ja tarkistettua tietoa eri vaihtoehdoista. Virkamiehillä pitää olla myös tavoite toimia enemmistön tahdon suuntaisesti. Härkäpäinen ”asiantuntijana minä tiedän parhaiten” mentaliteetti ei tue demokraattista päätöksentekoa.

 Kaupunginvaltuustolle on myös saatava enemmän sitä valtaa, jonka äänestäjät sille vaaleissa antavat.

Lastensuojelussa, vanhustenhuollossa ja vammaisten palveluissa pitää Porissa saada aikaan pikaista parannusta.

Lapsiperheet ovat tulevaisuutemme tärkein voimavara. Heidän palveluidensa pitää olla monipuolisia ja joustavia niin, että perheillä säilyy riittävän reilu mahdollisuus päättää omista asioistaan. Lähikoulujen tappolinja pitäisi jo lopettaa, jättiyksiköissä ongelmat kasaantuvat ja tulokset heikkenevät.

Poriin pitää saada uusia yrityksiä. Oleellisessa roolissa ovat tällöin muun muassa lupaviranomaiset ja tekninen toimi, joiden avoin tiedottaminen ja nopea toiminta ovat välttämätöntä tänne yritystään suunnitteleville.

Yli hallinnonalojen menevä yhteen hiileen puhaltaminen on kaikessa kaupungin toiminnassa menestyksen tae.

Ympäristöasioissa Pori on yleisesti ottaen kunnostautunut, mutta rajansa kaikella. Rannikkomme maisemaa ei pidä tuhota Tahkoluodon yli 40 myllyn tuulipuiston betonimetsällä. Satakunnan Kansassa 18.4. ollut muihin rakenteisiin ja rakennuksiin vertaava havainnekuva osoittaa hyvin selvästi maailmanennätyssuurien 300-metristen jättiläisten todelliset mittasuhteet. Tähän asiaan toivoisi kaikkien puolueiden ottavan kantaa jo ennen vaaleja.

Onko ihmisellä oikeus luontoon? Suomalaiset rakastavat maamme rikasta luontoa, joka tarjoaa paitsi paljon harrastusmahdollisuuksia, myös puhtaan luonnonmaiseman rauhaa.

 Ihmisen ja luonnon välillä pitää vallita järkevä tasapaino. Meille on annettu järki kokonaisuuden hallintaan, ja sitä tulee käyttää sen suuntaisesti, mitä jo Raamatun alkulehdillä todetaan, että meidät on pantu ”viljelemään ja varjelemaan” luontoa.

Tämän päivän kysymys Porissa on, varjeleeko valtava Tahkoluodon edustalle suunniteltu merituulipuisto luontoamme. Kai siinä hiilijalanjälki pienenee, kun energia temmataan tuulesta, joskin massiivinen rakennusurakka myös osaltaan taatusti sitä lisää.

Mutta entä merenrantamme luonnonmaisema. Yli 300 metriin kurkottavat jättiläiset massiivisine jalustoineen pilaavat täysin totaalisesti rantojemme merimaiseman. Reposaaren pääkadun maisemassa huitovat myllyjen lavat ilmaa, ja ranta-asukas voi enää tuijotella merimaiseman sijasta betonimetsää jossa pyörivät levottomasti yli satametriset myllyjen siivet. Lentoliikenteen takia tuleva valomeri jättää tähtien tuikkeen varjoonsa.

On turha kuvitella, että muutaman kilometrin etäisyys kuittaisi maisemallisen haitan. Horisontin taa eivät myllyt kovinaan äkkiä jää. Laskennollisesti 300m korkeuteen kurottuva kohde näkyy 62 km päähän merenpinnan tasolta katsottuna ja kun tuulivoimalan varren napakorkeus on 175m se näkyy 36 km päähän ja kauemmas, jos noustaan merenpinnan tasosta.

Satakunnan Kansan havainnekuvan katsottuaan jokainen varmasti ymmärtää, miten järkyttävän massiivisia voimalat ovat muutaman kilometrin etäisyydeltä nähtynä. Siinäkin kuvassa myllyn suhteutettu korkeus oli ”vain” 250m ei 300m.

Jos tällainen jättivoimala aiottaisiin sijoittaa vaikka suunnitellun Kirjurinluodon kylpylän tontille, en olisi lainkaan huolissani. Yksikään porilainen valtuutettu ei kerta kaikkiaan uskaltaisi asiaa puoltaa. Nyt ei kuitenkaan ole kyse kuin ehkä muutaman tuhannen ihmisen päivittäisestä haitasta.

Kysymys kuuluukin, olemmeko valmiit pilaamaan Reposaaren seudun ihmisten luonnonmaiseman sanomalla, että teemme tässä hyvän ympäristöteon, ja kaupungin kassaankin kilahtaa rahaa. Työttömyyden torjuntaan tulevat vaikutukset ainakin riippuisivat aika paljon tulevien työntekijöiden ja alihankkijoiden valinnoista. Näissä ulkomaisen tarjonnan osuus on kasvanut ripeästi.

Jokainen poliittinen taho joutuu nyt tässä asiassa miettimään, mikä on oikein. Pitäisin kohtuullisena, että jo ennen kunnallisvaaleja puolueet kertoisivat selkeästi kantansa. Itse en ole valmis uhraamaan rannikkomme asukkaiden ympäristöä tällaiselle tuholle. Vaikka rantaveteen sijoitus onkin taloudellisesti kannattavampaa. paljon kauempanakin Pohjanlahdella on potentiaalisia tuulipuistojen suunnittelualueita.

Nyt ei saa raha ratkaista. Ellemme anna tässä rannikkomme ihmiselle arvoa, joudumme miettimään, mikä on tulevaisuudessa oma arvomme.

Simo Korpela

Porin kaupunginvaltuuston II vpj

Kristillisdemokraattien Porin osaston ja Satakunnan piirin pj

Olemme liemessä, toteaa toimittaja Hammarberg (SK 28.3.) Porin talouden vuosikatsauksensa päätteeksi.

Ainakin politiikan liemet ovatkin tänä keväänä kiehuneet hellalle monet kerrat, kun kunnallisvaalikuume on saanut yhden, jos toisenkin laittamaan omasta keittolevystään maksimit päälle. Toisiaan on nälväilty ja tölväilty – toivottavasti keittotason puhdistaminen ei vaalien jälkeen osoittaudu liian vaikeaksi.

En käy ruotimaan Hammarbergin varsin osuvaa asiapitoista kirjoitusta, mutta haluan arvioida omalta kantiltani samoja tapahtuneita asioita.

Viime kevään ja kesän virkamiespaniikki oli suorastaan liioitellun tuntuista, mutta juuri kukaan ei halunnut uskoa valtiolta ilmeisen vääjäämättä tuleviin koronatukiin. Kun jokseenkin kaikki kunnat puhuivat karmeista alijäämistään, oli aivan selvää, että valtion oli suoranainen pakko tehdä jotakin.

Kun THL heitti hurjat jopa yli 10000 sairastuvaa/päivä ennusteensa, poliitikkojen oli pakko reagoida asiaan, ja nyt koronaepidemian kasvu on saatu Suomessa tasaantumaan. Pelottelu oli tehokas keino saada suomalaiset uskomaan tilanteen vakavuus, en siitä THL:ää moiti.

Porissa kyllä moitin aikanaan yleisöosastossakin virkamiesjohtoamme liiallisesta paniikkimielialojen lietsomisesta. Heillä näytti olevan vahva tarkoitushakuisuus niin kouluverkon kuin perusturvankin äkkijarrutuksiin. Kouluverkko säästyi, mutta perusturvan kesä ja syksy olivat monelle vanhukselle ja vammaiselle ankeita. Moneen kertaan ehdotettuja lomautuksia ja irtisanomisia ei sentään tehty, ja nyt tilinpäätöksessä syntyvän liki 5 miljoonan euron ylijäämän valossa tuo ei ollut huono päätös.

Missä nyt sitten mennään? Olemmeko liemessä?

Kyllä tulorakenteeltaan köyhä kaupunkimme on aina jonkinmoisessa liemessä. Yksittäinen positiivinen tilinpäätös ei saa tuudittaa meitä siihen uskoon, että tulevaisuudessa kaikki on helppoa.

Kuntatalouden asioita käsittelevän seminaarin yhteydessä eräs asiantuntija ennusti, että soteuudistuksen jälkeen tulevassa pakollisessa kunnallisveron alennuksessa määräytyvä veroprosenttimme olisi 0,5% – yksikköä liian alhainen kattaakseen jäljelle jäävät eli perusturvan ulkopuoliset menot. Se tietäisi 6 miljoonan euron alijäämää, mutta ei sentään noin 15 miljoonaa, joka samalla veroprosentin alennuksella syntyisi, jos tälle vuodelle tehtyä veronkorotusta ei olisi tehty.

Rahaa voi saada tuloja lisäämällä. Varmin keino on houkutella Poriin kannattavia, yhteisöveroja tuovia ja työllistäviä yrityksiä. Bioenergo ja Critical Metals sekä Kirjurinluodon kylpylähanke voivat onnistuessaan nostaa talouttamme merkittävästi. Näiden edistämisestä on virkamieskunnallemme annettava kiitos. Näyttää siltä, että Porikin on oppimassa yritysystävällisyyden edut.

Aina on kuitenkin varmistettava, ettei saapuva yritys kohtuuttomasti pilaa lähiasukkaiden elämää ja ympäristöä. Virkamiesten ja poliitikkojen on osaltaan vahdittava laitoksen päästöjä, melu- ja hajuhaittoja, sekä maisemallisten arvojen säilymistä. Esimerkiksi kylpylän maisemalliset ja parkkipaikkaongelmat sekä liikenteen sujuvuus ja alueelliset liikuntamahdollisuudet pitää turvata osana normaaleja prosesseja. Samalla kannattaa myötävaikuttaa kylpyläpalvelujen laajentamiseen myös tarjottavien fysikaalisten hoitojen ja kuntoutuksen puolelle.

Kevät edistyy ja kesä tulee. Koronarokotukset etenevät. Valo lisääntyy. Pääsiäisen sanoma julistaa meille tulevaisuutta ja toivoa.

Lisätään nämä mausteet liemeemme, niin  – kyllä se siitä!

Talvinen lumisota on hauska harrastus. Pallot lentävät puolin ja toisin. Joku hyökkää, toinen puolustautuu asemissaan tai pakenee. Tilanteet aaltoilevat ja lopulta mennään sisätiloihin, kuivatellaan ja juodaan vaikka kaakaota kaikki yhdessä. Voidaan pohtia, mikä strategia oli osoittautunut parhaaksi. Lumisota on aina virkistävä tapaus, vaikka joku osuma olisikin onnistunut livahtamaan niskasta pusakan alle.

Korona-aikana ei yllä kuvattua lumisotaa pidä käydä, mutta kannatan poliittista lumisotaa. Asioiden pitää antaa riidellä. Julkinen väittely kiistanalaisista suunnitelmista ja ratkaisuista kertoo toimivasta demokratiasta. Äänestäjillä on oikeus kuulla, mitä heidän valitsemansa valtuutetut ajattelevat, ja miten toimivat.

Me kaikki kunnallisvaaliehdokkaat haluamme tulla valituiksi. Poliittinen lumisota voi olla yksi toimiva idea äänten kalasteluun. On aivan oikein, että ehdokas tuo linjansa reilusti esille ja puolustaa tavoitteitaan. Kovin toivottavaa tietysti olisi, ettei linja eivätkä vaalihuumassa annetut lupaukset rapistu heti vaalien jälkeen.

Kun vaalikuume kasvaa ja esille pitää päästä, julkisuuden tavoitteluun on vielä toinenkin tie. Ellei ehdokkaalla ole omaa ylivertaista ajatusten ja tavoitteiden patteristoa, ellei voikaan osoittaa olevansa erinomaisen hyvä, voi aina keskittyä osoittamaan toisen surkean huonoksi. Tämän tien viitassa lukee ”poliittinen loanheitto”.

Lumipallot ovat kovin keveitä ja hajoavia. Kunnon mutapaakku kantaa pitemmälle ja leimaa heti selvästi vastustajan. Hankalana puolena on kuitenkin, että omatkin kädet tahriintuvat ja aika usein myös omat vaatteet, kun vastustaja herää puolustautumaan. Lopputuloksena voi olla yhden voittajan sijasta kaksi häviäjää.

Porin poliittinen keskustelu on kääntynyt melko ikävällä tavalla loanheiton puolelle.

Virkistävät ajatusten ja aatteiden lumisodat ovat vaihtuneet raskaan kaluston mutapaakkuihin. Tulevaisuuden suunnittelu ja esitettävät uudet ratkaisumallit ovat vaihtuneet menneisyyden luiden kaluamiseen. Asioiden riitely on vaihtunut henkilökohtaiseen mutapainiin.

Me kristillisdemokraatit vastustimme kaupunginvaltuuston keväällä 2019 tekemää lentoliikennesopimusta, mutta jäimme selkeään vähemmistöön (44-15). Mielipiteemme liian kalliilla lunastettuun lentoliikennesopimukseen ei ole muuttunut.

Nyt kuitenkin oleellinen kysymys siitä, aikooko Pori tarvittaessa maksaa tulevaisuudessakin vuosittain yli 3 miljoonaa euroa lentoliikenteestään, on jäänyt aika vähälle. Päähuomio on kiinnittynyt siihen, onko asian esivalmistelun yhteydessä aikoinaan tehty hankitalain rikkomuksia. Tämä on tietysti välttämätöntä selvittää, mutta minä kyllä säästäisin puolin ja toisin isoimmat mutapaakut siihen lähitulevaisuuden ajankohtaan, kun jo tilattu puolueettoman tilintarkastustoimiston laatima selvitys asiasta saadaan.

Joka tapauksessa meidän kaikkien kannattaa muistaa, että toisen henkilökohtainen mollaaminen ei ole paras merkki omista kyvyistä.

Simo Korpela

Kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja

Kristillisdemokraatiien Porin osaston ja Satakunnan piirin pj

kuntavaaliehdokas