”Tavalliselta kansalta” ottaisin kamerat pois – näin toteaa Tuomo Hurme kolumnissaan (SK 29.8.).

Minä en ottaisi kameroita pois. Silloin muuten pitäisi takavarikoida saman tien matkapuhelimetkin, niissäkin on yhä korkeatasoisempia kameroita.  Haluan kehottaa kaikkia menemään luontoon, ihailemaan sen tavatonta kauneutta ja tarkoituksenmukaisuutta, tallentamaan mieleensä sen herkkiä yksityiskohtia ja jakamaan luontokokemuksensa muillekin vaikkapa sommittelemansa luontokuvan välityksellä.

Näillä toimin syntyy todellinen yhteys luontoon. Tämä luontokokemusten välittämä yhteys edistää parhaiten ihmisen henkilökohtaista halua ja tarvetta suojella sitä, minkä on saanut omakohtaisesti kokea korvaamattoman arvokkaaksi.

Kun olen itse Meri-Porin Ympäristötiedelukion luontovalokuvauskurssien monivuotisena opettajana halunnut syventää oppijoiden suhdetta Porin uskomattoman rikkaaseen luontoon, olen kertonut, että kameran avulla se käy! Luontokuvan ottaja ei ryntää paikkojen ja maisemien ohi mitään näkemättömin silmin, vaan suorastaan etsii ympäristöstään sitä, mikä häntä eniten puhuttelee.

Lähikuvia otettaessa maisema rajautuu ja yksityiskohdat tulevat esille. Samalla kuvaaja pääsee käymään omakohtaisesti siinä taidegalleriassa, jossa pienet kukat ja hyönteiset ovat kaikessa loistossaan esillä.

Kohtuuhintaisilla kameroilla saa myös nykyisin tasokkaita kauempaakin otettuja lintukuvia. En pidä lainkaan pahana, jos kameran käyttäjä pääsee ”livenä” seuraamaan läheltä harmaahaikaran kalastusta tai merikotkan liitoa. Jos hän vielä haluaa jakaa kokemuksensa muillekin, en usko luonnonsuojelun siitä kärsivän.

Kolumnisti puhuu meistä nisäkäslajina. Uskovaisena ihmisenä näen, että olemme paljon enemmänkin. Kaikki nisäkkäät pyrkivät ekosysteemissäkin ”itsekkäästi” edistämään vain oman lajinsa hyvää. Ihmiselle näen annetun jo raamatullisen tehtävän ”viljellä ja varjella” luontoa. Molempiin on lupa, mutta myös varjelun velvoite.

Kun käynnistän tietokoneeni, tulee näyttöruutuun suolammen rannalta ottamani ahman kuva. En ole facebook-ihmisiä, joten en ole sitä juuri muille jakanut. Itselleni tulee kuitenkin ”luontoystävällinen olo” aina kun se ruutuun rävähtää. Näin erityisesti siksi, että siihen liittyy henkilökohtainen muisto. Niinpä laitan kuvan tähän kirjoitukseni liitteeksi ilman minkäänlaisia tekijänoikeusvaatimuksia. Jospa se vähän hyvittäisi amatööriharrastukseni hiilijalanjälkeä.