1970-luvun lopulla Enäjärven koulun rakennus oli oppilasmäärään nähden liian pieni. Ala-aste
ja hyyryläisenä mukaan tullut Meri-Porin lukio valtasivat kaikki mahdolliset tilat. Ala-asteen
opettajainhuone oli biologian varastossa, ja itse muistan pitäneeni lukion fysiikan tuntia
asutolarakennuksen olohuoneessa.
Kovan kamppailun jälkeen lukio sai Pihlavasta omat tilansa, ja Enäjärven ala-asteellekin koitti
paremmat ajat.
Nyt oli Enäjärven ala-asteelle muodostumassa taas vastaavan kaltainen ongelma. Oppilaita oli
tulossa ykkösluokalle liikaa. Olisi pitänyt perustaa uusi opettajan toimi jotta luokka olisi voitu
jakaa kahteen eri opetusryhmään.
Ratkaisuksi keksittiin koulupiirirajojen muuttaminen niin, ettei Enäjärvelle tarvitse perustaa
uutta opettajan tointa, ja samalla turvataan Kyläsaaren koulun säilymistä nykyisen kaltaisena.
Maanantain kaupunginvaltuustossa sivistystoimen johtaja Esa Kohtamäki selosti tilannetta, ja
niitä sovittelutoimia, jotka oli tehty syntyneiden ongelmien helpottamiseksi. Suoritetut
toimenpiteet olivat tilapäisapuna asiallisia, mutta kaikkia lapsia nämäkään eivät koske.
Raamatun hyvä periaate: ”rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi” lienee kaikkien poliittisten
ryhmien ihanne, mutta käytännön politiikassa se lähimmäinen helposti luetaan
monikkomuodossa. Jos on paljon lähimmäisiä, siis myös äänestäjiä, heitä pitää kuulla, mutta
jos haitat koskevat vain muutamia, silloin on niin sanottu yleinen etu tärkeämpi.
Sivistyslautakunnan hyväksyvä päätös oli yksimielinen, eli he pitivät kokonaisratkaisua
hyvänä.
Kohtamäki korosti valtuustossa, että sovittuna tavoitteena on säilyttää alueen kaikki koulut.
Tämä pitänee nyt paikkansa, mutta kun Enäjärven koulupiiriä ja oppilasmäärää nyt supistetaan,
kuinka käy myöhäisemmässä tulevaisuudessa? Sivistystoimen johtajan ennusteissa koulun
oppilasmäärä pienenee niin, että tulevaisuudessa koulu toimisi kolmisarjaisena niin, että kaksi
luokka-astetta on aina yhdessä.
Kun Enäjärven koulu on ollut useasti lakkautusuhan alla, tämä koulupiirirajojen
kuristustoimenpide lisää selvästi tulevaisuuden riskejä.
Vai tuleeko oppilasmäärän pienetessä vastaan uusi laajentava rajanmuutos niin, että koulun
toiminta ei vaarannu? Tähän ei ole näkyvissä mitään positiivista vastausta, mutta jos näin
kävisi, eikö sittenkin olisi tässä vaiheessa ollut syytä perustaa yksi uusi vaikka
määräaikainenkin opettajanvirka, ja jättää enäjärveläiset rauhaan?

Johtavat virkamiehet valmistelevat päätösesitykset aluehallitukselle, joka hyväksyy niistä osan itse, ja siirtää tärkeimmät aluevaltuuston lopullisesti päätettäviksi.

Näin se menisi sujuvasti ja nopeasti, mutta jotain jää puuttumaan. Suurin puute olisi alueemme paikallisen arkisen asiantuntemuksen puute.

Teoriassa moni ratkaisu näyttää kovin hyvältä, mutta arkitodellisuus näyttää sudenkuopat. Mökin mummo tai vaari ei ehkä hallitsekaan kaikkien digitaalisten sovellusten käyttöä, mutta tarvitsee henkilökohtaista kanssakäymistä ja auttavia käsiä.

Se, minkälaisen palveluverkon me Satakuntaan luomme, on täysin 23.1. valittavan hyvinvointialueemme valtuuston käsissä. Aluevaltuuston ensimmäisessä kokouksessa maaliskuun alussa virkamiesjohtoinen VATE jää taustalle ja valtuusto tekee päätökset.

On tärkeää, että Satakuntaan luodaan aito tasapuolisesti koko väestöämme kuunteleva hallinto. Kaikki Satakunnan puoluepiirit ovat ilmaisseet halunsa perustaa lautakuntia virkamiesten ja aluehallituksen tueksi.

Lautakuntamallin yksi tärkeä tavoite on alueellisen demokratian lisääminen. Karun vaalimatematiikan mukaan valtaosa aluevaltuuston jäsenistä tulee isoimmista kaupungeista. Lautakuntiin (ja tietysti hallitukseenkin) voidaan kuitenkin vapaasti valita pienempienkin kuntien edustajia ja näin saada päätösvalmisteluihin käytännön asiantuntemusta ja tietoa koko alueemme tarpeista.

Hyvinvointialueemme lautakunnilla pitää kuitenkin olla omissa asioissaan kunnon päätösvalta, tai muuten koko idea vesittyy. Kerron yhden tuoreen esimerkin:

Viime vuonna Porin YH-asunnot esitti kaupunginhallitukselle ennakkokäsityspyynnön koskien Lavian pienen paikallisesti varsin tärkeäksi palveluksi koetun vammaispalveluyksikön (Kotiranta I) rakennuksen myyntiä. Kaupunginvaltuusto oli jo edellisessä budjetissa myöntänyt lisämäärärahan toiminnan turvaamiseksi ja linjannut suunnittelussa saman jatkuvan myös vuosina 2022 ja 2023.

Kun perusturvalautakunnalta kysyttiin sen kantaa asiaan, kaikki poliittiset ryhmät yksimielisesti vastustivat myyntiä. Olisikin ollut aivan luontevaa pyrkiä saamaan oman rakennuksen vuokraus jatkumaan normaalimenettelyllä hyvinvointialueelle vuoden 2023 alusta.

Kaupunginhallituksemme antoi kuitenkin myyntiluvan, jossa ostaja on sitoutunut vuokraamaan sen kaupungille vuoden 2022 loppuun saakka. Näin vammaispalveluyksikölle jää merkittävä lakkautusuhka vuoden 2022 lopussa. Valtuustoa ei asiassa edes kuultu.

Mielestäni Porin, Ulvilan ja Merikarvian yhteisen perusturvalautakunnan kannanottoa olisi pitänyt kunnioittaa, mutta sen sijaan kaupunginhallituksemme jyräsi lautakunnan yksimielisen päätöksen. Tulevaisuudessa pitäisi varmistaa, etteivät tällaiset toimintaperiaatteet periydy Satakunnan hyvinvointialueen aluehallitukselle!

Mutta käydään nyt vaalit ensin!

Simo Korpela

kaupunginvaltuutettu

Satasoten johtoryhmä, ohjausryhmä ja VATE

Kristillisdemokraattien Porin osaston ja Satakunnan piirin pj.  (aluevaaliehdokas)

Sampsa Kataja toteaa kolumnissaan (SK 30.11.) pelkäävänsä, että tulevassa Satakunnan hyvinvointialueen valtuustossa omia yhteisöjään edustavat kuppikunnat vesittävät liiallisilla lähipalveluvaatimuksillaan koko soteuudistuksen niin, että lopputuloksen laatu kärsii.

Kuppikunta-ajattelu on vahingollista. Työpaikalla kuppikunta ajaa oman porukkansa etuja toisten työntekijöiden kustannuksella. Puolueen sisällä niukankin enemmistön omaava kuppikunta pyrkii alistamaan valtaansa ne, jotka joilla on omiakin ajatuksia. Kunta – pieni tai iso – voi maakunnallisissa asioissa toimia häikäilemättömästi vain omaa etuaan tavoitellen ja unohtaen muiden kohtuullisetkin tarpeet. Näin, vaikka toki kaikilla kunnilla lienee oikeus myös terveeseen itsekkyyteen omia etujaan puolustaessaan.

Satakunnan hyvinvointialueen lähipalveluasioissa en kuitenkaan usko maakuntamme pikkukunnilla olevan edes mahdollisuuksia kohtuuttomaan kuppikunta-ajatteluun.

Ville Hammarbergin ja Pasi Mattilan kunnallisvaalituloksen perusteella laskemassa aluevaaliennusteessa (SK 26.9.) aluevaltuuston 69 paikasta porilaiset valtaisivat 41 paikkaa, raumalaiset 20 paikkaa, Kankaanpäähän menisi 3 paikkaa, Ulvilaan 2 paikkaa ja lisäksi Eura, Eurajoki ja Huittinen saisivat kukin yhden paikan.

Toki kyseessä on nyt eri vaalit, mutta vain suuntaa-antavanakin ennuste on hätkähdyttävä. Villen ja Pasin sanoin: ” Vyörytys Porista olisi vertaansa vailla. Pori pystyisi mestaroimaan täydellisesti koko aluevaltuustoa ylivoimaisella enemmistöllä.”

Samassa artikkelissa haastateltu maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä pitää tällaista tulosta absurdina, mutta toteaa, että ”Näinkin voisi käydä” ja edelleen: ”Ennen kaikkea on nyt muistettava, että kaikki valitut ovat hyvinvointialueen edustajia. Siellä ei edusteta esimerkiksi Raumaa tai Poria, vaan hyvinvointialuetta”.

Näin on, ja totta kai jokainen Satakunnan pienistä ja suurista kunnista ansaitsee omat kohtuulliset ja oikeudenmukaiset lähipalvelunsa. Kuinka kattavat, sen lopulta ratkaisee valtion rahoitus.

Kuppikunta-ajattelusta olen sinänsä Sampsan kanssa samaa mieltä: Satakunnan aluevaalien jälkeen toteutuvissa aluehallituksen, aluevaltuuston, lautakuntien ja virkamiesten toimissa ei missään nimessä saa esiintyä yksipuolista kuppikunta-ajattelua.

Maakunnallisessa päätöksenteossa pieni kunta ei kykene kuppikuntatoimintaan. Iso saattaa kyetä, mutta toivottavasti ei sitä tee. Tammikuun vaaleissa valittavat aluevaltuutetut sen lopulta päättävät.

Simo Korpela, kristillisdemokraatit

kaupungin-  ja maakuntavaltuutettu

Satasote johtoryhmä, ohjausryhmä ja VATE

aluevaaliehdokas, Pori

Tapahtuipa Porissa mitä tahansa, perustelu toimille on, että ne lisäävät Porin elinvoimaa. Viimeisin elinvoimateko oli päätös yli 25 miljoonaa euroa maksavan palloiluhallin rakentamisesta. Iso upea halli nostaa Porin arvoa Suomen kaupunkikartalla ja Satakunnan pääkaupunkina. Pori houkuttelee tänne väkeä ja nuorison liikuntaharrastukset parantavat kansanterveyttä.

Miksi sitten kokoomuksen Mikael Ropo (SK 20.11.) oli niin karheana päätöksestä, ja me kristillisdemokraatitkin vastustimme asiaa?

Siksi, että kaupungin elinvoimassa on monta tekijää, joiden kokonaisuus vasta kertoo todellisen elinvoimamme. Jos olemme päättämässä alijäämäisestä budjetista, jossa samalla varaudutaan investointitasomme nostoon kymmenillä miljoonilla ja velanottoa tulee 40 miljoonaa euroa lisää, on selvää, että taloudellinen elinvoima hupenee tässä melkoisesti.

Investointi on silloin taloudellisessa mielessä järkevä, jos se tuottaa pitkässä juoksussa voittoa. Palloiluhalli muuttaa seuraavat 10 vuotta tilinpäätöksiämme alijäämän suuntaan noin 2 miljoonaa euroa vuosittain. Näin ollen joutuu kysymään: mistä muusta nämä rahat tulevaisuudessa otetaan?

 Elinvoimakysymyksissä suuruuden ideologia on ollut kaupungissamme vallalla. Meillä Porissa pyritään näyttäviin ja samalla hintaviin ratkaisuihin muun muassa rakentamalla yhä suurempia yhtenäiskouluja monitoimikeskuksineen. Kuitenkaan en usko, että vaikkapa ala-asteen oppilas on yhtään onnellisempi siellä jättikoulun massassa, kuin omassa turvallisessa lähikoulussaan. Paikallisten urheilukenttien hoitoa on supistettu, vaikka juuri ne tarjoavat mahdollisuuden arkiliikuntaan ja paikallisiin tapahtumiin.

Rankka keskittäminen kaupunkikeskuksemme ympärille, ja isot uljaat rakennukset antavat kyllä näyttävän kuvan ulospäin, mutta eivät kerro elinvoimastammekaan koko totuutta.

Mielestäni kaupunkimme elinvoima on siinä, että asuinpaikastaan ja tulotasostaan riippumatta saa kohtuulliset ja sujuvat peruspalvelut. Elinvoima ei lähde vain ylhäältäpäin johdettuna teoreettisena prosessina. Paras tulos saadaan, kun yhteiskunnallisissa ratkaisuissa huomioidaan aina myös yksilön, tavallisen porilaisen, perustarpeet.

Yksittäiselle porilaiselle elinvoiman edellytys on turvallisuus, se, että on eri elämäntilanteissaan läheistensä ja myös kaupunkiyhteisönsä turvaverkossa. Tähän ei päästä pelkällä talousajattelulla sen paremmin kuin komeilla rakennuksillakaan. Tuskin esimerkiksi keski-ikäinen hyvinvoiva kantakaupungin asukas tuntee itse onnea, jos lastenlapsilla ei mene hyvin, tai jos sairas sukulainen tai vanhus ei saa tarvitsemaansa hoitoa.

Kun koko perusturva siirtyy Porissakin Satakunnan hyvinvointialueen hoidettavaksi, todellista elinvoimaista ja tervettä Satakuntaa ei voi luoda keskittämällä palvelut kaupunkien suuryksiköihin. Alueelle pitää luoda palveluverkko, jossa jokaisen kunnan asukkaalla on mahdollisuus myös paikallisiin peruspalveluihin. Tämä tapahtuu vain, jos se todennäköisesti isoimmista kaupungeista tuleva valtuutettujen enemmistö tuntee yli puolue- ja kuntarajojen vastuunsa koko Satakunnan alueesta.

Porin viime valtuustokauden hallinto sai monelta tämän hetken uudelta poliittiselta nokkamieheltä kovia pyyhkeitä toiminnastaan. Nyt piti alkaa uudella miehityksellä uusi upea aika.

Ikävä kyllä kaupunginvaltuuston päätösten kunnioitus ei näytä yhtään parantuneen.

Viimeksi Reposaaren koulua pyrittiin ajamaan alas tuomalla asia uudestaan ja uudestaan valtuuston käsittelyyn.

Nyt harkitaan Lavian pienen paikallisen vammaispalveluyksikön alasajoa myymällä sen kiinteistö pois alta. Kohtuulliset kaupat kai Kotirannan kiinteistöistä I ja II ehkä saataisiin, mutta ainahan rakennusten myynti on kiinnostavaa, jos hinta on hyvä.

Kuitenkin kaupunginvaltuustomme päätti viime syksyn budjettikokouksessaan turvata paikallisen yksikön toiminnan myöntämällä kuluvalle vuodelle ja myös koko suunnittelukaudelle 2021-2023 vuosittainen 200000€ lisämäärärahan. Päätös syntyi valtuuston puolueiden valtaenemmistöllä, vain yksi puolue oli toista mieltä.

Kyse oli ja on inhimillisyydestä, jonka painoarvo ylitti tiukat säästövaatimukset.

Olimme allekirjoittanut Porin valtuustosopimusryhmän ja diplomi-insinööri Aila Haikkonen keskustan valtuustoryhmän valtuuttamana paikan päällä tutustumassa tilanteeseen. Saatoimme todeta, että kiinteistö oli aivan hyvässä kunnossa, joten akuuttia korjaustarvetta ei ollut, kuten paikalla ollut kaupungin kiinteistöstä vastaava virkamieskin totesi. Asukkaat, hoitajat ja omaiset olivat kaikki todella huolissaan ja hädissään ajatuksesta, että vuosikymmeniä toiminut kodinomainen pitkäaikaisille asukkaille tarkoitettu yksikkö lakkautettaisiin, ja hajautettaisiin vieraisiin oloihin. Perusturvan säästöihin pyrkinyt viranhaltija totesi katselmuksessa, että toki he voivat toiminnan jatkumisesta huolehtia, jos sitä tuetaan riittävästi.

Kaupunginvaltuusto siis päätti antaa tarvittavan tuen koko kolmen vuoden suunnittelukaudelle, mutta nythän taloudellinen vastuu siirtyy Satakunnan hyvinvointialueelle jo runsaan vuoden kuluttua. Onko lyhentynyt vastuuaikamme meille vieläkin liian pitkä?

Haluaako Pori antaa uutta mallia Satakunnan hyvinvointialueelle nyt, kun joka tuutista luvataan lähipalvelujen säilymistä ja paranemista? Jos maakuntamme pääkaupunki näin hankkiutuu eroon omista velvoitteistaan, niin mitähän tulevaisuus tuoneekaan tullessaan Satakuntamme kaukaisimmille syrjäseuduille.

Nyt kyse on siitä, että haluaako uusi kaupunginhallituksemme kävellä alle vuoden ikäisen yksiselitteisen valtuustopäätöksen yli näyttämällä vihreää valoa YH-asuntojen myyntimiehille.

Asia tulee seuraavaksi perusturvalautakuntaan lausunnolle, vaikka kaupunginhallitukselle olisi ollut loogisinta antaa heti myyntiaikeille oma kielteinen lausuntonsa.

Toivottavasti edes perusturvalautakunta ymmärtää kunnioittaa kaupunkimme korkeimman päättävän elimen tahtoa, ja myös kaupunginhallituksemme sen aikanaan tekee.

Kun koronaepidemia alkoi Suomessa, noin joka kolmas yli 80-vuotias sairastunut menehtyi tautiin ja 70-80 vuotiaistakin noin joka kymmenes.

Oli aivan selvää, että ikäihmisten karanteenit oli asetettava tuhoisaa tautia torjumaan, ja muitakin voimakkaita rajoituksia tuli kaikkialle. Suomen nopea ja tehokas reagointi on aiheuttanut sen, että vieläkään Suomessa ei ole koronan aiheuttamia kuolemantapauksia kuin noin tuhat, kun vaikka naapurimaassamme Ruotsissa niitä on jo liki 15000.

Lapsien ja nuorten luultiin aluksi olevan aika vastustuskykyisiä tartunnoille, ja onhan tauti näissä ikäryhmissä on vieläkin yleisimmin lievä. Se, mikä nyt minua huolestuttaa, on lasten erittäin suuri sairastuneiden määrä. Alle kymmenvuotiaita sairastuneita on jo yli kaksinkertainen määrä kaikkiin yli 70 – vuotiaisiin verrattuna, ja jokseenkin sama määrä, kuin mitä tartunnan saaneita on yhteensä kaikilla yli kuusikymmenvuotiailla. Kahden edeltävän viikon aikana lasten osuus sairastuneista on vain kasvanut, Alle kymmenvuotiaita lapsiamme on 14 vuorokaudessa sairastunut yli 1400, kun kaikkia yli 50 – vuotiaita suomalaisia alle 900.

Rokotekattavuuden lisääntyessä rajoituksista luovutaan ja tartuntaketjujen seuranta lakkaa. Tällöin erityisesti rokottamattomat lapset levittävät tartuntaa aikuisiin, joista kaksi kertaa rokotetut eivät välttämättä enää lievää tartuntaansa tunnista, mutta levittävät sitä edelleen erityisesti rokottamattomaan väestöön. Tätä painottivat myös koronan tilannekatsauksessaan STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki ja THL:n ylilääkäri Otto Helve (SK 3.9.)

Ikävin asia on se, että rokottamattomalle aikuiselle tauti on aivan yhtä ärhäkkä, tai ehkä delta-muunnos ärhäkkäämpikin, kuin pandemian alussa. Kun kansakunta lopulta huokaisee normaalitilaan päästyään, on jäljelle jäänyt yksi suojaamaton ryhmä, joka on aivan omillaan.

En pidä koronarokotteen ottamista kansallisvelvollisuutena, mutta omaa itseä kohtaan tulevana  velvollisuutena sitä kannattaa ajatella.

Antti Pekola latasi taas omat teesinsä Satakunnan Kansan tekstaripalstalla 22.7. Hän toteaa, että ”Yhteiskuntakehityksessä on tärkeää pitää huolta eliitistä. Kun kärki menee eteenpäin häntä kyllä laahaa perässä.”

Mikä se Suomen eliitti sitten on, josta on tärkeä pitää huolta?

Tottakai huippututkijoille ja innovaatioyritysten johtajille pitää antaa reilut toimintaedellytykset, heidän ansiostaan kilpailukykymme ja Suomen kansantuote kasvaa. Käytännössä tämä Pekolan vaatima huolenpito toteutuu, kun pidämme huolta korkeatasoisesta koulutuksesta ja reilun yritysmyönteisistä kuntapalveluista.

Jotenkin vaan se perässä laahaava häntä jäi minua askarruttamaan.

Terve kaupunki ei ole häntäänsä laahaava koira, vaan on terhakkaasti valmis nostamaan oman häntänsä pystyyn ja olemaan ylpeä siitä kokonaisuudesta, jonka me kaikki muodostamme. Tutkimukset osoittavat, että kunnan melko ratkaiseva vetovoimatekijä on se, että asukas voi kaikissa tilanteissa turvallisesti luottaa kunnan antamiin peruspalveluihin.

Vaalit on käyty ja poliittinen eliittimme miettii, mitä polkuja Pori tulevalla vaalikaudella kulkee. Kokoomuksen ankeaksi kokema oppositioaika lienee ohi, ja uudelleen rasvatun aseveliakselin (kok. + sos.dem.) pyörät alkavat ehkä taas pyöriä omaan tahtiinsa. Enemmistöä näillä ei tosin nyt ole, mutta syntyneen teknisen vaaliliittokomposition vihervasemmistolla (kok. + sos.dem. + vasemmistoliitto + vihreät) olisi jo selkeä yliote.

Nähtäväksi jää myös, mitä uudet valtuutetut esimerkiksi välillä tiukkaakin ryhmäkuria vaativassa demariporukassa saavat aikaan. Toivottavasti sisäinen poliittinen elitismi ei siellä nouse todellisen demokratian esteeksi.

Ajoin nuorukaisena autolla Moskvitsh Elite 1500M. Eliittiä tässä itäautossa oli voimakas moottori ja hyvä vauhti. Jouset ja sitä kautta vakaus olivat kuitenkin kuin lastenrattaissa, joten melko turvaton se ajopeli oli.

Toivottavasti ylinopeus ja poliittisen, sekä virkamieseliitin harkitsemattomat pikapäätökset eivät hallitse uuden valtuuston poliittista syksyä, vaan olemme kaikki vastuullisesti myös sen ihan tavallisen porilaisen asialla.

Toimittaja Ville Hammarberg harmittelee (SK 6.6.) Ahlaisten Lammin tuulivoimakaavan kumoutumista todeten: ”Satawindin hankkeen kaatuminen merkitsi voittoa monille ahlaislaisille, mutta tappiota vielä suuremmassa määrin muille kaupunkilaisille…”

Näinhän se tällä vaalikaudella on mennyt, että useasti on ihmismäärältään pienehkö vähemmistö joutunut uhan alaiseksi, kun enemmistö ajaa sitä ”kaupungin etua”. Tälle edulle on aina löytynyt houkuttelevan oloinen virkamiesten laskema hintalappu.

Lavian kodinomaisen vammaispalveluyksikön hintalappu oli 200000€ /vuosi, ja virkamiehillä tuntui olevan kova halu laitoksen lakkauttamiseen, vaikka voimakkaita paikallisia vetoomuksia tuli pitkäaikaista tuttua hoivaa saaneilta, heidän omaisiltaan ja hoitajiltaan. Budjettikokouksessa yksikkö sai rahoituksensa kokoomuksen vastaehdotuksesta huolimatta. Vähemmistö – enemmistö: 1 – 0.

Ahlaisten ja Reposaaren alakoulujen kohtalo on ollut myös rankassa syynissä. Reposaaresta piti kaupunginvaltuustonkin äänestää 3 kertaa, kun eivät valtuutetut näyttäneet ymmärtävän ”oppilaan etua”. Näin vaikka esimerkiksi Reposaaren paikallisiin kunnallisiin palveluihin myönnetty vuosittainen valtion saaristolisä kattaa ylimäärin paikalliskoulun aiheuttamat lisäkulut. Valtuusto katsoi kuitenkin kohtuulliseksi kyseisten lähikoulujen säilyttämisen. Vähemmistö – enemmistö: 2 – 0.

Aina ei varsinkaan rahaa kuluttaville vähemmistöille käy yhtä hyvin. Viime vuoden turhaksi osoittautuneessa alijäämäpaniikissa ajettiin vanhusten tehostetun palveluasumisen paikkoja alas, vaikka kotihoidon valmiudet siihen eivät olleet lainkaan kunnossa. Tilanne on edelleenkin huolestuttava.

Lammin tuulipuistokysymys kääntyi vähemmistön tappioksi mutta meni erotuomaritarkistukseen ja maali eli tuulipuistokaava hylättiin. Vähemmistö enemmistö: voittomaalikisa 2 – 1.

Tilanteet aaltoilevat, mutta yhdessä asiassa toimittaja Hammarberg on Lammin osalla täysin oikeassa: ” yhtiö seuraa tarkoin kuntavaalien tulosta ja jakaa valittuja valtuutettuja vuohiin ja lampaisiin. Tutkainta vastaan on turha taistella, jos tuulivoiman vastustajia valitaan valtuustoon selkeä enemmistö. ” Siis äänestäjät ratkaisevat.

Voisi ajatella, että niin sanottu kaupungin asukkaiden enemmistön etu on aina myös oma etu, mutta asioilla on puolensa. Ihmisen arvo on sama, olipa hän rikas tai köyhä, nuori tai vanha, terve tai sairas, ja asuipa hän keskikaupungilla tai haja-asutusalueella. Lisäksi, jos luottaa vain kategoriseen enemmistön etu-ajatteluun, voi kuitenkin joskus huomata olevansa itse, tai ystävä, tai omainen siinä vähemmistössä, joka jätetään kylmästi  huomiotta, jotta muilla menisi vielä paremmin.

Vuohia ja lampaita on taas tarjolla 13.6. päättyvässä kuntavaalissa. Vaihtoehtoja on niin puolueissa, kuin heidän ehdokkaissaankin. Muidenkin, kuin ”yhtiön miesten” kannattaa miettiä minkälaisen tulevaisuuden haluamme oman kaupunkimme asukkaille seuraavien neljän vuoden ajaksi.

Simo Korpela FM, Eduskuntavaaliehdokas 2023

Perhesuhteet: Avioliitossa, 5 lasta ja 6 lastenlasta

Harrastukset: Luontovalokuvaus ja kaikkea muutakin luontoon liittyvää: retkeilyn, metsästyksen, kalastuksen ja kullanhuuhdonnan kautta 10-vuotiaana aloittamaani perhosharrastukseen, joka jatkuu yhä…

Luottamustehtäviä: Porin kaupunginvaltuusto, Porin Veden johtokunta, Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuusto, Maakuntavaltuusto, Hiippakuntavaltuusto Länsi-Porin srk-neuvosto ja Porin srk.-yhtymän kirkkoneuvosto- ja valtuusto. KD Porin osaston ja KD Satakunnan piirin pj, KD puoluehallitus

Ajatuksiani eduskuntavaalien 2023 lähestyessä

Suomeen tarvitaan suunnanmuutos, jossa suvaitsevaisuudella ei kiristetä, eikä EU:lle nöyristellä silloin, kun tärkeät kansalliset etumme ovat uhattuina.

Perinteiset kansalliset arvomme ”koti – uskonto – isänmaa” ovat olleet melkoisessa myllerryksessä. Vain viimeisen osalla voin antaa nykyhallituksellemme hyvän arvosanan. Puolustukseemme on satsattu ja ulkopuolisen turvan etsiminen Nato-hakemuksella on näissä oloissa järkevää. Ukrainaa on muistettu ja saisi muistaa enemmänkin.

Kansallisten perusarvojemme tarkoituksellinen murentaminen on tapahtunut suvaitsevaisuuden kirjavan sateenvarjon alla.

Koteja on aina ollut monenlaisia, mutta miksi Suomen selvästi yleisintä miehen ja naisen aitoa avioliittoa ei saisi puolustaa? Muille vaihtoehdoille on kyllä puolustajansa; liputukset, kulkueet ja media. Heitä ei vedetä, eikä tietysti kuulukaan vetää oikeuteen. Toisin käy, jos perinteistä avioliittokäsitystämme joku puolustaa Raamatun sanaan vedoten. YK:n peruskirjan kaikille takaama uskonnonvapaus unohtuu, ja kaikkein oudointa tässä yhteydessä on suvaitsevaisuuden vaatimus, joka siis toimii vain yhteen suuntaan. Moni varoo jo kaikkia sanojaan, ettei vaan rikkoisi ”pyhää suvaitsevaisuutta” kohtaan.

Uskontoja on monia, ja suvaitsevaisuus vaatii kohtelemaan kaikkia tasapuolisesti. Mikäs siinä, mutta edelleen valtaosa suomalaisista kuuluu kansankirkkoomme tai muihin kristillisiin yhteisöihin. Miksi kouluissa voi vaalia kulttuuriperintöämme, mutta kaikkia aiheita, jotka liittyvät kristilliseen kasvatukseen pitää varoa aina seurakunnan työntekijöiden pitämiä päivänavauksia myöten?

Hyvinvointialueistamme lähes jokaisella on kymmeniä miljoonia euroja alijäämäinen budjetti. Tähän ei syksyllä löytynyt vaadittavaa noin miljardin euron rahaa, koska valtion velkamme kasvoi muutenkin ennätyssuureksi. Kuitenkin samaan aikaan puhuttiin vakavasti EU:n haluamasta metsien ennallistamisesta, ja siihen liittyvästä myös noin miljardin euron projektista. Voi vain kysyä, kumpi on tärkeämpi, ihminen ja hänen terveytensä, vai vihreät arvot? Näin varsinkin, kun metsäprojektin tavoite on ojat tukkimalla saattaa metsää kasvavat suoalueet veteliksi kosteikoiksi.

Suomi on ollut EU:ssa kovin mukautuvainen maa, mutta nyt alkaa mennä liian pitkälle! Valtiollista ja taloudellista itsenäisyyttämme ei saa koskaan antaa pois!

Sekä kunnille, että hyvinvointialueille on annettu vastuu hyvinvoinnin edistämisestä, ja myös rahaa siihen. Kun tehtävä on kahdella toimijalla, yhteistyö on saatava kitkattomaksi, niin että tehtäviä ei pallotella toiselta toiselle. Erityistä huolta pitää kantaa vanhusten, lapsiperheiden ja eri ikäisten mielenterveyskuntoutujien palveluista, koska hyvinvointialueen resurssit ovat kokonaisuutena pienet, ja kunnat ovat kovin uudessa tilanteessa. Valtion kokonaisrahoitus on saatava kattamaan hyvinvointialueen kaikki väistämättömät tarpeet.

Juuri nyt Suomi tuskailee ajoittaisen energiapulansa ja huippukorkean sähkön hinnan kanssa. Uudet kovasti mainostetut uusiutuvan energian ratkaisut eivät tuotakaan keskitalven tyyninä hämärinä pakkaspäivinä juuri mitään. Tuulimyllyt eivät pyöri, ja valoa on aurinkopaneeleihin liian niukalti.

Tulevaisuuden talvien energiaongelmiin on useita toimiviakin ratkaisuja, mutta nyt pitäisi ymmärtää, että käytetään niitä, mitä on. Satakunnassa Fortumin varsin nykyaikaisen ison hiilivoimalan käyttöönotto oli hyvin tarpeellinen väliaikaisratkaisu. Olkiluodon suurvoimalan ongelmien voi vain toivoa nopeasti ratkeavan. Joka tapauksessa nyt ei saa ajaa turvetuotantoamme pikavauhtia alas eikä tappaa pieniä maatalous- ja muita yrityksiä viivyttämällä apua. Tuottajahintoihin pitää saada tarvittava korjaus ja kaikkeen hätäapuun pitää löytyä resursseja.

Valtiona Suomi on tiukassa tilanteessa, mutta ei suinkaan vielä hädässä. Monet ihmiset sen sijaan ovat; kaikki pienituloiset, apua jonottavat sairaat ja vanhukset, sekä monet maatalouden ja muutkin yrittäjät.

Nyt on aika vaihtaa vihervasemmistolainen ideologia käytännön toimiin suomalaisten hyväksi!

Alla vielä erilaisia lähiaikojen poliittisia kannanottojani (lähinnä yleisonosastokirj.) Niistä näkyy, minkälaisten asioiden puolesta olen toiminut. Vilkaisehan myös kuvia -osiosta leikkimielinen kuvalla varustettu runonpatkä politiikan arkipäivästä.

Tulevalla vaalikaudella viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien välistä vuoropuhelua on lisättävä. Isoja asioita valmistelevissa kokouksissa päättäjille on annettava monipuolista ja tarkistettua tietoa eri vaihtoehdoista. Virkamiehillä pitää olla myös tavoite toimia enemmistön tahdon suuntaisesti. Härkäpäinen ”asiantuntijana minä tiedän parhaiten” mentaliteetti ei tue demokraattista päätöksentekoa.

 Kaupunginvaltuustolle on myös saatava enemmän sitä valtaa, jonka äänestäjät sille vaaleissa antavat.

Lastensuojelussa, vanhustenhuollossa ja vammaisten palveluissa pitää Porissa saada aikaan pikaista parannusta.

Lapsiperheet ovat tulevaisuutemme tärkein voimavara. Heidän palveluidensa pitää olla monipuolisia ja joustavia niin, että perheillä säilyy riittävän reilu mahdollisuus päättää omista asioistaan. Lähikoulujen tappolinja pitäisi jo lopettaa, jättiyksiköissä ongelmat kasaantuvat ja tulokset heikkenevät.

Poriin pitää saada uusia yrityksiä. Oleellisessa roolissa ovat tällöin muun muassa lupaviranomaiset ja tekninen toimi, joiden avoin tiedottaminen ja nopea toiminta ovat välttämätöntä tänne yritystään suunnitteleville.

Yli hallinnonalojen menevä yhteen hiileen puhaltaminen on kaikessa kaupungin toiminnassa menestyksen tae.

Ympäristöasioissa Pori on yleisesti ottaen kunnostautunut, mutta rajansa kaikella. Rannikkomme maisemaa ei pidä tuhota Tahkoluodon yli 40 myllyn tuulipuiston betonimetsällä. Satakunnan Kansassa 18.4. ollut muihin rakenteisiin ja rakennuksiin vertaava havainnekuva osoittaa hyvin selvästi maailmanennätyssuurien 300-metristen jättiläisten todelliset mittasuhteet. Tähän asiaan toivoisi kaikkien puolueiden ottavan kantaa jo ennen vaaleja.