Onko ihmisellä oikeus luontoon? Suomalaiset rakastavat maamme rikasta luontoa, joka tarjoaa paitsi paljon harrastusmahdollisuuksia, myös puhtaan luonnonmaiseman rauhaa.

 Ihmisen ja luonnon välillä pitää vallita järkevä tasapaino. Meille on annettu järki kokonaisuuden hallintaan, ja sitä tulee käyttää sen suuntaisesti, mitä jo Raamatun alkulehdillä todetaan, että meidät on pantu ”viljelemään ja varjelemaan” luontoa.

Tämän päivän kysymys Porissa on, varjeleeko valtava Tahkoluodon edustalle suunniteltu merituulipuisto luontoamme. Kai siinä hiilijalanjälki pienenee, kun energia temmataan tuulesta, joskin massiivinen rakennusurakka myös osaltaan taatusti sitä lisää.

Mutta entä merenrantamme luonnonmaisema. Yli 300 metriin kurkottavat jättiläiset massiivisine jalustoineen pilaavat täysin totaalisesti rantojemme merimaiseman. Reposaaren pääkadun maisemassa huitovat myllyjen lavat ilmaa, ja ranta-asukas voi enää tuijotella merimaiseman sijasta betonimetsää jossa pyörivät levottomasti yli satametriset myllyjen siivet. Lentoliikenteen takia tuleva valomeri jättää tähtien tuikkeen varjoonsa.

On turha kuvitella, että muutaman kilometrin etäisyys kuittaisi maisemallisen haitan. Horisontin taa eivät myllyt kovinaan äkkiä jää. Laskennollisesti 300m korkeuteen kurottuva kohde näkyy 62 km päähän merenpinnan tasolta katsottuna ja kun tuulivoimalan varren napakorkeus on 175m se näkyy 36 km päähän ja kauemmas, jos noustaan merenpinnan tasosta.

Satakunnan Kansan havainnekuvan katsottuaan jokainen varmasti ymmärtää, miten järkyttävän massiivisia voimalat ovat muutaman kilometrin etäisyydeltä nähtynä. Siinäkin kuvassa myllyn suhteutettu korkeus oli ”vain” 250m ei 300m.

Jos tällainen jättivoimala aiottaisiin sijoittaa vaikka suunnitellun Kirjurinluodon kylpylän tontille, en olisi lainkaan huolissani. Yksikään porilainen valtuutettu ei kerta kaikkiaan uskaltaisi asiaa puoltaa. Nyt ei kuitenkaan ole kyse kuin ehkä muutaman tuhannen ihmisen päivittäisestä haitasta.

Kysymys kuuluukin, olemmeko valmiit pilaamaan Reposaaren seudun ihmisten luonnonmaiseman sanomalla, että teemme tässä hyvän ympäristöteon, ja kaupungin kassaankin kilahtaa rahaa. Työttömyyden torjuntaan tulevat vaikutukset ainakin riippuisivat aika paljon tulevien työntekijöiden ja alihankkijoiden valinnoista. Näissä ulkomaisen tarjonnan osuus on kasvanut ripeästi.

Jokainen poliittinen taho joutuu nyt tässä asiassa miettimään, mikä on oikein. Pitäisin kohtuullisena, että jo ennen kunnallisvaaleja puolueet kertoisivat selkeästi kantansa. Itse en ole valmis uhraamaan rannikkomme asukkaiden ympäristöä tällaiselle tuholle. Vaikka rantaveteen sijoitus onkin taloudellisesti kannattavampaa. paljon kauempanakin Pohjanlahdella on potentiaalisia tuulipuistojen suunnittelualueita.

Nyt ei saa raha ratkaista. Ellemme anna tässä rannikkomme ihmiselle arvoa, joudumme miettimään, mikä on tulevaisuudessa oma arvomme.

Simo Korpela

Porin kaupunginvaltuuston II vpj

Kristillisdemokraattien Porin osaston ja Satakunnan piirin pj

Olemme liemessä, toteaa toimittaja Hammarberg (SK 28.3.) Porin talouden vuosikatsauksensa päätteeksi.

Ainakin politiikan liemet ovatkin tänä keväänä kiehuneet hellalle monet kerrat, kun kunnallisvaalikuume on saanut yhden, jos toisenkin laittamaan omasta keittolevystään maksimit päälle. Toisiaan on nälväilty ja tölväilty – toivottavasti keittotason puhdistaminen ei vaalien jälkeen osoittaudu liian vaikeaksi.

En käy ruotimaan Hammarbergin varsin osuvaa asiapitoista kirjoitusta, mutta haluan arvioida omalta kantiltani samoja tapahtuneita asioita.

Viime kevään ja kesän virkamiespaniikki oli suorastaan liioitellun tuntuista, mutta juuri kukaan ei halunnut uskoa valtiolta ilmeisen vääjäämättä tuleviin koronatukiin. Kun jokseenkin kaikki kunnat puhuivat karmeista alijäämistään, oli aivan selvää, että valtion oli suoranainen pakko tehdä jotakin.

Kun THL heitti hurjat jopa yli 10000 sairastuvaa/päivä ennusteensa, poliitikkojen oli pakko reagoida asiaan, ja nyt koronaepidemian kasvu on saatu Suomessa tasaantumaan. Pelottelu oli tehokas keino saada suomalaiset uskomaan tilanteen vakavuus, en siitä THL:ää moiti.

Porissa kyllä moitin aikanaan yleisöosastossakin virkamiesjohtoamme liiallisesta paniikkimielialojen lietsomisesta. Heillä näytti olevan vahva tarkoitushakuisuus niin kouluverkon kuin perusturvankin äkkijarrutuksiin. Kouluverkko säästyi, mutta perusturvan kesä ja syksy olivat monelle vanhukselle ja vammaiselle ankeita. Moneen kertaan ehdotettuja lomautuksia ja irtisanomisia ei sentään tehty, ja nyt tilinpäätöksessä syntyvän liki 5 miljoonan euron ylijäämän valossa tuo ei ollut huono päätös.

Missä nyt sitten mennään? Olemmeko liemessä?

Kyllä tulorakenteeltaan köyhä kaupunkimme on aina jonkinmoisessa liemessä. Yksittäinen positiivinen tilinpäätös ei saa tuudittaa meitä siihen uskoon, että tulevaisuudessa kaikki on helppoa.

Kuntatalouden asioita käsittelevän seminaarin yhteydessä eräs asiantuntija ennusti, että soteuudistuksen jälkeen tulevassa pakollisessa kunnallisveron alennuksessa määräytyvä veroprosenttimme olisi 0,5% – yksikköä liian alhainen kattaakseen jäljelle jäävät eli perusturvan ulkopuoliset menot. Se tietäisi 6 miljoonan euron alijäämää, mutta ei sentään noin 15 miljoonaa, joka samalla veroprosentin alennuksella syntyisi, jos tälle vuodelle tehtyä veronkorotusta ei olisi tehty.

Rahaa voi saada tuloja lisäämällä. Varmin keino on houkutella Poriin kannattavia, yhteisöveroja tuovia ja työllistäviä yrityksiä. Bioenergo ja Critical Metals sekä Kirjurinluodon kylpylähanke voivat onnistuessaan nostaa talouttamme merkittävästi. Näiden edistämisestä on virkamieskunnallemme annettava kiitos. Näyttää siltä, että Porikin on oppimassa yritysystävällisyyden edut.

Aina on kuitenkin varmistettava, ettei saapuva yritys kohtuuttomasti pilaa lähiasukkaiden elämää ja ympäristöä. Virkamiesten ja poliitikkojen on osaltaan vahdittava laitoksen päästöjä, melu- ja hajuhaittoja, sekä maisemallisten arvojen säilymistä. Esimerkiksi kylpylän maisemalliset ja parkkipaikkaongelmat sekä liikenteen sujuvuus ja alueelliset liikuntamahdollisuudet pitää turvata osana normaaleja prosesseja. Samalla kannattaa myötävaikuttaa kylpyläpalvelujen laajentamiseen myös tarjottavien fysikaalisten hoitojen ja kuntoutuksen puolelle.

Kevät edistyy ja kesä tulee. Koronarokotukset etenevät. Valo lisääntyy. Pääsiäisen sanoma julistaa meille tulevaisuutta ja toivoa.

Lisätään nämä mausteet liemeemme, niin  – kyllä se siitä!

Talvinen lumisota on hauska harrastus. Pallot lentävät puolin ja toisin. Joku hyökkää, toinen puolustautuu asemissaan tai pakenee. Tilanteet aaltoilevat ja lopulta mennään sisätiloihin, kuivatellaan ja juodaan vaikka kaakaota kaikki yhdessä. Voidaan pohtia, mikä strategia oli osoittautunut parhaaksi. Lumisota on aina virkistävä tapaus, vaikka joku osuma olisikin onnistunut livahtamaan niskasta pusakan alle.

Korona-aikana ei yllä kuvattua lumisotaa pidä käydä, mutta kannatan poliittista lumisotaa. Asioiden pitää antaa riidellä. Julkinen väittely kiistanalaisista suunnitelmista ja ratkaisuista kertoo toimivasta demokratiasta. Äänestäjillä on oikeus kuulla, mitä heidän valitsemansa valtuutetut ajattelevat, ja miten toimivat.

Me kaikki kunnallisvaaliehdokkaat haluamme tulla valituiksi. Poliittinen lumisota voi olla yksi toimiva idea äänten kalasteluun. On aivan oikein, että ehdokas tuo linjansa reilusti esille ja puolustaa tavoitteitaan. Kovin toivottavaa tietysti olisi, ettei linja eivätkä vaalihuumassa annetut lupaukset rapistu heti vaalien jälkeen.

Kun vaalikuume kasvaa ja esille pitää päästä, julkisuuden tavoitteluun on vielä toinenkin tie. Ellei ehdokkaalla ole omaa ylivertaista ajatusten ja tavoitteiden patteristoa, ellei voikaan osoittaa olevansa erinomaisen hyvä, voi aina keskittyä osoittamaan toisen surkean huonoksi. Tämän tien viitassa lukee ”poliittinen loanheitto”.

Lumipallot ovat kovin keveitä ja hajoavia. Kunnon mutapaakku kantaa pitemmälle ja leimaa heti selvästi vastustajan. Hankalana puolena on kuitenkin, että omatkin kädet tahriintuvat ja aika usein myös omat vaatteet, kun vastustaja herää puolustautumaan. Lopputuloksena voi olla yhden voittajan sijasta kaksi häviäjää.

Porin poliittinen keskustelu on kääntynyt melko ikävällä tavalla loanheiton puolelle.

Virkistävät ajatusten ja aatteiden lumisodat ovat vaihtuneet raskaan kaluston mutapaakkuihin. Tulevaisuuden suunnittelu ja esitettävät uudet ratkaisumallit ovat vaihtuneet menneisyyden luiden kaluamiseen. Asioiden riitely on vaihtunut henkilökohtaiseen mutapainiin.

Me kristillisdemokraatit vastustimme kaupunginvaltuuston keväällä 2019 tekemää lentoliikennesopimusta, mutta jäimme selkeään vähemmistöön (44-15). Mielipiteemme liian kalliilla lunastettuun lentoliikennesopimukseen ei ole muuttunut.

Nyt kuitenkin oleellinen kysymys siitä, aikooko Pori tarvittaessa maksaa tulevaisuudessakin vuosittain yli 3 miljoonaa euroa lentoliikenteestään, on jäänyt aika vähälle. Päähuomio on kiinnittynyt siihen, onko asian esivalmistelun yhteydessä aikoinaan tehty hankitalain rikkomuksia. Tämä on tietysti välttämätöntä selvittää, mutta minä kyllä säästäisin puolin ja toisin isoimmat mutapaakut siihen lähitulevaisuuden ajankohtaan, kun jo tilattu puolueettoman tilintarkastustoimiston laatima selvitys asiasta saadaan.

Joka tapauksessa meidän kaikkien kannattaa muistaa, että toisen henkilökohtainen mollaaminen ei ole paras merkki omista kyvyistä.

Simo Korpela

Kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja

Kristillisdemokraatiien Porin osaston ja Satakunnan piirin pj

kuntavaaliehdokas

”Mistä leikataan?” kyselee kokoomuksen Maria Rantanen (SK4.2.). Jotenkin on sellainen olo, että poliittiset kirurgit ovat teroittamassa puukkojaan, ja potilaat pakoilevat.

On selvää, että Porin on ponnisteltava jatkuvasti pitääkseen taloutensa tasapainossa.

Leikattava on, mutta mistä? Valitaanko yksi iso leikkaus, vai monta pienempää?

Budjettivaltuustossa valittiin yksi iso leikkaus, joka tuntuu meidän jokaisen kukkarossa. Veroäyrimme nostettiin vastaavan kokoisten kaupunkien keskitasolle ja siitä saatiin tuloutuksena vajaan kymmenen miljoonan tuotto.

Kokoomus ehdotti toista isoa leikkausta. Irtisanomiset ja lomautukset sisällään pitävien yt-neuvottelujen tavoitteeksi tuli asettaa 10 miljoonan euron säästötavoite.

Maria Rantanen pahoittelee, että tämän tyyppisiin yt-neuvotteluihin ei ole suostuttu. Valtuusto valitsi hitaamman tavan näille sinänsä tarpeellisille henkilöstösäästöille. Rekrytointikielto ryydittää luonnollisen poistuman kautta syntyvää työtekijämäärämme vähenemistä. Tämäkään tapa ei ole ongelmaton, mutta tilanteessa, jossa tilinpäätösalijäämämme on nyt kutistunut olemattomiin, ei kovan luokan yt-neuvottelujen aloittaminen todellakaan tuntuisi parhaalta tavalta.

Entä ne pienemmät leikkaukset? Ne koskettavat yleensä rajattua ihmisryhmää. Poliittiselle kirurgille ne ovat paljon helpompia. Mahdollisesti menetetyt äänimäärät jäävät vähäisiksi.

Valtion saaristolisää saavan Reposaaren pikkukoulu, Lavian Kotiranta I yksikön vammaishuollon lähipalveluyksikkö, Ahlaisten Lammin tuulipuisto ja vaikka keskikaupungin yrittäjiemme harmi pysäköintimaksujen korotuksesta; nämä ovat esimerkkejä tapauksista, joissa poliittiset leikkaajat ovat vaihtelevalla menestyksellä vastahakoisia asiakkaitaan ahdistelleet.

Minua saa syyttää näpertelijäksi, mutta mielestäni paikallisten asukkaittemme elinolosuhteiden kohtuullinen huomioiminen on yksi tärkeimpiä valtuutettujen velvollisuuksia.

Leikkausten vaihtoehtona voi saavuttaa paljon myös toimintojen tuottavuutta parantamalla. Porissa on ajettu vanhuspalvelujen palvelurakenteen painotuksen siirtämistä laitospainotteisuudesta kotiin annettaviin palveluihin. Tämä voi tuoda merkittäviä kustannussäästöjä, mutta ehdoton edellytys on, että kotonaan asuville taataan kattava kotihoidon palvelutaso. Me kristillisdemokraatit teimme aloitteen kodinhoitajien maksuttomasta pysäköintioikeudesta asiakaskäynneillä.  Toivottavasti hyvän vastaanoton saanut aloitteemme toteutuu mahdollisimman pian. Tällöin työntekijällemme varmasti jää enemmän aikaa siihen tärkeimpään, eli asiakkaan kohtaamiseen ja palveluun.

Metsään teki ainakin tanskalaisten vieraittemme mieli, kun kävimme aikanaan Meri-Porin ympäristötiedelukion kansainvälisen leirikoulun aluksi läpi kaupunkimme ympäristön tilaa.

Pidimme avajaistilaisuutta kaupungintalon valtuustosalissa, joten suunnattomia havumetsiä ei niistä ikkunoista näy. Kuitenkin Tanskan leirikoululaisten kysymys hätkähdytti: ”Missä teillä on täällä metsää?”

Toinnuttuani hämmästyksestä selitin, että taitaisi olla helpompi vastata kysymykseen, missä sitä ei olisi. Suomi on hyvin metsävaltainen maa, täynnä upeita alueita, joita kehtaa vieraillekin näyttää.

Meidän sietää olla ylpeitä metsistämme kansallisomaisuutenamme ja taloudellisestikin korvaamattomana luonnonvarana.

Tuomo Hurme (SK 14.1) kaipaa kuitenkin enemmän, ja kukapa ei ihailisi vaikka Kurun Seitsemisen kansallispuiston Multiharjun lenkillä valoisan harjun päällisen valtavia ikihonkia ja kelopuita. Lenkin loppupuolella taas sukelletaan ikikuusikkoon, jonka hämärissä aluskasvillisuuskin on jo paljolti hävinnyt. Kyllä meidän Luojamme on osannut huolehtia siitä, ettei aito ikimetsä todellakaan ole pelkkää rääseikköä.

Multiharjun hongikko on kuitenkin syntynyt olosuhteissa, joita on vaikea nykyaikana jäljitellä. Luonnonvarainen ikihongikko vaatii säilyäkseen toistuvia metsäpaloja. Tällöin vain suuret männyt säilyvät hengissä palon edetessä alempana. Palo kuluttaa liiat typpiyhdisteet ja vähentää maan happamuutta, jolloin kuuset eivät saa ylivaltaa alueella. Muussa tapauksessa lopputulos olisi sinänsä upea, mutta valoton ja niukan biodiversiteetin peikkokuusikko.

Seitsemisen opastuskeskuksessa on poikkileikkaus ikihongan rungosta, jossa on näkyvissä todella monen eri aikaan riehuneen metsäpalon jäljet. On arvioitu, että Suomessa harjualueet paloivat noin 70 vuoden välein, jotkut useammin, jotkut harvemmin.

Kannatan Suomen palolaitosta, joka sai sentään hiljattaisen Pyhärannan metsäpalonkin sammumaan, ennen kuin syntyi aivan korvaamattomia vahinkoja. Entisaikaan tuli sai kuitenkin vapaasti riehua ja synnyttää sellaisia paloaukeita, joiden rinnalla nyky-Suomen avohakkuut ovat aika pieniä.

Olin puolueemme edustajana Ympäristöministeriön ja Maa- ja Metsätalousministeriön aikanaan yllä pitämässä Luonnonvarainneuvostossa, jossa käsittelimme muun muassa uhanalaisten metsäaukeita suosivien päiväperhoslajien suojelutarvetta. Saimme haastatella maamme parhaita asiantuntijoita, jolloin esitin vähän sydän pamppaillen kysymyksen: ”Kun paloaukeita ei enää ole, onko avohakkuuaukea kenties seuraavaksi paras vaihtoehto?” Lyhyt vastaus kuului ”Kyllä se niin on”.

Säkylänharjulla on Pohjoismaiden ainoa luonnonvarainen harjusinisiipiesiintymä. Pakeneva vanki aiheutti siellä metsäpalon, ja armeija on jatkanut alueen ruhjomista. WWF ja Ympäristöministeriö käynnistivät vaadittavan suojeluohjelman, joka on onnistunut hyvin. Alueella suoritettiin pienialainen kulotus, ja lisäksi harjun kylkeen tehtiin useita peräkkäisiä avohakkuita, joiden taimettumista estetään mekaanisesti. Näin ikiaikaisia oloja saatiin jäljiteltyä, ja viimeinen jäljelle jäänyt harjusinisiipiesiintymä voi nyt hyvin.

Kansallispuistomme ja luonnonpuistomme ovat jatkuvan seurannan alla, jotta niiden luontoarvot saadaan säilytettyä. Myös uudet suojelutarpeet tulee huomioida. Talousmetsiämme tulee hoitaa ja hyödyntää monipuolisen järkevästi.

Onko sitten kovimman linjan luonnonsuojelija vai metsäteollisuuden ahnein pomo oikeassa. Minusta ei kumpikaan, mutta en silti kytkisi heitä häpeäpaaluun. On tärkeää, että äärimielipiteet kuullaan, niitä puntaroidaan parhaan tiedon ja tutkimuksen valossa, ja sitten tehdään päätökset rauhallisesti demokraattista päätöksentekoa noudattaen. Silloin karsitaan kiihkon villirönsyt ja annetaan tilaa sille kalleimmalle asialle, mikä on  –  yksinkertainen maalaisjärki.

Todella isot kiitokset toimittaja Hammarbergille, kun litteroit tuon uskomatonta kohua herättäneen budjettivaltuuston  puheenvuoroni (SK 23.12 sivu A9). Otan nyt tässä sen kuuluisan ”täyden poliittisen vastuun” jokaisesta sanastani. En kerta kaikkiaan löydä julkaistusta litteroinnista yhtään henkilökohtaista tölväisyä, tai edes minkään puolueen halventavaa arvostelua. Toivon, että kimppuuni käynyt kaksikko miettii vielä tykönään, että mistähän ne tässä esiin nostetut koulukiusaajat tai henkilökohtaiset tölväilijät löytyvät. Meille kaikille poliitikoille peili on joskus hyvä apuväline.

Kyllä se niin on, että politiikassa on toisinaan pakko pyrkiä julkisesti esiin, ja joskus taas olosuhteiden pakosta olla julkisesti esillä. Tässäpä sitä on oltu!

Minulla ei ole tässä vaiheessa vieläkään hernettä kummassakaan sieraimessani, mutta ehkä olisi syytä jo vaihtaa aihetta? Lukijat saattavat pian kyllästyä!

Joulurauhaa!

Näin on, ja se on erinomainen asia. Siitä ilmenee, että en todellakaan loukannut ketään henkilökohtaisesti koko budjettikokouksemme aikana.

Knuuttila totesi (SK 20.12), että äänestystulos ei anna oikeutta vähemmistöön jääneiden mielipiteen halveksumiseen, tai vaatimukseen, että omasta mielipiteestä on luovuttava. Hän on oikeassa. Aivan samalla tavoin se ei myöskään anna kenellekään oikeutta enemmistön mielipiteen painostavaan halveksumiseen.

Mielipiteitä on monia. Asiat saavat riidellä ja toisten puolueiden esittämiä näkökantoja saa kriittisesti arvostella. Näin se demokratia vaan toimii. Ensin vaihdetaan – joskus värikkäästikin – mielipiteitä. Sitten äänestetään, ja tulos jää voimaan.

Hyvä hallintotapa edellyttää, ettei virkamies esitä samalle kaupunginvaltuustolle saman kauden aikana kovin montaa kertaa sellaista asiaa uudestaan, josta on jo määrätyn suuntainen päätös olemassa. Budjettikokoukseen mennessä alkuperäinen, voimakkaasti Reposaaren koulua uhkaava esitys oli jo virkamiesten toimesta vedettykin pois.

Kokoomus halusi asian kuitenkin esille, ja siihen sillä oli toki täysi oikeus, vaikka en ihan ymmärtänytkään, miksi  näin menettelivät. Äänestyksessä tuleva murskatappio oli kai tiedossa, mutta asia haluttiin ottaa esille ja käydä siitä keskustelua.

Samoin he halusivat tulla esille vastustaessaan kirjastotoimen hankalaan tilanteeseen annettua lisämäärärahaa ja Lavian Kotiranta I vammaispalveluyksikön jatkon turvaavaa määrärahaa. He ehdottivat myös irtisanomiset ja lomautukset mahdollistavaa laajaa yt-menettelyä määrätyille kaupungin työntekijäryhmille tavoitteena 10 miljoonan euron säästö.

Kuulun siihen valtuuston enemmistöön, joka katsoi, että näin radikaaleja toimia ei nyt tarvita, kun keväällä uhannut ja paniikkia aiheuttanut tämän vuoden 50 miljoonan euron alijäämä on nyt kutistunut jo tässä vaiheessa alle kymmenesosaan alkuperäisestä.

On välttämätöntä, että Porissakin pidetään tiukkaa ja vastuullista talouskuria. Siitä erityisesti kokoomus on jokseenkin jokaisessa neljännesvuosisataisen valtuustourani budjettikokouksen yhteydessä selkeästi huomauttanut. Hyvä niin.

Inhimillisyys ja yksittäistenkin ihmisten perusasioiden puolustaminen lienee kuitenkin myös kokoomuksen kuntaohjelmissa kärkipäässä. Minusta he saisivat nostaa sen vielä pari pykälää korkeammalle.

Kaikella ystävyydellä ja Joulurauhaa toivottaen

Kunnallisen päätöksenteon yhteydessä tulee valtuutetun voida ottaa voimakkaastikin kantaa siihen, minkä kokee asukkaitamme kohtaan oikeaksi ja minkä vääräksi. Tästä ei voi tinkiä, tai muuten kaupunkimme korkeimmasta päättävästä elimestä tulee pelkkä kumileimasin.

Siitä olen kuitenkin Marko Järvisen kanssa tarkalleen samaa mieltä, kun hän toteaa kirjoituksessaan (SK 16.12), että ei voi hyväksyä kaupunginvaltuustossamme henkilöihin kohdistuvia, halventavia puheenvuoroja.

Maanantain budjettikokouksen yleiskeskustelun puheenvuorossani totesin juuri saman asian sanoen, että toisiin valtuutettuihin kohdistuvat henkilökohtaiset tölväisyt ja ”laitataklaukset” hidastavat usein vain omaakin menoa.

Jos kaivaa valtuustokokouksemme striimauksen esille ja käy kaikki puheenvuoroni läpi, huomaa varmasti, että en moiseen syyllistynyt, vaikka Järvinen niin väittääkin.

Joskus vain käy niin, että kun yrittää olla oikein perusteellinen ja havainnollinen, joutuukin totaalisen väärinymmärretyksi.

Tästä oli kyse:

Katsoin, että kun Reposaaren koulun asema on jo kaksi kertaa tämän vuoden valtuuston päätöksillä  päätetty säilyttää,  viimeinen yritys koulun alasajoon budjettikokouksessa oli ehdottomasti hyvän hallintotavan vastainen. 

Tälläiselle ”käärmettä pyssyyn” menettelylle kokoomus esitti perusteluksi voimakkaasti sitä, mikä on todellinen lapsen etu.

Pohdin mielestäni ihan kohtuullisen kohteliaasti sitä, että näkeekö kokoomus niin, ettei lapsi itse, eivät lapsen vanhemmat, eikä valtuuston kaksi kertaa jo testattu nyt hyvin selkeäksi osoittautunut enemmistö ymmärrä mikä lapsen todellinen etu on.

Pitäisikö meidän pikkukoulujen puolustajien ajatella, että me olemme kokemukseltamme ja tietotaidoiltamme niin alikehittyneitä, että kokoomuksen ja virkamiesten on jatkuvasti yritettävä saada meidät omalle kannalleen.

Jos näin olisi, voisi kaupunginvaltuuston ja toimivan kuntademokratian saman tien vaihtaa pelkkään virkamieshallintoon.

Näin ollen en todellakaan pitänyt virkamiehiä tai kokoomusta alikehittyneinä, mutta en myös suostunut sitä leimaa ottamaan meille pikkukoulujen puolustajille.

Yritin enemmän tai vähemmän monisanaisen havainnollisesti puolustaa kuntademokratiaa, mutta parempi kai olisi ollut vain epäkohteliaasti täräyttää: ”Pirätteks te tosias meit iha pöhköin.”

Olen aina ihaillut Porin kokoomuksessa sen politiikan johdonmukaisuutta ja ennustettavuutta.

Kun demarien ryhmäkokous päättää vaikka kouluverkkoasioista, on usein lähes arpapeliä, mille kannalle ryhmäpäätös niukalla enemmistöllä päätyy.

Kokoomuksen toiminta on ollut vuosikymmeniä hyvin vakaata. Seuraavassakin talousarviokokouksessa he takuulla moittivat löysää taloudenpitoa ja veroprosenttimme nousua.

Kokoomus on ollut ärhäkkä tiukan talouden vahtikoira. Aikaisempina vuosikymmeninä se pureskeli tasaisesti demarien kanssa samaa luuta. Vain budjettipuheenvuoroissa hallin haukku kuului aina selkeästi. Yhteistyö aseveliakselilla oli niin sujuvaa, ettei siihen kovin paljon tarvinnut muiden puolueiden näkökantoja huomioida.

Viime vaalien jälkeen tämä dynastia mureni. Vaalitappion jälkeisissä luottamuspaikkaneuvotteluissa kokoomuksen halu säilyttää valta-asemansa oli niin suuri, että kaverit kaikkosivat. Selkärankaa oli, mutta päässä taisi olla ylimitoitetut tavoitteet.

Nyt on sinänsä arvostusta ansaitseva taloutemme vahtikoira käynyt yksinäisyydessään niin ärhäkäksi, että postinkantajakin on pian vaarassa.

Veroprosenttikeskustelussa tuotiin esille se tosiasia, että Pori on asukkaiden alhaisen tulotason ja vaatimattomien yhteisöverotilitysten vuoksi köyhä. Verrokkikaupunkeihin nähden alhaisempi asukkaittemme tulotaso ja selvästi keskimääräistä alhaisempi kunnan tuloveroprosentti johtavat vääjäämättä kasvaviin vaikeuksiin palvelutasomme ja taloutemme alijäämän suhteen.

Taloutemme vahtikoira haukkuu ihan syystä tehtyä 0.75%-yksikön veronkorotusta, eihän siitä yhdessäkään puolueessa kukaan pidä. Kuitenkin, vaikka selkärankamme sisällä olisi rautakanki, tosiasiat on tunnustettava ja tehtävä myös niiden vaatimat päätökset.

Vähän tuntui samalta, kuin jos vahtikoira purisi postinkantajaa, kun viime valtuuston kokouksessa kokoomus halusi kieltää vertailun verrokkikaupunkeihin, joilla on jo tällä hetkellä keskimäärin sama 21% veroäyri, mihin Porin veroaste nyt asettuu.

”Meidän pitää olla parempia” on aina hyvä tavoite, mutta tosiasiat sivuuttavana härkäpäisenä pakkona se helposti johtaa harkitsemattomiin virheisiin.

Jos selkäranka on kuin seiväs, eikä pää tosiasioidenkaan edessä koskaan kumarra, lopputuloksena on muumio. Muumiomaiselta tuntui se päätös, kun kokoomus hävittyään ehdotuksensa veroprosentin ennallaan pitämisestä äänesti tyhjää, kun päätettiin vaihtoehdoista alemman ja korkeamman veronkorotuksen välillä. Minun mielestäni heidän olisi loogisesti pitänyt äänestää pienempää korotusta.

Nyt tuntuu vähän sellaiselta, kuin lasten hiekkalaatikkoleikeissä voi käydä. ”Korjaan leluni pois, koska ette leiki niin kuin minä haluan”. Se, että voi sanoa, ettei missään vaiheessa koskenut sormellakaan veronkorotuspäätökseen osoittaa selkärankaa, mutta toimiva ja vastuullinen demokratia edellyttää enemmän.

Korona kiusaa, kaupunkimme köyhtyy, kokoomus kaipaa kovempia keinoja. Porilainen syksy on ollut aika ankara.

Vielä on kuitenkin toivoa!

Kevään mittaan ensimmäiset hyväksynnän saavat koronarokotteet saapunevat Suomeenkin. Myös taudin hoito on selvästi kehittynyt.

Porin kuntatalouden tämän vuoden alijäämän katastrofiennusteet ovat pudonneet 40 miljoonan euron tasolta selvästi alle 20 miljoonaan euroon. Toki sekin on aivan liikaa, mutta antaa kuitenkin pelivaraa kurssin päättäväisen rauhalliseen kääntämiseen.

Yksi kaupunkimme kohtalon kysymyksiä on ollut, ja on aloitettujen yt-neuvotteluiden onnistuminen. Niukka poliittinen enemmistö halusi jättää vielä irtisanomiset pois keinovalikoimasta. Tämä herätti sinänsä ymmärrettävänkin huolen siitä, menevätkö pehmoneuvottelut nyt pelkäksi kahvin juonniksi? Eivät kaikkien onneksi ole menneet. Tilanteen vakavuus on ymmärretty puolin ja toisin ja kustannussäästöjä on haettu tiheällä kammalla.

Porin asukkaiden tulotaso on vertailukaupunkeja alhaisempi ja niin myös kunnallisveroprosentti. Verotuloja tulee siis väistämättä muita vähemmän. Tämä johtaa huonoon palvelutasoon ja rankkaan alijäämäkierteeseen. Ikävä kyllä, jotain on pakko tällekin tilanteelle tehdä.

Nyt kaupunginhallituksen ehdottama 0,75 prosenttiyksikön veronkorotus (kaupunginjohtaja ehdotti 0,50 prosenttiyksikön korotusta) saanee ensi vuonna syntyvän alijäämän ennusteen jäämään 5 miljoonan euron tuntumaan. Tämä ei toteutuessaan ole vielä hyvä, mutta kuitenkin käänne parempaan suuntaan.

Näyttää siltä, että vältymme kaupunginjohtajan I talousarvioesitykseen sisältyneiltä rankoilta kouluopetuksen leikkauksilta, ja perusturva saa mahdollisuuden lakien ja säädösten mukaisen toimintansa ylläpitämiseen. Paljon tästä kaupunginjohtaja oli jo II talousarvioesitykseensä huomioinutkin, ja toivottavasti hän myös poistaa sen kumoamisyrityksensä Reposaaren koulun jo kaksi kertaa tässä valtuustossa päätetystä säilyttämisestä.

Hyväksytään tosiasiat ja katsotaan yhdessä eteenpäin, vielä on toivoa!