Satakunnan kansa (Tomi Lähdeniemi SK 30.10) kannattaa kirpeääkin poliittista mielipiteen vaihtoa Porin hankalasta taloustilanteesta ja ensi vuoden budjetista. Samalla vaaditaan myös ratkaisuja asiaan, ja todetaan, että yksikään puolue ei ole todellisia ratkaisuvaihtoehtoja tuonut esiin.

Tunnettu ja arvostettu kokoomuspoliitikko ja  presidenttimme J.K. Paasikivi totesi Suomen sodanjälkeisen ajan ahtaassa tilanteessa: ”Kaikki viisaus alkaa tosiasioiden tunnustamisesta”

Lause on jäänyt elämään suuren valtiomiehen työjulistuksena. Tämän päivän kokoomuksella ja kaikilla muillakin puolueilla on tästä paljon opittavaa.

Jos kotitaloutemme on vaikeuksissa, emme voi antaa lapsellemme yhtä euron rahaa käteen ja sanoa: ”Kipaisepa tästä kauppaan ostamaan tällä litra maitoa, leipää ja kahvipaketti.” Tai voihan näin sanoa, mutta lopputulos on sama – ei onnistu.

Kunnassa voimme sanoa, että valtaosan menoistamme vievän perusturvan on säästettävä 10 miljoonaa euroa, ja samaan aikaan silti huolehdittava tunnollisesti lakisääteisistä tehtävistään. Molempia ei tässäkään tapauksessa saa, varsinkaan, kun nopeimmin kasvava suuri kuluerä on maakunnallisen Satakunnan sairaanhoitopiirin laskutus. Siksi kuntapoliitikkojen on valittava ainoa viisas tie – se, joka alkaa tosiasioiden tunnustamisesta.

Vajaat puoli vuotta tätä viisauden tietä on kaikki yhdessä etsitty jokaisella hallinnonalalla. On ideoitu itse ja järjestetty ulkoiset auditoinnit sekä sote-puolelle, että tekniselle toimialalle. Itse olen kaupunginhallituksessa aistinut työilmapiirin hyväksi ja varsin motivoituneeksi jokaisen puolueen osalla.

Valmistakin KH:n budjettiehdotuksesta tuli, mutta kokoomus teki irtioton viimeisessä kokouksessa ja heti sen perään – ihan arvattavasti – totesi muiden puolueiden (alijäämäistä talousarviota puoltaessaan) pistäneen pensselit santaan ja rukkaset naulaan. Mielestäni ainoa santaan pistetty oli ”pensselisetä” itse, mutta se asiavyyhti kuuluu pääasiasiassa demareille.

Lähdeniemi valittelee ratkaisujen puutetta, joten otan näistä ratkaisumalleista tässä pari esille. Haluan heti alkuun todeta, että kumpikaan niistä ei ole hyvä.

1. Nostetaan Porinkin veroäyri sille tasolle, mitä Rauman kaupunginjohtaja ehdotti naapuriimme. 21% veroäyri kattaisi reippaasti alijäämän ja jäisi vähän ylijäämääkin. Tästä kuitenkin seuraisi lisärasitteita paitsi asukkaillemme, myös yrityselämälle ja sitä kautta elinvoimallemme. Ratkaisu ei myöskään toisi lopullista parannusta liian voimakkaasti kasvaviin menoihimme. Kassavarantomme on vielä kunnossa, emmekä ole nyt pakon edessä tässä ratkaisussa.

2. Ajetaan tekniset palvelut ja perusturva niin alas kuin suinkin mahdollista ja kaapataan sivistystoimialalla mm. koululaistemme ja opiskelijoiden opetuksesta. Kokoomuksen Pekola muuten ehdotti perusturvan puolelle ”yövartioyhteiskuntaa”, mitä ikinä se sitten olisikin, mutta arvelisin että hänen linjauksensa eivät ihan yhteen sovi tämänkään päivän Porin kokoomuksen enemmistön kanssa.

Päädyimme kaikki puolueet yksimielisesti hylkäämään molemmat yllä olevat vaihtoehdot. Niiden sijaan pyrimme pitkäjänteisillä, osin auditoinneistakin tulevilla rakenneratkaisuilla loiventamaan menokehityksemme käyrää. Työ on käynnissä, eikä kukaan halua heittää hanskoja naulaan, vaikka tosiasiat huomioiden meillä ei ollutkaan tähän hetkeen muuta viisasta ratkaisua, kuin tyytyä ensi vuodelle alijäämäiseen budjettiin.

Vaaleissa voi luvata vappusatasia ja nopeaa hoitomitoituksen parannusta. Voi todeta oman puolueen ministerit mätäpaiseiksi ja julistaa puhdistetulla kokoonpanolla Suomen pelastusta. Porissakin voi tehdä irtiottoja ja käydä poliittista debattia. Mikäs siinä, mutta Paasikiven sanoin: ”Kaikki viisaus alkaa tosiasioiden tunnustamisesta.”

Simo Korpela  Kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja,      perusturvalautakunnan jäsen,   Kristillisdemokraatien Satakunnan piirin ja Porin paikallisosaston puheenjohtaja

Porin kokoomus on roolinsa valinnut. Kun puolueiden välisen yhteistyön linjaavaa valtuustosopimusta sorvattiin tämän vaalikauden alussa, irrottautui ikävän vaalitappion kokenut kokoomus siitä heti alkumetreillä. Näin, vaikka mitään merkittävää erimielisyyttä sisällöstä ei edes ollut. Oppositioasema näytti houkuttavan. Oppositiosta on hyvä huudella.

Tämä vaalikausi on tarjonnutkin huutosakeille hedelmällisen kasvualustan. Kymmenen suurimman kaupungin tämän vuoden budjeteista ovat kaikki muut, paitsi Helsinki jäämässä alijäämäisiksi, yleensä kymmeniä miljoonia euroja/kaupunki.

Sipilän hallituksen aikana kuntatalous heikkeni merkittävästi. Valtiolta löytyi kyllä velvoitetehtäviä, mutta ei riittävää rahoitusta niiden suorittamiseen.

Porissa tämä mahdoton yhtälö huomattiin, ja päätettiin edes hiukan auttaa kaupungin tuloutusta veroprosentin 0,5% -yksikön korotuksella. Kukaan ei sitä ilokseen tehnyt, mutta pakon edessä se oli oikean suuntainen ratkaisu. Pienensi tuo sentään tämän vuoden vääjäämätöntä jättialijäämää edes noin 7 miljoonalla eurolla.

Kokoomukselle veronkorotus oli kumminkin myrkkyä. ”Yritykset kärsivät ja leipää syödään lasten lautasilta!” Ihan kohtalainen tilaisuus oppositiopolitiikan tekemiselle, jonka puolue tietenkin pyrki silloin täysimääräisesti hyödyntämään. Nyt ei varmaan kovin moni halua laskea, mikä tämän vuoden alijäämä olisikaan, ilman tehtyä välttämätöntä tuloutuksen korjausliikettä.

Taas tehdään talousarviota. Nyt, kun hallitus on loppuun saakka hionut kuntarahoitustaan, eikä ensi vuodesta vielä tarkkaan tiedä, mennäänkö ylä-Rinnettä vai ala-Rinnettä, ei yhdelläkään Porin puolueista ollut halua tarkistaa veroprosenttia. Raumalla merkittävää veronkorotusta kyllä ehdotetaan, Porissa ei.

Tällainen tilanne ei anna oppositio-kokoomukselle sitä kuningaskorttia, että ”taas ne nostavat veroja”. Sen sijaan ensi vuodeksi tehtävä alijäämäinen budjetti antaa ihan aidon mahdollisuuden vakavaan kauhisteluun.

Tosiasia on, että jokseenkin jokainen puolue on ahdistunut kaupunkimme ja Suomen kaupunkien taloudellisesta tilasta.

Kauhistelu ei kuitenkaan auta, jos tilanteesta ei löydy ulospääsyä. Kaikki valtuustoryhmät käsittelivät kaupunginjohtajan budjettiesitystä, ja etsivät siihen parannuksia. Kaikilla oli oikeus teettää virkamiehillä haluamiaan talouslaskelmia ja viimeksi ryhmäneuvottelijat ryhmiensä tukemina päätyivät yksimieliseen ratkaisuun budjetista.

Kuitenkin kaupunginhallituksen kokouksessa kokoomus ja vain kokoomus aivan loppuvaiheessa halusi asioiden uutta pohdintaa. Ihmettelin puheenvuorossani silloin, ja haluan ihmetellä vieläkin, miksi kokoomus ei tuonut edes siinä tilanteessa esille selkeitä näkemyksiä siitä, missä, miten ja mitä säästetään ja parannetaan.

Toisaalta ehkei se ollut tarpeen. Oppositiosta on hyvä huudella.

”Tavalliselta kansalta” ottaisin kamerat pois – näin toteaa Tuomo Hurme kolumnissaan (SK 29.8.).

Minä en ottaisi kameroita pois. Silloin muuten pitäisi takavarikoida saman tien matkapuhelimetkin, niissäkin on yhä korkeatasoisempia kameroita.  Haluan kehottaa kaikkia menemään luontoon, ihailemaan sen tavatonta kauneutta ja tarkoituksenmukaisuutta, tallentamaan mieleensä sen herkkiä yksityiskohtia ja jakamaan luontokokemuksensa muillekin vaikkapa sommittelemansa luontokuvan välityksellä.

Näillä toimin syntyy todellinen yhteys luontoon. Tämä luontokokemusten välittämä yhteys edistää parhaiten ihmisen henkilökohtaista halua ja tarvetta suojella sitä, minkä on saanut omakohtaisesti kokea korvaamattoman arvokkaaksi.

Kun olen itse Meri-Porin Ympäristötiedelukion luontovalokuvauskurssien monivuotisena opettajana halunnut syventää oppijoiden suhdetta Porin uskomattoman rikkaaseen luontoon, olen kertonut, että kameran avulla se käy! Luontokuvan ottaja ei ryntää paikkojen ja maisemien ohi mitään näkemättömin silmin, vaan suorastaan etsii ympäristöstään sitä, mikä häntä eniten puhuttelee.

Lähikuvia otettaessa maisema rajautuu ja yksityiskohdat tulevat esille. Samalla kuvaaja pääsee käymään omakohtaisesti siinä taidegalleriassa, jossa pienet kukat ja hyönteiset ovat kaikessa loistossaan esillä.

Kohtuuhintaisilla kameroilla saa myös nykyisin tasokkaita kauempaakin otettuja lintukuvia. En pidä lainkaan pahana, jos kameran käyttäjä pääsee ”livenä” seuraamaan läheltä harmaahaikaran kalastusta tai merikotkan liitoa. Jos hän vielä haluaa jakaa kokemuksensa muillekin, en usko luonnonsuojelun siitä kärsivän.

Kolumnisti puhuu meistä nisäkäslajina. Uskovaisena ihmisenä näen, että olemme paljon enemmänkin. Kaikki nisäkkäät pyrkivät ekosysteemissäkin ”itsekkäästi” edistämään vain oman lajinsa hyvää. Ihmiselle näen annetun jo raamatullisen tehtävän ”viljellä ja varjella” luontoa. Molempiin on lupa, mutta myös varjelun velvoite.

Kun käynnistän tietokoneeni, tulee näyttöruutuun suolammen rannalta ottamani ahman kuva. En ole facebook-ihmisiä, joten en ole sitä juuri muille jakanut. Itselleni tulee kuitenkin ”luontoystävällinen olo” aina kun se ruutuun rävähtää. Näin erityisesti siksi, että siihen liittyy henkilökohtainen muisto. Niinpä laitan kuvan tähän kirjoitukseni liitteeksi ilman minkäänlaisia tekijänoikeusvaatimuksia. Jospa se vähän hyvittäisi amatööriharrastukseni hiilijalanjälkeä.

”Vanhukset syövät nuorten hillot” toteaa Porin Nuorkokoomus ry:n puheenjohtaja mielipidekirjoituksensa otsikossa (SK 11.6.).

Jäin miettimään tätä hillonsyönnin ja toisaalta hillopurkin täyttämisen dilemmaa ihmisen eri ikäkausina.

Kun lapsi syntyy, hilloa ei tarvita, äidinmaito riittää. Koko lapsuutensa ja usein myös osan nuoruuttaan lapsi on paljolti huoltajiensa varassa. Aikuiset, yleensä isä ja äiti, vastaavat hillopurkin täyttämisestä ja perillinen käyttää heidän varojaan.

Kun nuori suorittaa opintojaan, yhteiskuntamme vastaa koulutuksen järjestämisestä, ja takaa nuorelle aikuiselle opiskelumahdollisuuden. Yhteiskunta täyttää monella tapaa hillopurkkia opiskelijan puolesta

Eläkkeelle siirtyvä seniorikansalainen on näin ollen lasten vanhempana ja veronmaksajana käyttänyt valtaosan työajastaan myös nuorempien hillopurkkia täyttäen. Samalla hän on pakollisten eläkemaksujen muodossa keräännyt vanhuuden varalle tavaraa eläkepurkkiin.

Pitäisikö nyt miettiä kokoomusnuoren tapaan sitä, että taitaisi olla pian aika harkita äänestysoikeuden poistamista vanhoilta hillonsyöjiltä ja ruuvata vielä purnukan kansi sen verran tiukalle, ettei sieltä niin vain hilloa enää heruisikaan.

Pakko todeta, että uskomattoman itsekkäiltä ja ajattelemattomilta esitetyt alle 25-vuotiaan kirjoittajan lamalääkkeet tuntuvat.

En ole sen paremmin sosiaalidemokraatti, kuin kokoomuslainenkaan, enkä varmasti ole kaikkien hallitusohjelmamme suunnitelmien takana. Kuitenkin, kun valtaosa kansastamme ja valvovat viranomaiset ovat huolissaan vanhustenhuollon tasosta ja Porissakin on todettu vakavia puutteita useilla eri perusturvan alueilla, pitää nämä korjata, vaikka sitten jokaisen kansalaisen hillopurkki vähän vajenisikin.

Uskon, että kansantaloutemme kestää sairaiden, vammaisten ja vanhusten inhimillisen kohtelun, mutta sen myönnän että nykyistä syntyvyyden voimakasta alenemista yhteiskuntamme on vaikea kestää.

Viestini nuorille ja vähän vanhemmillekin pareille on, että toivoisin rohkeutta perhekoon kasvattamiseen, sillä tällöin eläkkeelle jäädessänne Suomesta löytyy riittävästi uusia hillopurkin täyttäjiä — elleivät he sitten juuri silloin päätä, että nyt on aika panna kansi teidän osaltanne kiinni.

Kirjoituksessa mainitun hallitusohjelmamme suurin heikkous on sen riittämättömät panostukset lapsiperheiden hyvinvointiin. Perheiden arvostuksen ja toimeentulomahdollisuuksien parantaminen on eteläisen naapurimme Viron kokemusten mukaan erittäin tehokas keino syntyvyyden kasvuun.

Lapsissa ja nuorissa on valtakuntamme tulevaisuus. Toivottavasti heillä on kyky ottaa se eettisesti ja taloudellisesti vastuullisena tehtävänä.

Euroopan unionin maissa on niiden joukko ollut kasvamassa, jotka näkevät liittouman suurelta osin vihollisena. Britannia on irtautumassa ja hankalat BREXIT-neuvottelut repivät maata useaan eri leiriin. Populistien äärimielipiteet saavat useissa jäsenvaltioissa yhä jyrkempiä muotoja ja myös kasvavaa kannatusta.

EU nähdään vihollisena, joka on varastamassa kansallisvaltioiden itsenäisyyden, hankaloittamassa direktiiveillään yksityisten kansalaisten elämää, tuhoamassa oman maan kilpailukyvyn sääntelemällä teollisuusyritysten ja maatalouden toimintamahdollisuuksia sekä toimimalla ympäristöpolitiikassaan arvaamattomasti. Kaikessa tässä on sen verran totuuden siemeniä, että ääriliikkeillä on varsin hedelmällinen kasvualusta.

EU-politiikan toisessa ääripäässä ovat federalistit, jotka todellakin haluavat kehittää EU:sta Amerikan Yhdysvaltojen kaltaisen liittovaltion. He näkevät vahvassa yhtenäisessä valtiossa turvallisen ja taloudellisesti vakaan tekijän, joka voi panna kampoihin niin Venäjälle, Kiinalle, kuin Yhdysvalloillekin. Muun muassa Ranska on ollut vahvasti kallellaan tähän suuntaan.

Kumpaan leiriin Suomen pitäisi kallistua?

Ehdottomasti ei kumpaankaan! Jotain pitää löytyä ääripäiden väliltäkin.

Kansallisen itsenäisyytemme eteen ovat menneet sukupolvet uhranneet niin paljon, ettei sitä pidä mistään hinnasta myydä. Jos todellinen liittovaltioratkaisu realisoituu, Suomen pitää ehdottomasti irrottautua siitä. Toisaalta liittovaltiota ei nyt ole, ja tulevien europarlamentaarikkojemme tulee olla kaikin tavoin tätä ”syventyväksi integraatioksi” kauniisti nimettyä liittovaltiokehitystä estämässä.

Meidän Kristillisdemokraattien vaalisloganimme ”€nemmän irti EU:sta” ei kuitenkaan liity yksinomaan edellä mainittuun, vaan EU:sta on kyettävä saamaan enemmän irti niitä hyötyjä, joita kaupallinen ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö voi tuoda.

Tulevien eurokansanedustajiemme tehtävä on puolustaa Suomen kansallista etua maataloudellemme tulevan tuen, metsävarallisuutemme hoidon, teollisuutemme kilpailukyvyn ja hyvien kauppasuhteiden saralla. Turhia kansallista päätöksentekoamme vaikeuttavia direktiivejä ei tarvita, itsenäinen Suomemme on kaikkine epäkohtineenkin yksi maailman parhaiten asukkaistaan ja myös ympäristöstään huolehtivista maista.

Äänestit pappia; halusit tuntemasi hengenmiehen eduskuntaan. Toisin kävi; puolueesta, jolle äänesi annoit valittiinkin sinun vaalipiiristäsi aivan toisenlaisen maailmankuvan omaava kansanedustaja.

Äänestit aatteellista luonnonsuojelijaa.. Toisin kävi; puolueesi listalta tulikin valituksi läheisen ympäristöongelmia aiheuttaneen teollisuuslaitoksen pitkäaikainen pomo.

Äänestit arvostamaasi talouden asiantuntijaa. Toisin kävi; tilalle valittiinkin ihan eri lahjakkuuksilla valittu julkkis.

Jos näin kävi, menikö äänesi hukkaan?

Ei mennyt, mikäli halusit ennen kaikkea tukea kannattamaasi puoluetta. Hukkaan meni äänesi silloin, jos pääasiallinen syy valintaasi olikin haluamasi henkilön arvot, toimintatavat ja vahvuudet.

Vaaleissa äänet voi ”mennä hukkaan” monella tapaa. Voidaan sanoa, että oma puolueeni Kristillisdemokraatit hukkasi Satakunnassa 3358 ääntä, koska saatu määrä ei riittänyt kansanedustajapaikkaan. Yhtä hyvin voidaan sanoa, että vaikkapa Kokoomus hukkasi yli 7000 ääntä. jotka jäivät ”ylimääräisinä” turhiksi, koska toista kansanedustajaa ei Satakunnasta saatu, ja sen ainoan saamiseen olisi pienempikin äänimäärä riittänyt.

Jälkiviisaus on tietysti parasta ja helpointa viisautta, mutta todettakoon kuitenkin, että ehdottamamme KD:n ja Kokoomuksen vaaliliitto olisi tuonut sen halutun toisen paikan vaaliliitollemme ja sosiaalidemokraattien kolmas paikka olisi vaihtunut Kokoomuksen toiseen paikkaan – tai sitten se olisi voinut mennä myös meille Kritillisdemokraateille. Kysyä sopii, olisiko ehdottamamme vaaliliitto näillä tuloksilla joka tapauksessa tuonut Kokoomuksen arvoihin ja tavoitteisiin nähden paremman vaihtoehdon?

Tyyni kyntäjä(SK 20.4.) ennusti aika lailla sarkastisessa mielessä eurovaalien Satakuntalaisten ehdokkaiden ”jännittävää ja kovaa kamppailua” europarlamentin paikoista. Jotenkin jäi sellainen olo, että ellei kirjoituksessa mainituista Satakunnan ehdokkaista Huhtasaarta äänestä, ääni menee ainakin henkilövalinnan osalla hukkaan.

Omalta osaltani haluan vakuuttaa, että edes minulle mahdollisesti annettava henkilökohtainen ääni ei mene hukkaan. Koska kyseessä on koko maamme käsittävä vaalipiiri, kaikille maakunnallisille ehdokkaille annetut äänet lasketaan puolueessa eniten ääniä saaneen hyväksi. Puolueemme johto halusi maakunnallisen kattavuuden ehdokkaisiin, joten vaikka en itse vielä ole lippua Brysselin koneeseen varannutkaan, olen mielelläni omalta osaltani nostamassa ylivoimaisen pääehdokkaamme muutenkin hyviä mahdollisuuksia tulla valituksi.

Simo Korpela

Eurovaaliehdokas (KD)

Kristillisdemokraattien Satakunnan piirin pj,

KD puoluehallituksen jäsen

Tomi Lähdeniemi toteaa pääkirjoituksessaan (SK 2.4.), että Suomessa trendinä ollut koulukokojen voimakas kasvattaminen ei saa tuekseen yhtään kattavaa selvitystä siitä, onko päästy tavoiteltuihin kokonaissäästöihin. Kansainvälinen PISA – tutkimus osoittaa kuitenkin, että oppimistuloksemme, jotka olivat ennen huippuluokkaa ovat nyt tämän trendin aikana selvästi laskeneet.

Vuoden professoriksi v. 2009 valittu psykologian huippuasiantuntija Liisa Keltikangas-Järvinen on todennut ylisuurten kouluyksiköiden vaikuttavan haitallisesti oppimistuloksiin. Varmasti silti hakemalla löytyy toisenlaisiakin mielipiteitä. Itse liputtaisin niiden opettajien, oppilaiden ja erityisesti myös tilanteita seuranneiden vanhempien omakohtaiseen tutkimukseen, joka kallistuu ehdottomasti pienten ja keskisuurten opinahjojen kannalle. Minusta tällainen valtaenemmistön omiin ja toisten kokemuksiin pohjaava maalaisjärjen käyttö pitäisi nostaa arvoonsa.

Maalaisjärkeä voisi käyttää myös perheisiin liittyvässä politikoinnissa. Miksi niin monen puolueen pitää vaatia sellaista uutta vanhempainvapaamallia, jossa täyden vapaan saa vain, jos molemmat aviopuolisot käyttävät oman määräaikansa henkilökohtaisesti? Perheiden tilanteet ja elinolosuhteet ovat niin erilaiset, että on aivan käsittämätöntä, ettei perhe saisi itsenäisesti ja ilman sanktioita päättää siitä, että kumpi vai kummatkin käyttävät lakisääteiset lastenhoitovapaat.

Omaishoitajilla ei ole työaikaa, ja palkkio lähiomaisen hoidosta jää muutamaan avustussataseen kuukaudessa. Omaishoitajia haluttaisiin saada merkittävästi lisää, koska hoidettavan siirtyminen tehostetun palveluasumisen yksikköön nostaa yhteiskunnan kulut heti useiden tuhansien eurojen kuukausimenoihin. Terve maalaisjärki sanoo, että omaishoitajia tulisi tukea niin, että jääminen kotiin omaista hoitamaan tulisi järjestelyiltään ja myös taloudellisesti mahdolliseksi. Omaishoitajien määrän kasvun myötä lisäpanostukset tulisivat äkkiä moninkertaisesti takaisin.

On yksi asia, jossa maalaisjärjen käyttö näyttää olevan jopa haitallista. Nyt vaalien alla puolueiden pitää luvata kaikki mahdollinen, ja siinä sivussa mahdotonkin. Viimeksi kun kokoomus lupasi aivan erityisesti huolehtia koulutuksesta, nykyhallituksemme teki päin vastoin melkoiset koulutusleikkaukset. Kas kun rahat eivät koulutukselle riittäneetkään! Nyt jos laskisi isoimpien puolueiden kaikki vaalilupaukset yhteen, eipä olisi Suomen taloudellinen perikato kaukana. Mutta ei silti aina tarvitse luvata – voi myös pelotella – ja esittää jos jonkinmoisia ehtoja Suomelle, jotta maailma pelastuisi. Suomen olisi nyt pikavauhtia luovuttava normaaleista polttomoottoriautoista ja tuulipuistoja pitäisi perustaa joka niemen notkoon ja saarelmaan . Lihaakaan ei pitäisi syödä. Ja niin edespäin Terve maalaisjärki kuitenkin sanoo, että kun Suomen vaikutusosuus maapallomme ilmastonmuutokseen on yhden tuhannesosan luokkaa, ei kannata tehdä kansallista itsemurhaa, vaan pyrkiä tehokkaisiin kansainvälisiin sopimuksiin, joita Suomikin osaltaan tunnollisesti noudattaa.

Simo Korpela

kristillisdemokraattien Satakunnan piirin pj

eduskuntavaaliehdokas

Sivistystoimen johto on asiantuntijan sanansa sanonut Porin kouluverkkoasiassa. Ajan trendin mukaisesti: suuria yhtenäiskouluja kaikkine lisukkeineen, ja Länsi-Suomen suurin ja komein jättilukio. Trendien tueksi on käytetty tilastoja.

On sanottu, että valheita on suuruusjärjestyksessä kolmea lajia: pikku valhe, iso valhe ja tilasto. Eivät tilastot sinänsä valehtele, mutta kun niistä poimitaan tarkoitushakuisesti vain tiedot, jotka tukevat omia mieltymyksiä, valkoinen muuttuu helposti mustaksi ja musta valkoiseksi.

Tilasto osoittaa, että Reposaaren kouluun pitäisi tulla ykkösluokalle vain yksi oppilas. Sama tilasto osoittaa, että kun pienillä ala-asteen kouluilla opetetaan aina ykkös- ja kakkosluokkia yhdessä, pieni odotettavissa oleva ryhmäkoko onkin 7 oppilasta. Kumpi tilastototuus valittiin, kun asiantuntija esitti kouluverkkoratkaisunsa. Tietysti se, joka tuki koulun lakkauttamisehdotusta. On myös laskettu ja päättäjille esitelty, että Reposaarelainen oppilas maksaa kaupungillemme vuosittain lähes kaksinkertaisen määrän keskiarvoon verrattuna. Sitä ei mainosteta, että Reposaaren vuoksi kaupungillemme  myönnetty vuosittainen saaristolaislisä, 300000€ ylittää reippaasti oppilaista syntyvät lisäkulut.

Tuorsniemen koulu on rakennuksena täysin terve ja oppilaita täynnä. Kuitenkin jättimäinen Klasipruukiin suunniteltu yhtenäiskoulu voisi hyvin nielaista kaikki Tuorsniemen koulunkin oppilaat. Suuri on kaunista, halpaa ja tehokasta sanovat uutta trendiä tukevat asiantuntijat. Toisenlainen yliopistoprofessorin tekemä tutkimus osoittaa, että yli 500 oppilaan kouluissa oppimistulokset heikkenevät ja että pienet yksiköt ovat lapsille parhaita.

Mielestäni valtakunnalliset kokonaismuutokset kertovat totuuden parhaiten. Suomi on jo jonkin aikaa panostanut koulutuksessa yhä suurempiin yksiköihin. Samaan aikaan kansainvälisessä vertailussa PISA- tutkimus osoittaa, että oppimistuloksemme ovat laskeneet kuin lehmän häntä.

Pitääkö Porin seurata trendiä ja rakentaa ylpeydellä ja isolla rahalla ne kaikkein suurimmat ja komeimmat yksiköt, ja todeta, että kyllä me koulupuolen johtavat asiantuntijat tiedämme, mikä on lapsien ja kaikkien oppijoiden etu?

Vai pitäisikö sittenkin uskoa niitä arjen asiantuntijoita, alueen perheitä, heidän lapsiaan ja opettajiaan? Olin viime viikolla Tuorsniemen ja Ahlaisten koulujen vanhempainyhdistysten järjestämissä tilaisuuksissa. Aivan yksimielinen alueiden perheiden kanta ja vaatimus oli: ”Antakaa koulumme elää”. Antakaa lastemme kasvaa turvallisessa ympäristössä kohti aikuisikää.

Ala-asteen oppilaiden ei heti tarvitse olla suuren yhtenäiskoulun yläasteen murrosikäisten tapoja matkimassa. Tätä samaa huolta koetaan joka puolella Poria pienissä ja suuremmissakin koulun ja osaltaan myös varhaiskasvatuksen yksiköissä.

Homekouluja ei saa ylläpitää, se on selvä. Mutta onko tosiaan pantava lihoiksi myös kaikki vähänkin pienemmät, ehkä hieman vanhanaikaiset, mutta terveet koulurakennukset omaavat yksiköt?

Vennamo sanoi aikanaan : ”Kyllä kansa tietää”. Eri asia on kuullaanko kansaa, niitä arjen asiantuntijoita vai ei. Perheet eivät ole umpityhmiä lastensa asioissa. Kyllä he ovat hyvinkin tietoisia siitä, millaisia kouluolot isoissa ja pienissä yksiköissä ovat.

Poliitikot ovat yleensä huolestuneita kannattajiensa äänestyskäyttäytymisestä. Tilastollisesti koululasten perheissä on valtavasti enemmän äänestäjiä, kuin johtavassa virkamieskunnassamme. Tämä jo yli koko Porin menevä sivistystoimen suuruudenhulluus kannattaisi nyt päättäjien toimesta lopettaa, palata perusasioihin ja kuunnella myös asukkaitamme, eivät he kaikki arjen asiantuntijat voi olla väärässä.

Simo Korpela

kaupunginvaltuutettu

Kristillisdemokraattien Porin osaston ja Satakunnan piirin pj. , eduskuntavaaliehdokas

Palveluverkkotyöryhmämme sai, kuin saikin hommansa valmiiksi ja toimialajohtaja esitteli (4.1.) oman ehdotuksensa kokonaisratkaisusta. Kaikilla alueilla tutkittiin montaa erilaista ratkaisua, ja poliittinen vääntö siitä, mitä todella tehdään on vasta alkamassa. Työryhmän sisällä sovimme, että pyrimme vain esittelemään ratkaisuvaihtoehdot ottamatta niihin vielä minkäänlaista kantaa. Kannan ottamisen aika on nyt.

Sivistystoimenjohtaja Kohtamäki perusteli laajasti omaa kokonaisratkaisuaan, mutta kaikissa asioissa on aina monta näkökulmaa.

Reposaaren osalla todettiin, että on kohtuutonta, että yhdellä luokka-asteella on vain yksi oppilas. Se jäi siinä mainitsematta, että jos ryhmät ovat näin pieniä, vähintään kahta luokka-astetta opetetaan aina samassa ryhmässä. Työryhmätyöskentelymme aikana pyysin tilastollista arviota kaikkien Reposaaren ala-asteelle tulossa olevien vuosiluokkien osalta. Ilmeni, että kun ykkös- ja kakkosluokkia opetetaan samassa ryhmässä, on tämän hetken tietojen perusteella pienin tulevaisuuden ryhmäkoko 7 oppilasta. Näin siis vuosia eteenpäin. Mainitsematta jäi myös, että kaupunki saa nyt 300000 € vuodessa saaristolisää, jota ei ole ”korvamerkitty”, mutta joka on tarkoitettu käytettäväksi saaristoalueen elinvoiman hyväksi.

Tuntuu hassulta, että nyt sääliteltiin Reposaaren koulun pienten ryhmien oppilaiden kohtaloa, mutta entäpä toinen ääripää: Söörmarkun koulussa opetetaan tällä hetkellä samassa tilassa 42 ykkös- ja kakkosluokkien oppilasta. Paikalla on kyllä 2 opettajaa, mutta eipä taida oppimisympäristö olla kovin paljon Reposaarta parempi!

Suomen koulurakentamisessa on monin paikoin pyritty jättiyksiköihin. Samaan aikaan opetusalan kansainvälisen PISA-tutkimuksen Suomen tulokset ovat vahvasti heikentyneet. Meri-Porin lukiossa aikoinaan vierailleen Opetushallituksen opetusneuvos Liisa Jääskeläisen mukaan tutkimus osoitti, että opetustulokset pienissä ja keskisuurissa lukioissa olivat suurlukioita (vähintään 500 oppilasta) parempia. Porissa on nyt kaksi suurlukiota entisten pienempien tilalla. Ylioppilaskirjoitusten tulosvertailussa ei tämä nykymalli niitä kovin mairitteleviaa mainetta. Mutta entäpä uusi uljas SAMK:n yhteyteen rakennettava yli 1000 oppilaan yksikkö? Nostaako se kaupunkimme lukiokoulutuksen Satakunnan huippuluokkaan. Mielikuva on koukuttava, mutta vastikään noin 10 miljoonalla eurolla remontoitu PSYL:n lukio on nytkin vain kivenheiton päässä SAMK:sta Investointikuluja ei uudisrakennuksesta tulisi,eikä näkyvää lisävelkaa, mutta suoraan käyttömenoihin kirjattavat vuokrat ulkopuoliselle rakentajalle ja ylläpitäjälle eivät taatusti olisi sen helpompia hoidella. Jotta tästä selvittäisiin pitäisi tinkiä uuden lukion tilat minimiin, ja sovitella liikuntasali- ym. ratkaisuja.

Koulujen lakkauttamistalkoissa on pitkään ollut esillä käyttämättömiksi jäävien rakennusten aiheuttamat ongelmat. Mielikuvia on aina luotava tulevasta käytöstä johonkin muuhun houkuttelevaan, mutta liian usein on investoitu uusiin suunnitelmiin, ja hylätyt tilat ovat käyneet vain rasitteeksi (viimeksi Kaanaa).

Myös tilojen muuntaminen yhtenäiskoulukäyttöön ei ole aivan ilmaista. Tulee siinä sivussa vaan usein investoitua vielä yhteen sun toiseen muuhunkin. Meri-Porin lukion muuntamisen yhtenäiskoulun tiloiksi piti olla läpihuutojuttu, mutta kompleksiin on kaiketi tähän mennessä käytetty investointeina 3 miljoonaa euroa. Vasta uusitusta Länsi-Porin ylä-asteesta muodostettava yhtenäiskoulu olisi saman tyyppinen projekti, joten kysyä voi, voisiko yksi tai kaksi ala-asteen koulua ajaa saman asian, kuin kaksi kallista yhtenäiskoulua?

Kuten sanottu, nyt on keskustelun ja poliittisen harkinnan aika. Hankalaksi homman tekee se, että vaikkapa Pohjois-Porin massiivinen yhtenäiskoulu heijastuisi saman tien vahvoina seurannaisvaikutuksina myös           Keski-Porin alueen kouluratkaisuihin.

On selvää, että jotain on tehtävä nopeasti niiden päiväkoti- ja kouluratkaisujen suhteen, jotka ovat ilmanlaadun tai muun syyn takia terveydelle vaarallisia. On todella hyvä asia, että ratkaisujen tekemiseen on nyt luotu useita vaihtoehtoja. Nyt on valittava, tehdäänkö riittävän tiheä pitävä palveluverkko, vai suurennetaanko verkon silmäkokoa niin rankasti, että pienemmät kalat putoilevat rei`istä läpi.

Simo Korpela

kaupunginvaltuutettu

Pyysin kerran kristillisdemokraattien vaaliehdokkaaksi erästä melko tunnettua henkilöä, joka oli juuri muuttamassa Poriin. Hän ilmaisi minulle suhtautuvansa kaikin puolin myönteisesti asiaamme, mutta kieltäytyi kunniasta, koska väitti sellaisen julkisen sitoutumisen KD-puolueeseen vaikeuttavan hänen yleisiä työsaantimahdollisuuksiaan Porissa. Mainittakoon, että hänen ammattinsa ei liittynyt mitenkään musiikkiin.

Vastasin, että varsinkin entisaikoina sopivan puolueen jäsenkirja saattoi kyllä avata ”keittiön oven kautta” sisäänpääsyn työpaikkaan, mutta nykyisin sitä pidetään yleisesti erittäin epäeettisenä ratkaisuna. Samoin totesin, että pidin tällaista puoluekannan aiheuttamaa syrjintää melko lailla epätodennäköisenä. Ei kaupungissamme voi niin menetellä.

Kritillisdemokraattien puoluevaltuuston puheenjohtaja Aki Ruotsala osoitti minulle, että kyllä näinkin voi käydä. Kaivetaan esiin jokin puolueemme ajatus, joka ei kaikkia musiikkipiirejä miellytä ja aiheutetaan sellainen mediamylläkkä, että potkut tuli – jo ennen kuin työ edes ehti alkaa.

Olen täysin vakuuttunut, että Aki ei olisi syrjinyt ainuttakaan muusikkoa tai vierasta hänen sukupuolisen suuntautumisensa perusteella. Se jos mikä olisi ollut täysin epäkristillistä.

Suomessa on uskonnonvapaus. Se sallii vaikkapa muslimille kaikenkattavan oikeuden suhtautua kielteisesti sianlihan käyttöön. Tietenkään ei tällaisen uskonnollisen vakaumuksen perusteella ketään saa elintarviketeollisuudesta pois potkia.

Alkoholin suhteen ehdoton absolutisti voi varmasti olla kaupan kassalla, vaikka siellä nyt myydäänkin olutta ja viinejä. Kukaan asiakkaista tai työnantajan edustajista ei varmasti lähde kiukuttelemaan siitä, jos asianomainen näkee alkoholin käytön vahingollisena, etkä voi sitä hyväksyä.

Suomen lakien mukaisesti tupakka-askin kannessa lukee varoituksia siitä mitä pahaa tupakan polttamisesta seuraa, mutta silti sitä myydään.

Suomessa  yksityiset ihmiset  ja valtio saavat lainsäädännön puitteissa olla asioista eri kannoilla; sosiaalinen media ei taida olla yhtä armollinen. Jos sinä uskonnollisen vakaumuksesi mukaan näet ainoan oikean parisuhteen miehen ja naisen välisenä, se ei riitä, että olet valmis kohtelemaan muilla tavoin ajattelevia täysin tasavertaisina. Ei, sinun pitäisi julkisesti muuttaa oma mielipiteesi ja vakaumuksesi sellaiseen muottiin, mitä vaaditaan.

Jätän jokaisen harkittavaksi, mikä on syrjintää, ja mikä ei.

Simo Korpela

kaupunginvaltuutettu

Kristillisdemokraattien Satakunnan piirin pj