Satakunnan Kansan tuore vaaligallup ei näytä Sosiaalidemokraateille, eikä Kokoomuksellekaan kovin ruusuista tulevaisuutta. Kumpikin puolue on jumiutunut omiin doktriineihinsa niin perusteellisesti, että sotkeentuvat omiin nilkkoihinsa.

Kun vaalipaneelissa Kokoomus toteaa kokoavansa 6 miljardia euroa ja samalla alentavansa verotusta, on demarien kovin helppo vaatia listaa niistä ”pikku leikkauksista”, jotka puolue on valmis toteuttamaan. Siihen onkin sitten kovin vaikea vastata saamatta puolueelleen köyhemmän kansan kurittajan leimaa.

Vaalilupauksien täsmentämistä ei tarvitse surra juhlapuheissa, eikä media yleensä sensuroi vaalimainoksiakaan. Toisin on, kun valtakunnan mediassa kysytään suoraan: ”Mistä te otatte ne miljardit?”

Ei ihme, että Kokoomuspuolueen hallitusvastuun otolle kynnyskysymykseksi asetetun 6 M€ summa on alkanut vipattaa jo porukan itsensäkin sisällä.

Sosiaalidemokraatit ovat taas hirttäytyneet doktriiniin: ”Ei leikata”.

Nyt taas Kokoomuksen on erittäin loogista kysyä, mistä vaadittavat säästömiljardit otetaan ilman massiivisia veronkiristyksiä? Demarien tilannetta heikentää vielä merkittävästi se, että vallan kahvassa olevana pääministeripuolueena mitään ihmeitä ei ole näytetty, ellei joku sitten katso kiireesti väsättyä, mielestäni varsin haitallista translakia sellaiseksi.

Mitä tapahtuu, kun Kokoomus ja demarit vaativat toisiltaan rehellisyyttä? Käy, niin kuin SMP:n Veikko Vennamo jo aikanaan vaalijulistuksissaan totesi ”Kyllä kansa tietää”.

On aivan selvää, että Suomen velkakehitys on saatava taittumaan. Se edellyttää tervettä kansallista itsekkyyttä EU:n direktiivinikkarien ja ilmastopaniikin kylväjien edessä. Suomelle riittää tässä aivan hyvin se, että pidetään maa- ja metsätaloutemme kunnossa ja noudatetaan kaikkia kansainvälisiä velvoitteita. Suomalaisten osuus ihmisperäisistä hiilidioksidipäästöistä on noin yksi kymmenestuhannesosa, joten maaseudun tuottajien ja muidenkin yrittäjien toimeentulo pitää nyt ensisijaisesti taata.

Velkakehityksen taittaminen vaatii leikkauksia menoihin ja lisäyksiä tuloihin. Tämä ei varmasti ilman synnytystuskia tapahdu, mutta tässäkään ei tule panikoitua. Emme ole konkurssissa, ja tämäkin tilanne saadaan varmasti korjattua.

Kristillisdemokraattien vaaliohjelma ei sulje pois tarvittavia toimia, mutta yksi asia on ylitse muiden: Pidetään ennen kaikkea heikoimmissa asemissa olevien kansalaistemme puolta!

Porin eri asioihin tilaamia konsultteja eivät asukkaamme isommin rakasta. Näin siitä huolimatta, että heillä on hallinnassa alansa viimeinen tieto. Kaupunkilaistemme oma maalaisjärki on usein törmäyskurssilla trenditietoisten asiantuntijoiden kanssa.

Itsellänikin on tästä kokemus ajalta, jolloin käytiin kiivasta poliittista debattia siitä, pitäisikö kaupunginsairaalamme suosittu päiväkirurgia siirtää kokonaan Satakunnan sairaanhoitopiirin vastuulle keskussairaalaan. Tilattu konsulttikaksikko oli saanut tehdyissä tutkimuksissa selville sen, että niin hoitotulokset, kuin talouspuolikin olivat erittäin kilpailukykyiset keskussairaalaan verrattuna.

Konsultit ehdottivat silti oman päiväkirurgiamme alasajoa, joten kaupunginvaltuuston kokouksessa pyysin heitä perustelemaan kantansa. Muistan edelleen saamani vastauksen sanatarkasti: ”Se on kansainvälinen trendi.”

Onneksi kaupunginsairaalan kohdalla tehty trendimoka korjautui osittain jo aloitusvuonna 2014, kun sairaanhoitopiiri päätyi kuitenkin jatkamaan kaupunginsairaalamme leikkaustiloissa pienimuotoista kirurgiaa. Julkisen terveydenhuollon jonot ovat nytkin sen verran pitkät, että kaikki kapasiteetti on oltava käytössä. Saa sitten nähdä mitä hyvinvointialue lopulta tekee asioille.

Suomi oli pitkään koulujen oppimistuloksia vertailevan PISA – tutkimuksen kärjessä. Itämeri-projektin isossa koulutapahtumassa saksalainen kollegani vaati minulta vastausta Suomen erinomaiseen menestykseen. Totesin silloin hänelle, että olemme vuosia jäljessä opetusalan sen hetkisestä kehityksestä. Suomessa on vain selkeät vaadittavat opetussisällöt ja opettajat saavat kullekin sopivin metodein ne opettaa.

Nyt olemme opetusalallakin saaneet trendeistä kiinni. PISA- tutkimuksen tuloksemme ovat romahtaneet.

Suuri on nyt kaunista ja valtava kauneinta. Jättikoulut ovat nykyaikaa. Suuret opetusryhmien koot säästävät rahaa, ja myös se, että erityistä tukea tarvitsevat oppilaat on nidottu perusryhmiin ilman luvattuja lisäresursseja

Tietokoneet ovat kouluissa pyrkimässä hyvän palvelijan roolista isännän osaan. Kuitenkin ihmisen omassa päässä oleva tieto ja kokemus on ratkaisevaa, kun tarvitaan sosiaalisia kykyjä, luovuutta ja uusia innovaatioita. Kun entisajan isännällä oli käytössään 24-osainen tietosanakirja, hän tuskin saattoi sanoa tietävänsä kaiken. Kaikki internetissä oleva data ei myöskään voi korvata itse opittua ja sisäistettyä tietoa. Mikään digitaalinen alusta ei korvaa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa tapahtuvaa oppimista ja henkistä kasvua. Näitä tavoitteita eivät laitteet ja ylisuuret ryhmät auta saavuttamaan.

Oppisisällöt pitäisi saada sellaisiksi, että yleissivistyksen tärkeät perusasiat opitaan ajan kanssa, eikä hypitä yhä uusien pikkudetaljien perässä yhdestä asiasta toiseen.

Tasa-arvon ehdoton vaatimus on tuonut lisää trendejä, tai oikeastaan dogmeja kouluunkin. Vaikka yli puolet suomalaisista edelleen kuuluu kirkkoon, ei kouluun kutsuttu pappi tai nuorisotyöntekijä saa sisällyttää päivänavaukseensa minkäänlaista hengellistä sisältöä. Katsotaan, että se voi häiritä jotakuta. Sen sijaan, vaikka asiantuntijat sanovat, että teini-ikäisten sukupuolisen identiteetin pitäisi antaa kasvaa ilman häiriöitä, halutaan yllyttää herkässä iässä olevia nuoria miettimään vaikkapa sitä, kuinka paljon minussa on miestä tai naista.

Ympäristökysymyksissä Suomen on tietenkin pidettävä tarkasti huolta omista kansainvälisistä velvoitteistaan ja ylittääkin ne silloin, kun se on mahdollista. Sen sijaan trendi, jossa jokainen EU:lta tuleva suositus hyväksytään maa- ja metsätaloutemme kustannuksella, sotii puhdasta maalaisjärkeä vastaan. Kun pitää miettiä, käytämmekö miljardin suo-ojiemme täyttämiseen ja näin metsän tukahduttamiseen, vai annammeko sen samansuuruiseen hyvinvointialueittemme vajeeseen, ei tarvinne järjestää kansanäänestystä tästä asiasta.

Valtiolliset eduskuntavaalimme ovat nyt tulossa. Toivottavasti ne ehdokkaat valitaan, joilla on päässään sen verran suomalaista maalaisjärkeä, etteivät kaikki trendituulet sitä käännä.

Kunnallisneuvos Esa Wahlman kirjoittaa Satakunnan Kansan yleisönosastossa 4.2. hyvin kauniisti yhteistyön tarpeellisuudesta ja yhteisen maalin löytämisestä kunnalliseen päätöksentekoon.

Varmasti kaikki ovat tässä samaa mieltä Esan ajatusten kanssa. Sellainen vaikeus vain yllättää, kun jokainen haluaisikin sijoittaa ne maalitolpat omaan paikkaansa.

Jos tolpanpystyttäjiä on vähän kompromissin mahdollisuus yhteiseen maaliin kasvaa.

Kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien yhteinen valtakausi kesti Porissa pitkään, oikeastaan se kaatui vasta toissa vaalien luottamusmiespaikkajakoihin. Porin kaksipuoluejärjestelmässä kaksi valtapuoluetta päätti asiat ja enemmistön omaavien akselivaltojen maali ei kovissakaan taklauksissa siirtynyt.

Asioissa oli hyvätkin puolensa sikäli, että nykymenon tapaista tehtyjen päätösten edestakaisin sahaamista ei juurikaan esiintynyt. Esan ja kokoomuskumppanin hanska piti, ja tällaisessa touhussa kunnallisneuvos Wahlman oli oiva pelinrakentaja. Ainoa tärkeä asia oli se, että tiukassa paikassa valtapuolueiden sisäisen ryhmäkurin tuli olla pitävä.

Jos pari puoluetta ajaa kiistellyn asian läpi omilla äänillään, se on täysin demokratian sääntöjen mukaista.

Jos kuitenkin kyseisin päätöksen on lopulta tehnyt vain jokunen puoluepamppu, joita urallaan eteenpäin haluava riviväki miettimättä seuraa, silloin kyseessä on samalla kertaa harvainvalta. 

Esa suitsuttaa vahvasti pormestarimallilla toimivan Tampereen puolesta. Tätä malliahan demarit Porin suurimpana puolueena tietysti ajavat. Valta keskittyy tällöin pormestarin paikan saaneelle suurimman puolueen kaupunginvaltuutetulle ja sitä kautta samalle puolueelle. Muut merkittävät puolueet saavat sopivat toimialuekohtaiset apulaispormestarien vakanssit lohdutuspalkintoina.

En ollenkaan väitä, etteikö päämäärien maalitolppia ole tällöin nopeampi laittaa paikoilleen. Tampereen osalla taloudellisesti hintavien tavoitteiden saavuttamista helpottaa vielä ratkaisevasti selkeä suurkaupungin status.

Pori jatkaa uuden kaupunginjohtajamme Lauri Innan alaisuudessa ja monella – minä mukaan lukien – on isoja toiveita ja odotuksia tulevaisuutemme suhteen.

Porin tauti on tällä hetkellä pitkäjänteisen ja luotettavan suunnittelun puute. En syytä tästä pelkästään virkamiehiä, joskin toisinaan heilläkin on harmeihin osuutensa.

Kun kaupunginvaltuustomme teki budjettikokouksessaan ison hankkeen rahoituspäätöksen, ja sitten perui sen saman budjettivuoden lopulla voin vain sääliä hankekilpailun voittanutta urakoitsijaa. Kovin hyvin ei ole mennyt Kirjurinluodon ökykioskinkaan kanssa.

Olen Esan kanssa samaa mieltä siitä, että Porin jatkuva maalitolppien siirtely on lopetettava. Yritysten ja kaikkien porilaisten on saatava luotettava tieto siitä, mihin me pyrimme nyt ja tulevaisuudessa.

Kansallinen ongelmamme on se, että tulevissa eduskuntavaaleissa äänestäjä ei voi ollenkaan luottaa siihen, mitä äänellään saa. Translakiäänestyksessä keskustan ja kokoomuksen rivit hajosivat kuin varpusparvi. Nyt tiukan konservatiivinen äänestäjä voi antaa äänensä samoin ajattelevalle ehdokkaalle, mutta eduskuntaan nousee samalta listalta aivan vastakkaisen kannan omaava kaveri.

Joka tapauksessa suomalainen kansanvalta on kaikkine hankaluuksineenkin säilyttämisen arvoinen. Sitä pitää kehittää, mutta ei murentaa.

Mikä on Wagner-joukkojen venäläisen sotilaan arvo Itä-Ukrainassa? Mikä arvo ihmisyksilöllä on maailman köyhimmillä slummialueilla?

Aika lähellä nollaa tuo ihmisarvo on liian monella maailman kolkalla.

Eurooppalainen ja erityisesti pohjoismainen käsitys ihmisestä ja hänen arvostaan perustuu kristillisen uskomme arvomaailmaan. Jumalalle jokainen ihminen on yhtä arvokas, ja meidän tulee samoin huolehtia toinen toisistamme, ja erityisesti niistä heikoimmista. Tälle pohjalle on koko pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme lainsäädäntö rakennettu.

Kansakuntana meidän on huolehdittava omasta kyvystämme turvata valtiomme turvallisuus ja talous, ja sitä kautta asukkaittemme perustarpeet.

Polttoturpeen käytön nopea alasajo ja sähköntuotantokapasiteettimme kausittainen alijäämä ovat nakertaneet huoltovarmuuttamme. Median skenaariot pahimmista vaihtoehdoista ovat olleet runsaasti esillä.

Olisiko oikein löysätä turpeen käytön alasajotahtia tai oliko oikein avata uudelleen käyttöön Fortumin Tahkoluodon hiilivoimala?

Hiilidioksidipäästömme vastaavat noin yhtä kymmenestuhannesosaa maailman kokonaispäästöistä. Me täytämme EU:n ja globaalit vaatimukset, ja päästömme ovat olleet jo pitkään laskusuunnassa. Tältä pohjalta huoltovarmuutemme tilanteen vaatima tukeminen ei tunnu kovin pahalta

EU:n mallioppilaana oleminen ei aina tunnu kovin järkevältä. Syksyllä keskusteltiin hallituksessakin ihan vakavissaan siitä, pitäisikö metsiemme ennallistamiseen käyttää miljardi euroa. Tavoitteena oleva suo- ja kosteikkoalueiden lisääminen mm. ojia tukkimalla tuntuu Suomen oloissa järjettömältä, kun samalla tapetaan ojitettujen alueiden hiilidioksidia sitovat ja happea tuottavat metsät.

Syksyllä huomattiin, että hyvinvointialueittemme budjetissa oli edellisen kokoinen noin miljardin euron vaje, joka vaarantaa peruspalvelujemme toimivuuden. Näin se mihin miljardimme sijoitamme, on ihmisarvokysymys.

Siinä Tuomo Hurme (SK19.1) oli ihan oikeassa, että ihmisen ahneus ja ympäristöarvomme ovat aina törmäyskurssilla.

Saako jättikokoisen tuulivoimalan laittaa hyrskyttämään lähinaapuriin tai tehdä ison avohakkuuaukean ilman mitään suojapuustoa alueen omakotiasujalle? Näissä kysymyksissä ei aina suomalaisenkaan yhteiskunnan ihmisarvon kunnioitus toteudu.

Meillä on hyvä maa. Viljellään ja varjellaan sitä hyviksi havaittujen metsähoidon oppiemme mukaisesti. Käytetään kaikki tieto ja maalaisjärki siihen, että voimme elää täällä suurenmoisen pohjoisen luontomme hyvinä kumppaneina.